Sielu on lähestymässä loppuaan
Diotima, Arnheim ja Ulrich astuvat ulos hovikirjastosta ja tapaavat sen edessä kenraali Stummin. Arnheim esitelmöi Stummille ja Ulrich kuiskuttelee Diotiman kanssa. Arnheimia huolestuttaa maailman tila, sillä ”sielu on lähestymässä loppuaan”. Arvot ja moraali ovat kadonneet maailmasta kirkon aseman heikentymisen myötä, pauhaa Arnheim. Sopisi hyvin nykyajan kuvaukseksikin, vaikka sielu-termi tuntuisi kyllä nyt oudolta. Stumm ihmettelee tätä esitelmää. Hänen mukaansa ihmisellä voi olla elämyksiä, vaikka ei moraalia olisikaan. Arnheim havainnollistaa, mitä maailma on menettänyt esittäen vanhansta kirjasta keskiaikaisen enkeliä kuvaavan maalauksen!
Järjen tuolla puolen
Arnheim ryhtyy esittelemään saksalaisuutta suhteessa itävaltalaisuuteen. Itävallassa ei olla vielä niin pitkällä kuin Saksassa, mutta Itävallassa on sen sijaan jäljellä menneisyyttäkin ja täällä ihmisissä on vielä hiven intuitiota. Arnheim käyttää biljardia esimerkkinä siitä, että tieteen ja tekniikan keinoin ei voida hallita yhtä biljardilyöntiä, mutta ihminenpä vaan tekee kaikki tarvitavat arviot mielessään ja lyö pallon niinkuin kuuluukin. Olen lukenut samanlaisen esimerkin jostakin liiketaloustieteen oppikirjasta, jossa havainnollistettiin sitä, että matematiikalla ei voi maailmassa ja bisneksessä hallita kaikkea, vaan tarvitaan inhimillistä panosta. Arnheim todistelee, että politiikassa, sotatieteessä, liike-elämässä, jne., kaikessa ratkaisevaa on se, mitä tapahtuu järjen tuolla puolen. Ihmisen suuruudella on juurensa järjen tuolla puolen. Kenraali ei näistä puheista paljoin ymmärrä, mutta Arnheim suhtautuu hyvin positiivisesti häneen – kaiketi se riittää kenraalille.
Ulrich käy hävyttömäksi
Ulrichin ja Diotiman keskustelu on vähemmän korkealentoinen. Tyydynkin vain toistamaan siitä sen sensaatiomaisimman sisällön. Ulrich suosittelee Diotimalle, että tämä ryhtyy Arnheimin rakastajattareksi ”täydelleen ja kokonaan”. Ihme kyllä Diotima ei loukkaannu lopullisesti tästä hävyttömyydestä, vaan suostuu jatkamaan kahdenkeskeistä kuiskutteluaan miehen kanssa. Ulrich pitää oikein puheen, kuten Diotima sitä luonnehtii. Moraalista siinäkin on kaiken muun ohella kysymys. Keskustelu vie lopulta siihen, että Ulrich kysyy haluaisiko Diotima ”yrittää hänen kanssaan”. Siis jonkinlaista suhdetta kaiketi. Mitäänhän ei tässä sanota aivan suoraan. Luku sekä samalla kohtaus Diotiman ja Ulrichin välillä päättyy aika seesteisesti sillä juuri ennen kuin Ulrich lähtee etsimään seurueelle ajuria, Diotima laskee kätensä hänen ranteelleen ja sanoo lempeän ystävällisesti: ”Jokainen tunne, joka ei ole rajaton, on vailla arvoa.”
Bonadea tunkeilee
Ulrichin entinen rakastajatar, mustasukkainen Bonadea marssitetaan esiin Ulrichia häiritsemään. Hän tekee Moosbruggerista tekosyyn ja tunkeutuu Diotiman kotiin juuri silloin kun Ulrich on siellä ja pyytää palvelustyttö Rachelia hakemaan miehen eteiseen. Hän valehtelee, Ulrichille, että Moosbruggerin kohtalo on vaakalaudalla ja nyt tarvittaisiin Diotiman luo kokoontuneiden vaikutusvaltaisten ihmisten apua. Tilanne on Ulrichille kiusallinen, sillä Bonadea on käyttökseltään arvaamaton. Rachel johdattaa pariskunnan Diotiman makuuhuoneeseen!
Tajunnan kirkkauden tila
Ulrich ei katso Moosbruggerin kohtalolle voitavan mitään, eikä se häntä erityisemmin liikutakaan. Pariskunnan välillä tapahtuu maaginen kohtaus. Ulrich kertoo nähneensä vilaukselta Moosbruggerin, mikä on hänen sanojensa mukaan sama kuin jos hän olisi nähnyt unta Bonadean rinnan nipukasta, että se on kuin viikunanlehti. Bonadea ihmettelee, miksei Ulrich tee koskaan sitä, mikä lankeaisi luonnostaan. Tätä pohdiskellessaan Ulrich kokee tajunnan kirkkauden tilan, jossa ihminen näkee yhdellä silmäyksellä omat kulissinsa ja kaiken mitä niiden takana tapahtuu. Kummallisella tavalla hän saa Bonadean rauhoittumaan ja poistumaan asunnosta, ennen kuin kukaan huomaa häntä. Ulrichia ihaileva tai jopa rakastava Rachel on koko ajan vahtinut makuuhuoneen oven takana ja saa Ulrichilta tuntuvan rahapalkkion sekä taputuksen olalleen.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20090125 (20090125) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster