Pekka Pihlanto
22 Suurmiehiä ja antisemitistejä

• Runoilijoita ja muita suurmiehiä
• Kohtuuden ylistys
• Hymyileviä kurkunleikkaajia?
• Antisemitistinen poikaystävä
• Ulrich puhuu järkeä
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Runoilijoita ja muita suurmiehiä

Hänen Majesteettinsa hallituskauden seitsenkymmenvuotisriemujuhlan suuntaviivoja koskevan päätöksen tekemistä varten asetettu valiokunta alkaa kokoontua. Diotima toimii sen puheenjohtajana. Kysymyksessä on niin suuri joukko, että se ei mahdu saman pöydän ääreen, vaan tilaisuus toteutetaan Diotiman asunnossa cocktail-kutsujen tyyliin kylmine ruokineen ja juomineen. Selvää on, että tällä järjestelyllä ei saada aikaan mitään tuloksia – niistä ei ainakaan puhuta. Musil harhautuukin kirjoittelemaan lähinnä suurmiehistä, muttei itse kokouksesta, eikä varsinkaan sen tuloksista. Kokouksen ”suurmiehet” – kuten suurmiehet yleensäkin – edustavat lähinnä henkisiä aloja: runoutta, tiedettä ja taidetta. Musil erottelee toisistaan puhujat ja tekijät. Esimerkiksi teknisiä keksintöjä aikaan saavat ovat tekijöitä, mutta näillä aloilla ei hänen mukaansa niinkään esiinny (siis noteerata) suurmiehiä. Keksinnöt muistetaan, mutta ei juurikaan tekijöitä. Lieneekö aivan tottakakaan? Teknisen koulutuksen saanut Musil varmaankin ironis
 

oi mielellään suurmiesinstituutiota.

Kohtuuden ylistys

Diotima saa huomata, että kun runoilijoiden kanssa keskustelee yksittäin, vaikutelma on aivan eri (parempi) kuin joukossa. Musil toteaa tämän yleiseksi ilmiöksi: ajatellaanpa vaikkapa vettä – pieninä määrinä se on hyvää, mutta suurina ei (tässä ero juomisen ja hukkumisen välillä). Samoin on myrkkyjen ja monen muun asian kohdalla. ”Liika on aina liikaa” ja muut kohtuullisuutta ylistävät sanonnat ovat kertovat samaa. Esille tulevat ehdotukset hajoavat kuin varpusparvi, kuten odottaa saattoikin, ja Diotima masentuu niin, että itku on lähellä. Sitten hän muistaa lohduttautua Arnheimin filosofialla, joka meni suunnilleen niin, että kun tekijä joutuu tekemisiin puhujien tai ajattelijoiden kanssa, hän turhautuu. Jokaisella kokouksissa istuneella on varmaankin mielessään esimerkkejä siitä ihmistyypistä, joka puhuu ja puhuu, mutta ei vastaa asioiden eteenpäin viemisestä eikä kokouksen tuloksista tuon taivaallista.
 

Hymyileviä kurkunleikkaajia?

Seuraavassa luvussa nähdään ”tiede hymyilemässä partaansa eli ensimmäinen seikkaperäinen kohtaaminen pahan kanssa”. Kokouksessa olevat tiedemiehet hymyilevät Diotimalle hyväntahtoisesti, mutta Musil ei anna tälle eleelle mitään arvoa, sillä hymyilijöiden alitajunnasta hän löytää ”pahan kosketuksen”. Tästäpä kirjailija lähtee taas harhailemaan hänelle tyypilliseen filosofointiin, jolla ei ole juuri mitään tekemistä itse tarinan kanssa. Hän leimaa Galileo Galilein nykyisen tieteen aloittajaksi – häntä ennen tultiin toimeen uskonnolla ja filosofialla. Galileistä lähtien ruvettiin vain raaputtamaan maaemon ja kaiketi yleensäkin tutkittavien asioiden pintaa. Samaan kategoriaan Musil tuomitsee metsästäjät, soturit ja kauppiaat. Tappamisesta ja vähintään petkuttamisesta on hänen mukaansa niissä kaikissa kysymys. No, kyllähän ainakin bisneksessä on kieltämättä kyse sodankäynnistä, minkä juuri strategiaoppien sotilaallinen terminologia todistaa. Tieteessä taas on jotakin samaa kuin kaupankäynnissä, sillä tutkija pyrki

i tuloksillaan saamaan mainetta ja joskus rahaakin – eli jonkinlaista voittoa itselleen.
 

Antisemitistinen poikaystävä

Lukujakson viimeinen luku kertoo selvän tarinan ja sisältää vain minimimäärän musilmaista filosofointia. Aikaisemmasta tutun pankkimiehen Leo Fischelin puoliso Klementine saapuu Ulrichin luo. Asia koskee tytär Gerdaa, joka on joutunut epäilyttävään seuraan. Hänen poikaystävänsä Hans Sepp on yksi näistä nuorista, jotka käyvät Fischelin talossa ja saarnaavat antisemitistisiä ajatuksia. Tämä tietysti loukkaa Gerdan vanhempia ja erityisesti isää, mutta kummallista kyllä, ei Gerdaa. Pitäisi hänen tajuta, että juutalainen hänkin on ainakin tiukimpien antisemitistien määritelmän mukaan. Tuolloin näyttää olleen vielä helppoa vähätellä tätä koko Euroopan kattavaa ideologiaa, koska silloin ei tiedetty, mihin se lopulta johti. Gerdan hyväksyntä antisemitistisille puheille kumpuaa – ei niinkään itse asiasta vaan – lähinnä siitä, että se tarjoaa hänelle mahdollisuuden vastustaa vanhempiaan.
 

Ulrich puhuu järkeä

Klementine pyytää Ulrichia puhumaan järkeä tytölle ja niin hän tekeekin. Sen sijaan Klementinen ehdotuksen, että Gerdalle järjestettäisiin suuresta hankkeesta jokin tehtävä, Ulrich sivuuttaa nopeasti. Käy ilmi, että ikäerosta huolimatta Gerdalla ja Ulrichilla on ollut melkein suhde, ja sellainen on vähällä syntyä nytkin. Ulrich pyrkii varovasti kaivamaan maata Hans Seppin jalkojen alta. Ulrich kertoo Gerdalle teorian kuun rakenteesta ja kuun edeltäjistä, ja toteaa lopuksi, että se on hölynpölyä. ”Miksi kerroit tämän minulle?”, kysyy Gerda. ”En tiedä”, vastaa Ulrich... Keskustelun ehkä selkein lopputulos on, että Ulrich lupaa vierailla Fischeleillä pian uudelleen, vaikka ei ollut sinne mennessään tällaista aikonutkaan.
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!