Avioliitto vai aviorikos?
Nyt puidaan Diotiman ja Arnheimin rakkaussuhdetta. Pariskunta pohdiskelee erilaisia vaihtoehtoja. Aviorikos tuntuu varsinkin Arnheimista ikävältä sanalta. Niinpä hän on ehdotanutkin Diotimalle avioliittoa. Arnheim on mies, jolla on periaatteita. Jo asema liike-elämässä vaatii häneltä normien mukaista elämää. ”Kenenkään ei ole niin vaikeaa toimia vastoin perittyä tapaa kuin todella vapaiden sielujen”. Arnheim olisi jopa valmis pyytämään herra Tuzzilta tämän vaimon kättä! Kuulostaa koomiselta ja röyhkeältäkin. Diotima vaikuttaa epävarmalta. Hän ei ilmeisesti haluaisi romutta avioliittoaan Tuzzin kanssa, mutta ei tietenkään luopuisi rakastamastaan Arnheimistakaan. Tarina on lukujakson ensimmäisessä luvussa juuttunut näiden kahden välisen suhteen ruotimiseksi. Ulrich loistaa poissaolollaan, samoin paralleeliaktio. Sen roolina oli tässä romanssissa vain Diotiman ja Arnheimin yhteen saattaminen. Jostakin syystä Diotiman mieleen tulee kenraali Stubb, joka oli ilmestynyt näyttämölle niin salaperäisella tavalla ja kutsumatta.
Käytännön ohjeita Herralle
Tapaamme Arnheimin pohdiskelemassa tilannettaan. Hänen aivonsa askartelevat sielun ja moraalin käsitteillä. Ja liikemies kun on, pohdintoihin putkahtaa ennen pitkää raha: ”raha on kaiken moraalisen ja järkevän elämän kruunu”. Tuntuu hiukan oudolta, joskin liikemiehelle luontevalta, sotkea raha mukaan kaikkeen, myös moraalia ja hänen suhdettaan naiseen koskeviin pohdintoihin. Arnheim pohdiskelee sitä mahdollisuutta, että Jumala palaisi keskuuteemme perustamaan tuhatvuotista valtakuntaa. Hänen keinonsa muistuttavat melkoisesti natsien ohjelmaa vankiloineen ja poliisilaitoksineen. Arnheim liikemiehenä tarjoaisi Herralle apuaan ja todistaisi, että itsekkyys on inhimillisen elämän luotettavin ominaisuus. Kuulostaa aivan samalta kuin finanssikriisin alkuunpanijoita puolustavat rahoitusoppineet: ”ahneus on hyvä asia”!
Raha ratkaisee
Arnheim tarjoaisi Herralle hallitsemisen keinoksi väkivallan sijasta rahaa, sillä raha on henkistynyttä väkivaltaa. Herran pitäisi siis järjestää tuhatvuotinen valtakuntansa liikeperiaatteiden mukaan ja siirtää sen hallinto jonkun suurliikemiehen käsiin. Tätä reseptiä meidän opetusministeriömme seuraa yliopistojen ja erityisesti Aalto-yliopiston hallinnossa! Musil kuvailee yleispätevän tuntuisesti liikemiehen ajattelua: milloin firman rahat ovat kysymyksessä periaatteet ovat toiset kuin muissa tapauksissa. Vahinko vain, että Musil ei kyennyt keskittymään kunnolla mihinkään aiheeseen vaan hän ripottelee hyvääkin yhteiskuntakritiikkiä ja -selitystä keitoksensa osaksi, mihin ne hukkuvat.
Rakkaus, idiotia ja sisäinen pyhyys
Arnheim palaa pohdinnoissaan mahdolliseen liittoonsa Diotiman kanssa. Minkälainen siitä muodostuisi? Hänen mieleensä palaa Diotiman viittaus Dostojevskiin, joka oli todennut rakkauden, idiotian ja sisäisen pyhyyden välisen yhteyden. Kuitenkin hänen mielestään nykyajan ihmiset, joilla ei ole Dostojevskin ajan uskovaista Venäjää taustanaan, tarvitsi kai ensin erityisen vapahduksen voidakseen toteuttaa tämän ajatuksen. Kyseinen vapahdutuksen idea saa Arnheimin innostumaan ja samalla rauhoittumaan. Mitään selvää ratkaisua tämä pohdiskelu ei kuitenkaan hänen rakkausongelmiinsa tuota.
Inhokuvien kohteena
Kreivi Leinsdorfia häiritsee se, että Arnheim tekee ihmisiin niin suuren vaikutuksen. Lisäksi häntä hämmästyttä – kuten herra Tuzziakin – tämän alituinen ilmestyminen Tuzzeille. Samalla Leinsdorf tuntee monen muun tavoin antipatiaa Saksaa kohtaan. Saksa oli riitainen, saaliinhimoinen, kerskaileva ja vaarallisessa määrin syyntakeeton. Ei ihme, että Musilin teokset olivat pannassa natsiaikaan. Musil analysoi tätä inhimillistä perusviettiä, jossa pahat asiat siirretään jonkun kansan tai yksilöryhmän syyksi. Juutalaiset ovat toimineet kautta aikojen tällaisena inhokuvien kohteina, nyt saksalaiset.
Leinsdorfin poliittinen ”menestys”
Luodaan katsaus Kakanian tilanteeseen ja todetaan, että kaikki sen kansanosat tuntevat olevansa sorrettuja. Hallitseva luokka puolestaan tuntee olevansa näiden tyytymättömien kiusanteon kohteena. Lopullinen syntipukki näyttää kuitenkin olevan Saksa, ja sitä vastaan paralleeliaktiokin alkaa suuntautua. Kreivi Leindorf on itsekin syntyjään saksalainen ja hänen strategianaan on saada aktioon mukaan ensin muut kansallisuudet, jolloin Kakanian saksalaiset tulisivat mukaan automaattisesti. Saksalaisvastaiseksi koetun entisen ministeri W:n valitseminen propagandakomitean johtoon saa kuitenkin saksalaismieliset – ja muutkin – käsittämään, että hanke on nimenomaan saksalaisvastainen. Luvun otsikko ”Kreivi Leinsdorfin odottamaton poliittinen menestys” on siis tulkittava ironiaksi. Hänen hankkeensahan ei onnistunut.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20081228 (20081228) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster