Paralleeliaktiosta puhti poissa
Tämäkin lukujakso käsittää suurelta osin melko selkeää kuvausta aikaisemmin niin tyypillisen pelkän filosofoinnin sijasta. Paralleeliaktion kokous, jossa Ulrich ja Diotima seikkailivat viime jaksossa, jatkuu. Kuten lukija, myös aktion tilaisuuksiin osallistuneet, ovat alkaneet kyllästyä siihen. Väkeä on Tuzzeilla pidetyissä tilaisuuksissa entistä vähemmän ja se poistuu sieltä aikaisemmin. Hänen ylhäisyytensä Leinsdorf on huolestunut siitä, että mitään edistymistä aktion teeman suhteen ei ole tapahtunut. Tämän ongelman vaiheilla keskustelevat ylhäisyyden lisäksi Arnheim, Ulrich, Diotima ja kenraali Stumm. Esiin tulee muun muassa se, että paralleeliaktiota syytetään saksalaisvastaisuudesta. Arnheim joutuu tässä ikään kuin altavastaajaksi, mutta selviytyy mielestäni aluksi hyvin ja käyttäytyy diplomaattisesti. Hanketta on epäilty myös slaavilaisvastaiseksi. Ei ole ihme, jos näin epämääräinen asia herättää erilaisia huhuja.
Varusteluideoita ja mustasukkaisuutta
Arnheim nostaa tässäkin Stummin esiin, joka hetken epäröityään pitää armeijan määrärahoja puoltavan puheenvuoron – aika ristiriitainen ajatus suhteessa rauhankeisariin ja rauhanhankkeeseen, joilla aktiota ainakin alkuun luonnehdittiin. Paikalle saapunut herra Tuzzi kuiskuttelee Ulrichin korvaan, että hän on kuullut Arnheimin olevan yhteydesä venäläisiin. Mustasukkaisuus on hänen näkemyksessään vahvasti mukana. Tämä keskustelu vaikuttaa melko uskottavalta: suuretkin nimet, jotka hoitavat suuria asioita, saattavat todellisuudessa hyvinkin käyttäytyä näin taitamattomasti ja joutavuuksista puhellen – toisin kuin suuri yleisö uskoo; sehän arvostaa yleensä johtajiaan.
Ulrich miettii elämänpuitaan
Kesken keskustelun Ulrich uppoutuu miettimään omaa elämäänsä ja sanomisiaan Diotimalle. Hän päätyy siihen, että luomakunta on syntynyt väkivallasta ja rakkaudesta. Vastaava kaksijakoisuus on hänenkin elämänsä ”kahdessa puussa”, joihin luvun otsikossa viitataan. Ulrich muistelee merkittävänä tapahtumana muun muassa ”hieman naurettavaa suhdettaan majurinrouvaan”. Ulrich (Musil) pitää dualismeista. Toinen ilmaus kahdelle elämänpuoliskolle on sanapari vertaus ja totuus. Ja eikös vain sielukin taas putkahda hänen ajatuksiinsa. Erikoista nykymaailman näkökulmasta, sillä kirkollisia piirejä lukuunottamatta nykyisin tullaan hyvin toimeen ilman tätä käsitettä.
Mieletön yritys: henkinen yleisinventaario
Ulrich päättää haaveilunsa ja pääsemme taas seuraamaan kokouksen kulkua. Sen ilmapiiri alkaa sähköistyä. Hera Tuzzi ajautuu sanalliseen mittelöön Arnheimin kanssa ja tuntee saavansa pienen voiton tästä. Ulrichkin heittää keskusteluun arvoituksellisia pohdintojaan, ja kun Leinsdorf kysyy, mihin siis ryhdytään, Ulrich tekee ”mielettömän yrityksen”: hänen mukaansa paralleeliaktion ainoa tehtävä voi olla henkisen yleisinventaarion alullepano. Olisi perustettava maailmansihteeristö tutkimaan tarkkuutta ja sielua koskevia kysymyksiä! Kaikkien läsnäolevien silmät näyttävät pullistuvan kuopistaan, mutta Leinsdorf antaa yllättäen tukensa. Arhnheim ei sensijaan sulata tätä ”pilaa” ja arvostelee Ulrichia yrityksestä tuottaa synteettisesti oikeaa elämäntapaa – ikäänkuin inhimillisen hengen elomuotoja voitaisiin kasvattaa kuin hiiriä koelaboratoriossa. Sitkeästi Leinsdorf kuitenkin puolustaa Ulrichia ja saa Arnheimin kalpenemaan huuliaan myöten. Hänelle ei ole aikaisemmin puhuttu näin!
Ulrich ei provosoidu
Arnheim hyökkää tiukemmin Ulrichia vastaan, mutta tämä ei provosoidu. Ryöpytyksen lomassa hän miettii suhdettaan Gerdaan. Tuzzi puolestaan seuraa tyytyväisenä, miten aktio alkaa hajota omien sisäisten vastakohtiensa voimasta. Kun Ulrich taas kiinnittää huomionsa Arnheimin herjoihin, hän ei tunne mitään tarvetta vastata niihin, vaan katsoo kelloaan ja hymyilee todeten, että on jo myöhä, eikä siten kannata ryhtyä vastaamaan. Arnheimin reaktioita ei kuvata, mutta luulisi miehen kiehuvan tällaisesta hyväntahtoisesta yliolkaisuudesta. Leinsdorf on tyytyväinen, vaikka hän olisi halunnut Ulrichin nolaavan ”tuon preussilaisen”, mutta hyvä näinkin – vaikka mitään ratkaisua ei saatukaan aikaan: ”Mitä me nyt sitten lopulta olemme sopineet? --- No, ehditäänhän se nähdä aikanaan!” hän kuittaa.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20090201 (20090201) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster