Syyntakeeton vai puolihullu?
Musil palaa jälleen vatvomaan Ulrichin isän ja professori Schwungin välistä kiistaa rikoslain uudistamistoimikunnassa. Asia koskee syyntakeisuuden ja syyntakeettomuuden määrittelyä. Taustalla on tietysti Moosbruggerin tapaus. Otsikkoon ongelma on tiivistetty: ”Puolihullu ihminen on juristeille tuntematon käsite”. Toimikunnassa esiintyy ensin vain näiden herrojen erilaiset kannat, joista Ulrichin isän edustama on tiukempi. Sittemmin kantoja tulee yhä lisää. Ulrichin isä ryhtyy lopulta edustamaan sosiaalista katsontakantaa, jonka mukaan rikolliseksi ”rappeutunutta” henkilöä ei ole lainkaan arvosteltava moralisoiden, vaan ainoastaan sen mukaan, missä määrin vahingollinen hän on yhteiskunnalle. Hän on siis sitä syyntakeisempi, mitä vahingollisempi hän on.
Kaikkea muuta kuin preussilainen
Myös politiikka astuu kuvaan kuten luonnollisesti aina lakeja säädettäessä ja yleensäkin valtion asioista käsiteltäessä. Ulrichin isän edustama kanta on ”kaikkea muuta kuin preussilainen”, mikä on Kakaniassa hyvä argumentti. Toinen hyödyllinen käsite on ”materialismi”. Isä yrittää käyttää kiistassaan Schwungin kanssa hyväkseen poikaansa, jolla on nykyisen tehtävänsä johdosta vaikutusvaltaa ylemmissä piireissä.
Elämänohjeita Solimanille
Lukujakson toinen luku on Arnheimin tajunnanvirtaa ja sitä on suhteellisen helppo seurata. Tajunnanvirta toteutuu osittain Solimanin paikalla ollessa, jolle isäntä heittelee ajattelunsa lomassa elämänohjeita ja tulevaisuudesuunnitelmia – pojalle on luvassa kaupallista koulutusta ja harjoittelua Arnheimien yrityksessä. Soliman tuskin ymmärtää puoliakaan hänelle tarjotuista viisauksista, ja sitä epäilee Arnheimkin, joka harmittelee saatettuaan itsensä tähän naurettavaan tilanteeseen. Poika saa heitetyksi väliin kysymyksen kuninkaallisesta syntyperästään. Arnheim ei pidä sitä todennäköisenä, mutta kehuu pojan rodusta olevan tietyissä tilanteissa hyötyä.
Ulrich, kivi Arnheimin kengässä
Arnheimin varsinainen ongelma on Ulrich, joka on enemmän tai vähemmän selvässä vastarinnassa Arnheimiin nähden. Hän on saanut Diotiman empimään suhteessaan Arnheimiin. Arnheim käy mielessään läpi Ulrichin luonnetta ja havaitsee tässä ja itsessään joitakin samanlaisia piirteitä. Ulrich on kuitenkin toisin kuin hän itse, riippumaton sielu, joka ei välitä rahasta. Mutta joitakin ominaisuuksia tässä miehessä, joka on vailla ominaisuuksia, näyttää Arnheimin mielestä kuitenkin olevan.
Pappa Arnheimilla on intuitiota
Välillä Arnheim analysoi omaa isäsuhdettaan ja toteaa kateellisena, että isällä on liikevaistoa, intuitiota, jota hänellä itsellään ei ole. Niinhän se monesti on, että toisessa yrittäjäpolvessa ei enää ole niitä lahjoja, joilla perhefirman menestys luotiin. Arnheimilla on kyllä tietyä poliittista ja psykologista taitoa. Niinpä hän haluaisi voittaa Ulrichin puolelleen. Hän soveltaisi siis vanhaa strategista ohjetta: jos et voi voittaa vihollistasi, tee hänestä liittolaisesi.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20090111 (20090111) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster