Moosbruggerin aivoituksia Joudumme tutustumaan murhaaja Moosbruggerin aivoituksiin. Mies istuu uudessa vankilassa ja joutuu omasta mielestään syrjinnän kohteeksi. Valitukset eivät johda tulokseen. Hän on toisaalta edelleen tyytyväinen siihen huomioon, jota häneen kohdistetaan. Aikaisemminhan hänestä ei ole kukaan piitannut tuon taivaallista. Miehen mietteet paljastavat selvästi häiriintyneen ja vaarallisenkin persoonan. Naiset ovat hänen aikaisempien kielteisten kokemustensa johdosta erityisesti vaaravyöhykkeessä – varsinkin silloin kun hän on pahalla tuulella. Clarissen ja Ulrichin myötämieliset ajatukset Moosbruggerista – jos ne tarkoittavat miehen vapauttamista – tuntuvat vastuuttomilta. Vai haluavatko he vain torjua Moosbruggerin teloituksen? Kaltereiden taakse tämä mies joka tapauksessa kuuluu, olipa paikka sitten vaikkapa vankimielisairaala. Oikeuslääkärit saavat kuulla kunniansa Musil tekee seuraavassa luvussa retken ”loogis-moraaliseen maailmaan”. Siinä hän omaan epämääräiseen tapaansa kritisoi oikeusjärjestelmää erityisesti Moosbruggerin tapauksen pohjalta. Hieman samaan tapaan kuin Dostojevski, Musil esittelee omia näkemyksiään kuolemanrangaistuksesta. Uhrista ei muistaakseni Dostojevskikaan piitannut mitään. Kuolemanrangaistus on tietysti epäinhimillinen, mutta Moosbruggerin tapainen henkilö on ainakin eristettävä yhteiskunnasta eli pantava hoitoon. Lieneekö sitten hoidolla ja rangaistuksella näiden toimenpiteiden – mieleltään sairaan – kohteen mielestä suurtakaan eroa? Musilin aikoina kuitenkin nykyinen ymmärtäväinen suhtautuminen rikollisiin oli vielä edessäpäin. Hän röykyttääkin ankarasti oikeuslääkäreitä siitä, että ne katsovat Moosbruggerin tapaisten tappajien olevan vastuussa teoistaan. Musil luettelee kolmen tyyppisiä mielen sairauksia, joista eräs kategoria on sairaus, joka Jumalan avulla paranee itsestään ja eräs taas sellainen, jonka yksilö olisi hyvässä lykyssä voinut itse välttää. Kyseinen luokittelu ei vaikuttanut minusta aukottomalta – ehkä se edustaakin vain Musilin kieroa ironiaa. Eksaktin elämisen harrastajia Jos juoni ei edennyt lukujakson kahdessa ensimmäisessä luvussa, ei se sitä tee kolmannessakaan. Otsikoksi on valittu ”Kolmen tutkielman ihanne eli eksaktin elämisen utopia”. Aiheen käsittely ei selkeydellään häikäise. Musil mainitsee eksaktin elämisen edustajina muun muassa tutkijan, kauppiaan ja teknikon. Erikoista tämän elämäntyylin edustajissa on hänen mukaansa se, että he eivät sovella eksaktiuden ideaa omaan itseensä vaan ainoastaan ”virkatehtäviinsä”. Voineeko tämän väitteen tulkita niin, että esimerkiksi eksaktin positivistisen tiedekäsityksen valinnut tutkija ei sovella oppejaan itseensä (eikä myöskään muihin ihmisiin)? Toisin sanoen hän ei analysoi itseään (eikä muita ihmisiä) samoilla menetelmillä, joilla hän käsittelee tutkimaansa maailmaa, sen ongelmia? – Oli miten oli, jään odottamaan selväpiirteisempiä lukujaksoja, joissa juoni etenee ja ihmiset toimivat suhteissa toisiinsa. Toisin sanoen, kaipaan normaalia romaania, en hämärää kvasifilosofointia, vaikka se olisi paikoin nokkelaakin.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20080828 (20080828) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster