Kadehdittava yleisnero
Tämä lukujakso on omistettu Arnheimin kuvaukselle. Ensimmäisen luvun otsikko ”Mitä muut ovat erikseen, sitä kaikkea Arnheim on samassa persoonassa” kuvaa hyvin Arnheimin yleisneroutta. Hän on kotonaan kaikenlaisten asiantuntijoiden parissa. Hän voi puhua kurssista niin merenkulkijoiden, pankkimiesten kuin yliopistonopettajienkin tarkoittamassa merkityksessä ja paljosta muusta. Hänellä on siis hämmästyttävän hyvät perustiedot mitä moninaisimmilta aloilta. Asiantuntijat kyllä huomaavat, että hän tekee pieniä virheitä ja hänellä on aukkoja tiedoissaan, kuten amatöörillä aina on, mutta asiantuntijat eivät tee niistää numeroa, sillä he ovat tyytyväisiä kun tietävät olevansa omalla alallaan Arnheimia parempia. Mies on lehtiväen – ja oikeastaan kaikkien suosikki – paitsi ei Ulrichin, joka inhoaa hänen ylivoimaisuuttaan. Kysymyksessä on kierre: kun kaikki hänestä kirjoittavat ja puhuvat positiivisesti, hänen hyvä maineensa vain kasvaa. Arnheim vierailee Diotiman salongissa silloin kun ehtii – hän matkustelee liiketoimissaan paljon. Suuren hankkeen kokouksissa hän ei enää käy, sillä ensimmäisessä saamansa nolaus (hän ei preussilaisena ollutkaan toivottu vieras) oli tarpeeksi. Diotima joutuu perääntymään ja toteamaan, että Arnheimista ei ole aktion sihteeriksi. Asia kuitenkin hiertää Diotimaa aina kun hän näkee sihteerin toimen saaneen Ulrichin.
”Kruununprinssi”
Arnheimin menestykselle mainitaan kolme syytä, jotka kuitenkin kietoutuvat mielestäni aika paljon toisiinsa. Ensinnäkin hänellä on omaakin sanottavaa, sillä hän kirjoittelee paljon ja julkaisee ajatuksiaan. Valmiita teoksia on melkoinen määrä. Toinen syy on muistaakseni hänen asiantuntemuksensa, jota jo sivusinkin edellä, ja kolmas on hänen toimintansa liikemaailmassa. Siellä hän ei kuitenkaan ole täysin omavarainen, sillä pappa-Arnheim on vielä voimissaan ja häntä arvostetaan liikemiespiireissä poikaa enemmän. Niinpä poikaa kutsutaankin halveksivasti ”kruununprinssiksi”. Epäilemättä hänen varakkuutensa on eräs perussyy hänen suosioonsa. Avaahan raha (ja myös kauneus) pääsyn korkeimpiin piireihin vielä nykyisinkin. Arnheim onkin hallitsijoiden ja muiden silmäätekevien luonteva keskustelukumppani. Arnheimin yleisnerous on jonkinlainen mystinen kokonaisuus, josta kirjailija vääntää tarinaa enemmänkin ja mainitsee sen luvun otsikossakin (”...kokonaisuuden mysteerio”).
Tuzzi päättää ottaa selkoa
Arnheim ja Tuzzi joutuvat tekemisiin toistensa kanssa, sillä Arnheim käy usein Diotimaa tapaamassa. Miehet edustavat varsin erilaisia maailmankatsomuksia. Ihmekö tuo: Tuzzi on varovainen ja vanhoillinen virkamies ja Arnheim menestyvä liikemies ja kaikkea edellä kuvattua. Tuzzia ei lainkaan miellytä se, että mies viettää niin paljon aikaansa hänen vaimonsa kanssa – mistään uskottomuudesta hän ei tätä sentään epäile. Virkamiehenä ja diplomaattina Tuzzi ei kuitenkaan paljasta ajatuksiaan vaimolleen, eikä tietenkään Arnheimille. Tuzzilla on tiettyjä epäilyksiä suuresta hankkeesta ja hän paljastaakin, että keisari ei pidä erityisemmin siitä, että hänet ”nostetaan eturiviin”. Epäselväksi Tuzzille ja muille jää, merkitseekö tämä sitä, että hallitsija on paralleeliaktiota vastaan. Tuzzi huomaa, että Diotimaa vaivaa jokin ja se saattaa hänen arvionsa mukaan liittyä Arnheimiin. Joka tapauksessa Tuzzi päättää ”ottaa selkoa” Arnheimista. Löytyisikö miehen taustoista jotakin epäilyttävää?
|