Pekka Pihlanto
20 Erikoisia ihmissuhteita

Musil: Mies ilman ominaisuuksia 20080911-1114


 

Kenraali itkettää

Suuresta kokouksesta tuttu kenraali Stumm von Bordwehr vierailee Diotiman luona puolustamassa hienovaraisesti armeijan etuja. On sinänsä hieman naurettava ajatus, että armeijalla olisi jotakin tekemistä hankkeessa, jonka erääksi teemaksi on ajateltu "rauhankeisaria". Mutta näin hallinnonhaarat ja muut eturyhmät yhteiskunnassa toimivat nykyisinkin, ja ehkä vielä selvemmin meidän aikanamme, jolloin yhteiskuntasuhteilla ja yleisellä imagolla on suorastaan elintärkeä merkitys jokaiselle organisaatiolle. Yhteiskunnassa ei liene tänään yhtään sellaista tahoa, joka ei olisi jotenkin riippuvainen maineestaan julkisuudessa. Nykyisin media onkin paljon valppaampi ja vähemmän solidaarinen valtaapitäville kuin Musilin kuvaamina aikoina. - Diotiman perhe kuuluu siihen sosiaaliryhmään, joka ei ole seurustellut upseerien kanssa. Ilmeisesti juuri siksi hän omaksikin hämmästyksekseen järkyttyy kenraalin käynnistä niin, että tirauttaa itkun jälkeenpäin. Samalla tämä lienee merkki siitä, että hän on stressaantunut tai ylikiihottunut merkittävästä tehtävästään ja sen avaamista uusista näköaloista.
 

Liike-elämä ja runous

Diotima on jälleen tarinan keskipisteenä. Arnheim tulee vuorostaan häntä tapaamaan. Mies toteaa, että kaikkea ei kannata kertoa "serkullesi", siis Ulrichille. Epäluottamus on näiden herrojen välillä molemminpuolista - teemaan palataan vielä seuraavassa luvussa. Arnheim rauhoittelee Diotimaa tämän kenraalikammon suhteen ja antaa ymmärtää Ulrichin olevan myötämielinen kenraalin asialle. Lisäksi hän kuvailee perheensä yritystä, jonka perusti aikoinaan jätekuski isoisä. Arnheimilla on varaa paljastaa tämä sukunsa vaatimaton tausta, koska nyt perheyritys on nykykielellä ilmaisten globaali suuryritys. Arnheim kehuskelee yritystoimintaa ja mystifioikin sitä samalla. Hänen mukaansa liike-elämällä ja runoudella on tiettyjä yhtymäkohtia. Niin voinee sanoa lähes kaikesta inhimillisestä toiminnasta. Useinhan sanotaan, että vaikkapa tutkimus on sekä tiedettä että taidetta - tästä tuleekin mieleeni göteborgilaiselle kollegalle omistetun juhlakirjan otsikko: "The Art of Science". Niin Musil kuin muutkin tarkoittanevat taiteella tai runoudella juuri kyseisen toiminnan ei-mitattavaa, pehmeää, vaistoin hallittavaa ulottuvuutta. Sitähän niin tieteessä kuin yritystoiminnassakin epäilemättä on.

Diotima viihtyy Ulrichin seurassa

Ulrich esittelee Diotimalle kansalaiskirjeitä, joita suuren hankkeen tiimoilta on kertynyt. Ne voi jakaa kahteen ryhmään: yhdessä pannaan nykyiset ongelmat jonkin tietyn syyn kontolle - sosialismin, juutalaisten, jne. Kun syy poistettaisiin, ongelmatkin häviäisivät. Toinen ryhmä määrittelee jonkin tulevaisuudessa olevan tavoitteen, jota kohti olisi ponnisteltava. Monesti nämä tavoitteet ovat samoja kuin ensimmäisen ryhmän ongelmasyyt. Diotiman ja Ulrichin suhde on erikoinen ja epämääräinen. Ulrich pilailee Diotimalle tärkeillä asioilla. Kaikesta harmistumisestaan huolimatta Diotima viihtyy Ulrichin seurassa - jopa paremmin kuin Arnheimin, jota hän sentään jollakin erikoisella tavalla rakastaa.

Arnheim kieroilee

Ulrichin puheista käy Diotimalle selväksi, että Arnheim ei ole kertonut aivan totuudenmukaisesti keskustelustaan Ulrichin kanssa. Arnheimhan oli antanut ymmärtää, että Ulrich olisi yrittänyt edistää kenraali Bordwehrin pyrkimyksiä paralleeliaktiossa. Ulrichin kanta on kuitenkin päinvastainen. "Pysyttele etäällä siitä miehestä" siis kenraalista, hän sanoo Diotimalle tämän tyytyväisyydeksi. Vaikka Ulrichin ja Arnheimin välillä on tiettyä jännitettä, etten sanoisi vastenmielisyyttä, he kuitenkin tapaavat toisiaan päivittäin. Ulrich pistelee tapansa mukaan, mutta Arnheim suhtautuu kärsivällisesti tähän "nuorempaan veljeensä". Myös Diotima on usein mukana ja kolmikko matkustelee lähiympäristössä nähtävyyksiä katsomassa, mutta myös edistämässä paralleeliaktion asiaa.

Monimutkaisia ihmissuhteita

Tämä lukujakso neljine lukuineen vie teoksen juonta eteenpäin, eikä sorru paikallaan polkevaan filosofointiin. Musil kuvaa taitavasti kolmikon jäsenten välisten monimutkaisten ihmissuhteiden kehittymistä. Harvoin kirjallisuudessa tapaa näin aidon epämääräisiä ihmisiä, jotka eivät aina itsekään tiedä, mitä he tahtovat ja miten he kumppaneihinsa oikein suhtautuvat.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pekka 20080911 (20080911) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster