Pankinjohtajan epätyydyttävä perhe-elämä Musil jättää taas hieman piristyneen juonenkehittelyn sikseen ja ottaa kohteekseen Leo Fischelin perheen. Kysymyksessä on pankinjohtaja tai oikeastaan prokuristi Lloyd-pankista, joka oli saanut kreivi Leinsdorfin kiertokirjeen – vaimonsa hyvän sukutaustan, ei omien ansioittensa perusteella. Mies on unohtanut vastata kirjeen sisältämään kutsuun. Siitäkös hänen vaimonsa Klementine ja tyttärensä Gerda ovat närkästyneitä – olisihan rouva Tuzzin salongissa tarjoutunut Gerdalle hyvät mahdollisuudet päästä piireihin. Pariskunnan avioliitto on muutenkin kriisissä, monestakin syystä. Miehen ura ei ole edistynyt ja tämän käytöskin on puolison mielestä epätyydyttävää – Klementine suorastaan inhoaa miestään. Kaiken lisäksi Leo on juutalainen ja antisemitismi on alkanut nostaa päätään. Tähän ikävään trendiin törmäsimme muuten Proustissakin. Perheen sisäisiä skismoja kuvaillaan varsin seikkaperäisesti. Mitään muuta yhteyttä tällä perheellä ei toistaiseksi ole teoksen pääjuoneen kuin edellämainittu kutsu. Pankinjohtaja asettuu perheeseensä nähden hiljaiselle puolustuskannalle, mutta jää odottelemaan, että puolison ja tyttären mainostama paralleeliaktio ajautuisi jotenkin karille: silloin hän iskisi.
On todettava, että Musil ei ole omimmillaan mielenkiintoisen juonen kehittelyssä. Viime jaksossa alkoi ilmetä lievää kiinnostusta herättänyttä jännitettä Tuzzin ja Arnheimin välillä, mutta se lopahti toistaiseksi tähän lukuun. Niin sanottu juoni tuntuu Musililla olevan vain välttämätön paha ja viitekehys pääasialle eli kirjailijan tai romaanihenkilöiden monimutkaislle, usein ironisille ja jopa absurdeille filosofoinneille, joista kyllä voi löytää herkkupaloja. Henkilökuvat ovat huolella rakentuvia, mutta henkilöiden väliset suhteet jäävät mielestäni liian mekaanisiksi.
Arnheim saa ministeriössä oman kansion Seuraavassa luvussa tosin palataan mainittuun pikku jännitteeseen kun herra Tuzzi yrittää ministeriössään kaivella esiin tietoja Arnheimista – tiettyä virka-aseman väärinkäyttöä. Lehdistöpäällikkö selittää, että toimintatapoihin ei kuulu yksityishenkilöitä koskevien lehtileikkeiden kerääminen. Tuzzin mielestä tässä on aukko ministeriön toiminnassa. Niinpä Arnheimin teokset tilataan ministeriöön ja miehelle avataan oma kansio. Eiköhän siihen ala kertyä aineistoa, sillä Arnheim on usein esillä lehdissä. Tuzzi muistelee Voltairen sanoneen, että kirjoituksillaan ihminen peittelee todellisia ajatuksiaan. Tuzzi ihmetteleekin, kuinka paljon Arnheimilla oikein on peiteltävää kun hän on kirjoittanut niin paljon...
Ulrichin ja Musilin pakkomielle Ulrichin – ja Musilin – pakkomielle, murhaaja Moosbrugger, pulpahtaa jälleen esiin. Saamme lukea, että hänet siirretään uuteen vankilaan. En vieläkään ymmärrä, miksi tällainen henkilö täytyy pitää mukana kertomuksen henkilögalleriassa. Luulisi, että se, mitä Ulrichin mielenkiinnosta tähän henkilöön ja hänen tekoonsa on jo kerrottu, riittäisi osoittamaan tämän ”mustan pilkun” olemassaolon Ulrichin psyykessä. Teoksesta paisui aivan liian laaja, minkä varjopuolena on se, että tällaisia rönsyjä ei editoitu pois. Voi tietysti käydä jatkossa niin, että Moosbruggerista tulee eräs kirjan päähenkilöistä – eihän Musilista voi olla varma. Moosbruggerin kuolemantuomion täytäntöönpanoa lykätään ja hänet siirretään tiukasti vartioituna uuteen vankilaan. Mies on tyytyväinen tästä huomiosta, jota häneen kohdistetaan. Moosbruggerin vahvuutena on se, että hän on saanut karistetuksi itsestään halun elää. Teloitus on siis hänelle samantekevää.
Jännitettä lapsuudenystävien välillä Ulrich vierailee lopulta Clarissen ja Walterin luona. Clarisse toteaa yllättäen, että Moosbrugger olisi vapautettava, sillä hän on musikaalinen! Ulrichin ja Walterin keskustelu vaikuttaa henkiseltä varjonyrkkeilyltä. Miesten maailmankatsomukset ovat varsin erilaiset. Ulrichin kommenteista paistaa jo tutuksi käynyt kyynisyys ja ”antaa mennä”-asenne. Walter puolestaan edustaa jonkinlaista rationaalisuutta ja kurinalaisuutta – vaikka onkin taiteilija. Toisaalta, muusikko joutuu tottumaan nuottien luomaan kurinalaisuuteen, joten se voi heijastua myös hänen yleiseen elämänasenteeseensa. Tiettyä Clarissesta johtuvaa jännitettä näiden lapsuudenystävien välillä selvästi on. Walter jopa ajattelee, että parasta olisi, jos Ulrich ei kävisi heillä enää. Hän tietää kuitenkin, että Clarisse ei hyväksyisi tällaisia ajatuksia alkuunkaan.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20080815 (20080815) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster