Pekka Pihlanto
27 Arnheim rakastuu, Moosbrugger tanssii

• Rakkaus Diotimaan
• Liiketoiminnan ja henkisen yhdistelmä
• Arnheim sielun kimpussa
• Moosbruggerin aivoituksia
• Moosbruggerin rooli romaanissa
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Rakkaus Diotimaan

Lukijakson ensimmäinen – tavallista pitempi – luku on omistettu Arnheimille. Siinä käydään lävitse Musilille ominaiseen konstikkaaseen ja välillä hauskaankin tyyliin Arnheimin ”sielunelämää”. Sen keskeinen sanoma lienee se, että mies huomaa – hieman omaksi hämmästyksekseen ja ehkä epämukavuudekseenkin – olevansa rakastunut Diotimaan. Tämähän on ollut lukijalle aika selvää jo aikaisemminkin – sen verran tiivistä on näiden suhde ollut. Rakkauden kokemuksen analyysi on siis kovin monimutkaista ja perusteellista. Arnheimin elämää kelataan lähinnä hänen omien mieleenjohtumiensa avulla lapsuudesta alkaen ja peilataan rakkauden vaikutuksia hänen henkiseen ja bisness-elämäänsäkin.

Liiketoiminnan ja henkisen yhdistelmä

Kyseisen luvun otsikko on enemmän tai vähemmän sen sisältöä kuvaava: ”Kuningaskauppias ja sielun ja kaupan etujen fuusio. Eli: Kaikki tiet henkeen lähtevät sielusta, mutta yksikään ei vie sinne takaisin.” Tässä peilataan Arnheimin jo aikaisemminkin esillä ollutta kykyä yhdistää kylmä liiketoiminta ja henkinen – sanotaan nyt sitten vaikka sielullinen – puoli toimivaksi kokonaisuudeksi. Onhan monilla tosielämän suurilla liikemiehillä ollut silmää taiteille, ja he ovat sitä mesenaatteina tukeneet. Arnheim huomaa harmikseen, että rakastumisen myötä liikeasiat ja eräät muutkin asiat alkavat saada aikaisempaa vähäisempää merkitystä. Tämä tunne Diotimaa kohtaan muistuttaa normaalia nuoruuden rakastumista, sillä Arnheim ei ole aikaisemmin rakastunut tällä tavalla, eli niin, että rakkaus kohdistuu naiseen – vähän oudosti sanottu.

Arnheim sielun kimpussa

Luvun otsikon jälkimmäinen osa tule tekstissä esiin kun Arnheim huomaa, että rakkaus Diotimaan on täsmälleen saman painoinen asia kuin hänen aikoinaan keksimänsä aforismi: ”Kaikki tiet henkeen lähtevät sielusta, mutta yksikään ei vie sinne takaisin.” Sielu on siis Arnheimille hyvin tärkeä käsite. Kun hän ryhtyi kirjoittamaan kirjoja sisäisen pakon ajamana, hän alkoi yhä useammin mainita teksteissään sielun. Tämä tapahtui lopulta jopa niin maneerin omaisesti, että sihteeri oli jo etukäteen kirjoittanut paperille sanan sielu, kun Arnheimin oli ollut tarkoitus sanoa kivimuuri tai jotakin sen tapaista. Silloin Arnheim itsekin havahtui epämiellyttävällä tavalla asiaan.

Moosbruggerin aivoituksia

Musil ei vain jätä rauhaan murhamies Moosbruggeria. Hänen sairaita ajatuksiaan käydään läpi yhden luvun verran – tosin onneksi lyhyehkön. Ihmisvihaajalta Moosbrugger vaikuttaa – ainakin aika ajoin: hän nimittäin saattaa yhtäkkiä tuntea tilan tarvetta, jolloin hän kohdistaa väkivaltaisen reaktion paikallaoleviin. Erityisesti naisia hän tuntuu määrätyissä olosuhteissa vihaavan, kuten hänen murhatekonsakin todisti. Luvun nimi ”Moosbrugger tanssii” viittaa johonkin hänen sisäiseen tilaansa, joka on kuitenkin suhteissa hänen ympärillään oleviin ihmisiin. Todellisuudessa hän ei tanssinut kenenkään kanssa.

Moosbruggerin rooli romaanissa

Moosbrugger on kovasti itsetietoinen tyyppi. Hän tietää teloituksen uhkaavan, mutta hän mieltää asian niin, että hän teloittaa itse itsensä muiden välityksellä. – Melkoinen vastakohtaisuus vallitsee Moosbruggerin ja Ulrichin mielenliikkeiden välillä, joita kirjailija kuvaa piinallisen tarkasti, mutta sekavasti. Se yhtäläisyys niissä kuitenkin näyttäisi olevan, että molemmat ovat omalla tavallaan kovin erikoisia, omalaatuisia ihmisiä. Toinen on sentään terveen kirjoissa, toinen mieleltään sairas. Moosbruggerin rooli romaanissa saattaakin olla kontrastin tuominen Ulrichille ja suurelle hankkeelle, jotka saattaisivat muodostua liian monotonisiksi ilman näitä sokeeraavia välisoittoja.

Palautetta 

Lähetä palautetta!