Tuzzi keskustelee ”serkun” kanssa
Osatopäällikkö Tuzzi keskustelee ”serkun” eli Ulrichin, siis vaimonsa serkun, kanssa. Ensimmäisen luvun otsikon mukaan hengen markkinoilla spekuloidaan "á la Baisse" ja "à la Hausse", ja tällaiset termit tulevatkin keskustelussa esiin. Tuzzi väittää Ulrichin käsityksen lähimmäisistä olevan vähän kuin spekulaatiota á la baisse – laskukeinottelua (Baisse tarkoittaa saksankielen sanakirjan mukaan kurssien tai hintojen voimakasta laskua, romahdusta; Hausse taas on hinnan tai kurssin nousu). Ulrich käyttää joustavaan tapaansa näitä termejä keskustelussa. Hän ei myönnä olevansa laskukeinottelija, mutta Arnheim on hänen mukaansa nousukeinottelija ja Tuzzi taas ammattimainen laskukeinottelija. Tuzzi opettaa Ulrichille diplomatian luonnetta – sitä ei pidä sekoittaa juonitteluun, kuten Ulrich tekee. Tuzzi toteaa muun muassa, että mitä enemmän hengensaavutuksissa edistytään, sitä enemmän tarvitaan diplomatiaa. Ulrich tulkitsee asian niin, että kuta enemmän on henkeä saatavilla, sitä enemmän tarvitaan varovaisuutta. Tällaista varjonyrkkeilyä on herrojen keskustelu jatkossakin.
Arnheimin motiivi
Ulrich ja Tuzzi ovat henkilöinä ja taustoiltaankin kovin erilaisia, mutta jonkinlaisen luottamuksen ilmapiirin Ulrich näyttää luovan. Tuzzi käy jo niin luottavaiseksi, että kyselee Ulrichilta tämän käsitystä siitä, miksi Arnheim käy konsiilin kokouksissa –kun mies on ilmaissut epäilynsä sen työn mielekkyydestä. Ulrich tajuaa kuten lukijakin, että Diotima on Arnheimin varsinainen motiivi vierailuille, mutta ei tietenkään voi sitä suoraan sanoa. Kumpikin herra tuntee lopuksi, että he olivat käyneet herätteitä antavan keskustelun.
Rikkaus on luonteenominaisuus
Seuraavaassa luvussa Musil maalailee melko herkullisen kuvan rikkaiden mielenlaadusta – esimerkkitapauksena Arnheim. Jokainen rikas – ja myös köyhä – pitää rikkautta luonteenominaisuutena. Jos rikas menettää rahansa, hän on kuihtunut kukka sinä päivänä kun hän sen tajuaa – hän ei ole enää mitään (onko hän siis menettänyt luonteensa?). Rikkailla on myös ongelmansa: kaikki haluavat heiltä rahaa. Tulee mieleen monesta elokuvasta tuttu rikkaan sulhasen tai morsiamen dilemma: pidetäänkö hänestä itsestään vai ainoastaan hänen rahoistaan. Rikas haluaisi kyllä tukea lahjakkaita ihmisiä, mutta mieluummin ideoillaan, osaamisellaan ja henkilökohtaisella vetovoimallaan. Rahan antaminen on tuskallista, vaikka annettu summa ei rikkaalle mitään merkitsisikään, sillä rahalla on rahan luonto: se tahtoo lisääntymistä. Jos rahaa antaa tuottamattomaan tarkoitukseen, se on verrattavissa ”salakähmäiseen rahan murhaamiseen”. Tämä kaikki tuntuu melko uskottavalta. Asiaa voisi myös kuvata rikkaan ahneudella, josta olen finanssikriisin yhteydessä kirjoitellut useita lehtijuttuja. Ahne sijoittaja haluaa aina hiukan (paljon) lisää – ja nollainvestointi on luonteeltaan tappio, mitä sijoittaja luontaisesti kammoaa ja välttelee.
Kenraali vastaan tenniksenpelaaja
Palataan jälleen kenraali Stummiin, joka istuu Ulrichia – ”suosijaansa” – vastapäätä. Ilmeisesti ollaan Diotiman salongissa. Ympärillä keskustellaan tenniksestä. Tänä päivänä kohteena olisivat todennäköiseti formulat, jääkiekkoilu tai jalkapalloilu. Teemana herroilla on se, onko tenniksenpelaajassa neroutta. Keskusteluun puuttuu myös musiikkimies. Kiistakysymykseen halutaan Arnheimin mielipide, ja seurue hajaantuu. Stumm jää ihmettelemään, miksi tenniksenpelaajassa nähdään neroutta, mutta kenraalissa barbaarisuutta. Stumm on saanut suosijaltaan neuvon yrittää lähestyä Diotimaa ruumiinkulttuurin välityksellä, mutta hän on saanut todeta kerrasta toiseen, että vaikeudet ovat silläkin taholla tavattoman suuret. Tämä (onneksi) lyhyt Stumm-luku on mielestäni anniltaan jokseenkin olematon.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20081115 (20081115) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster