Pekka Pihlanto
31 Clarissen muistoista poliisinäyttelyyn

• Clarisse muistelee menneitä
• Kysymyksessä on uusinta
• Poliisin riemujuhlanäyttely
• Jotakin yleistä ja epämääräistä
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Clarisse muistelee menneitä

Vaihteeksi palataan Clarissen aivoituksiin. Hän muistelee lapsuutensa seksuaaliväritteisiä kokemuksia ja pohdiskelee suhdettaan Walteriin sekä ”mieheen vailla ominaisuuksia”. Clarissella ja hänen sisarellaan on teini-ikäisenä ollut jonkinmoista vipinää tohtori Meingastin ja tämän oppilaan kanssa. Tämän päivän terminologiaa käyttäen kysymys olisi kaiketi lapsen seksuaalisesta häirinnästä tai hyväksikäytöstä. Lieneekö Clarissen ilmeinen tasapainottomuus pantavissa näiden kokemusten tiliin? Vaikka se ei hänen pohdinnoistaan täysin selväksi tule, ovat tapahtumat kuitenkin hänelle jotakin merkinneet, koska hän niitä tässä vaiheessa vielä muistelee. Myös isän epäilyttävä lähestyminen häneen ja tämän suhde hänen nuoreen ystävättäreensä nousevat jälleen esiin.

Kysymyksessä on uusinta

Clarissen suhde puolisoonsa Walteriin osoittautuu jälleen epätyydyttäväksi ja Ulrich kangastelee hänen mielessään ehkä jonkinlaisena vaihtoehtona. Kaikki nämä tapahtumat ovat tulleet aikaisemmin kerrotuiksi, joten tämä uusinta tuntuu täysin turhalta. Musil venyttää jo tähän mennessä pitkäksi paisunutta tekstiään ”uusinnalla”. Tuleepa paraleeliaktiokin sentään mainituksi yhdessä virkkeessä – ilmeisesti ”ettei totuus unohtuisi”. – Täytyy sanoa luettuani juuri Mika Waltarin ”Mikael Karvajalan”, että siinä on oikea lukuromaani, jota luki mielikseen. Mielenkiintoisia henkilöitä ja juonenkuvioita oli yltäkylläisesti. Raakuuksia oli tosin vähän liikaa, mutta suurelta osin teosta voi pitää humoristisena veijaritarinana Euroopan suuren murroksen ajoilta 1500-luvun alkupuolella. Varsinkin katolinen kirkko saa siinä kyytiä. Ero Karvajalan ja Musilin teoksen välillä on kuin yöllä ja päivällä.

Poliisin riemujuhlanäyttely

Lukujakson toisessa luvussa ”seikkailevat” Diotima ja kreivi Leinsdorf – ja vilahtaapa siinä Ulrichkin. Keskeisenä tapahtumapaikkana on poliisilaitoksen järjestämän riemujuhlanäyttelyn avajaiset. Nähtävänä on muun muassa rikoksentekovälineitä ja valokuvia poliisin toiminnasta – hiukan surkuhupaisa ajatus hienostosta kokoontuneena riemujuhlaan katselemaan tällaista rekvisiittaa. Yllättäen Ulrichin kylkeen hivuttautuu hänen entinen rakastajattarensa Bonadea, jota vanha suola janottaa. Bonadea pakottaa Ulrichin esittelemään itsensä Diotimalle. Bonadea pyrkii ajamaan Moosbruggerin asiaa voittaakseen Ulrichin suosion takaisin. Näytteillä on vielä Moosbruggerin puukkokin, joten emme todellakaan pääse tästä rikollisesta eroon.

Jotakin yleistä ja epämääräistä

Tässä luvussa todistellaan, että yhtä ja toista tapahtuu Kakaniassa – lakkoja ja muuta sellaista – mutta toisaalta ei tiedetä, mitä on oikein tapahtumassa. Musil halunnee vihjailla, että tuleva maailmansota on muhimassa: nimeltä mainitut valtiot ovat kukin tahollaan sotkeutumassa sotilaallisiin selkkauksiin, mutta maailmansotaa ei taida kukaan pelätä – sehän oli aivan tuntematon ilmiö. Kakania tai Itävalta-Unkari tuntuu seisovan savijaloilla. Itävaltalaiset ja unkarilaiset eivät voi sietää toisiaan, mutta virallinen totuus kuorruttaa tämän tosiasian omalla tavallaan. Leinsdorf esiintyy ajatuksineen tämän asennoitumisen tulkkina. Tämä tosiasioiden peittely tuntuu niin tutulta nykypäivääkin ajatellen. Paralleeliaktiosta puhutaan pahaa eri tahoilla. Luku päättyy toteamukseen, että on tapahtumassa jotakin yleistä ja epämääräistä, mikä ei vielä tällä hetkellä ollut arvioitavissa. Tämä sopii mielestäni luonnehtimaan myös Musilin romaanihanketta.

Palautetta 

Lähetä palautetta!