Jane-tädin elämänkaari
Musil johdattaa meidät ajan ilmiöiden sekavahkoon kuvaukseen ja eri aikakausien vertailuun. Musil palaa muun muassa tenniksenpelaajan ja kilpahevosen nerokkuusteemaansa. Ensimmäisen luvun otsikko onkin sekavuudesta puheen ollen paljon puhuva: ”Koskee puoliviisautta ja sen hedelmällistä toista puoliskoa, kahden aikakauden samankaltaisuutta, Jane-tädin rakastettavaa olemusta ja hullutusta nimeltä uusi aika”. Kuten otsikko kertoo, yleisistä asioista siirrytään yksityisiin, eli Jane-tädin elämän kuvaukseen. Jane ei ole edes Ulrichin täti, vaan hänen isotätinsä perheeseen juuttunut lasten entinen soitonopettaja. Jane-tädin elämänkaari on sinänsä kunnioitettava, mutta ihmettelen, mitä tekemistä sillä on tässä romaanissa. Ulrichin kuvaan se ei tuo mitään lisiä, paralleeliaktiosta nyt puhumattakaan. Tämän luvun päättää Jane-tädin analyysi Ulrichin suhteesta muihin ihmisiin: ”Heitä häiritsee sinun vakavuutesi”.
Stummin mahdoton luku-urakka
Kenraali Stumm kertoo Ulrichille kokemuksiaan, vaikka ”Ulrich ei häntä mitenkään rohkaise jatkamaan”. Stumm on halunnut sotataidon periaatteiden mukaan selvittää vihollisensa vahvuuden ja mennyt kansalliskirjastoon hankkimaan tietoja – mistä aiheesta? Hän haluaisi saavuttaa kirjoja lukemalla ”tietyn aseman kulttuurielämässä”, mutta havaitsee, että hän tarvitsisi kymmenentuhatta vuotta käydäkseen läpi kansalliskirjaston teokset. Hullu mies! Tekisi mieli sanoa Stummille, että yliopistot ja muut oppilaitokset ovat tiivistäneet eri alojen inhimillisen viisauden ihmisen hallittavissa oleviin mittoihin. Stumm yrittää urkkia kirjastonhoitajalta, mitä hänen pitäisi lukea saadakseen jonkinlaisen yleiskatsauksen tärkeimmistä asioista. Kirjastonhoitaja yrittää ymmärrettävästi saada Stummin täsmentämään tarpeitaan, mihin tämä ei kuitenkaan pysty. Niinpä Stummille suodaan pääsy kaikkein pyhimpään eli keskuskortistoon ja hän saa käsiinsä bibliografian kaikista bibliografioista.
Kirjoista ja järjestyksestä
Stummin etsintä alkaa muistuttaa painajaisunta, jossa nukkuja yrittää epätoivoisesti suorittaa mahdotonta tehtävää. Hän saa lopulta kuulla järkyttävän asian: kirjastonhoitaja – tohtori ja dosentti – ei koskaan lue kirjoja, vaan ainoastaan niiden nimiä ja sisällysluetteloita. Lukemalla kirjoja ei saa koskaan yleiskäsitystä alastaan. Keskustellessaan apulaiskirjastonhoitajan kanssa Stumm saa monenlaista valaistusta asiaansa. Yllätyksekseen hän kuulee Diotiman käyneen tilaamassa kirjoja ja Stumm saa jopa lainata samoja kirjoja kuin tämä hänen ihailemansa nainen! Stumm luennoi lopuksi Ulrichille järjestyksestä ja päätyy armeijan järjestykseen, josta lopulta kehittyy jotenkin tappamisen tarve. Kirjastokäynnin eräs tulos on se, että Stumm ei haluaisi oikeastaan lukea enää mitään. – Kaiketi tämäkin lukujakso on tarkoitettu lukijaa huvittavan huumoristiseksi. Kieltämättä varsinkin Stummin toilailussa kirjastossa on tiettyä huvittavuutta.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20081206 (20081206) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster