Suosittelen itsetuntemuksen lisääämistä Seuraa jälleen Ulrichin sekavaa pohdiskelua koskeva luku. Otsikon mukaan ”Mies, joka on ominaisuuksia vailla, koostuu ominaisuuksista, jotka ovat miestä vailla”. Aika epämääräistä sanakikkailua. Ulrich miettii ominaisuuksien ja tapahtumien irrallisuutta yksilöstä. Ehkä esimerkiksi sivullisuutta, syrjäytymistä kokeva ihminen voisi pohdiskella tällaista? Mielestäni itsensä tiedostavan yksilön kannalta (ihmisten) ominaisuudet liittyvät nimen omaan ihmisiin – joko asianomaiseen henkilöön itseensä tai muihin yksilöihin. Niinpä, jos ihmisestä tuntuu, että hänessä ei ole ominaisuuksia tai muissa ei niitä ole, suosittelisin ensin itsetuntemuksen harjoittamista, itsensä analyysia. Sen jälkeen olisi siten mahdollista muiden käyttäytymisen analyysi. Jopa alkaa löytyä ominaisuuksia ja niiden kantajia.
Yleisiä ominaisuuksia ja irrallisia tapahtumisia Voidaan tietysti myös puhua yleistäen ihmisryhmien ominaisuuksista, tyyliin ”saksalaiset ovat sellaisia ja sellaisia”, tai periaatetasolla jostakin ominaisuudesta, vaikkapa sinisilmäisyydestä biologisena ominaisuutena ajattelematta ketään saksalaista tai sinisilmäistä yksilöä. – Ulrich miettii paitsi ominaisuuksien, myös tapahtumien suhdetta ihmiseen. Hänen mukaansa näilläkään ei ole aina (kaikkien mielestä) yhteyttä toisiinsa. Erityisesti juuri silloin on kysymys edellä viittaamastani sivullisen ongelmasta. Ihmisestä saattaa tuntua, että hänelle tapahtuu kaikenlaista, mihin hän ei voi vaikuttaa ja missä hän ei ole oikein mukanakaan. Tämä ”vapaan tahdon” puute on varmasti realistisempi ongelma ja tuntemus kuin ominaisuuksen irrallisuus tai puuttuminen ihmisestä. Musililla taisi olla jonkinlainen ”ominaisuusfiksaatio” koska hän nimesi kirjansakin sen mukaan ja palasi siihen tuon tuostakin. Kyseinen luku päättyy Ulrichin toteamukseen, että hän taisi kuin taisikin olla ”karaktääri”, vaikka hän ei luonnetta omistanutkaan. Sanoisin tähän, että kyllä kaikilla ihmisillä on luonne – hyvä tai huono, mutta jonkinlainen kuitenkin.
Sekavuutta, mutta myös oivalluksia Seuraavassa luvussa jo myönnetäänkin, että Ulrichilla voisi olla mahdollisuuksia tiettyihin ominaisuuksiin ja ehkä ne jo hänellä onkin, mutta ne ovat hänelle ”merkillisen yhdentekevät”. Mielenkiintoinen ominaisuus Ulrichissa on kriittisyys: hän löytää vikoja yleisesti hyväksytyistä asioista. Mielestäni tarpeellinen ominaisuus nyky-yhteiskunnassakin, jossa kansalaisia viedään yleensä kuin pässejä narussa. – Ulrich pohtii myös hengen olemusta. Jos tuollaista tekstiä suoltaisi tutkimusraporttiin, niin roskakoriin se tuomittaisiin ja oikeutetusti. No, tämä ei ole tutkimusta, mutta kyllä kaipaisin taideproosaltakin jonkinlaista johdonmukaisuutta. – Löytyypä tekstistä sentään jotakin, mikä herättää minussa vastakaikua: Ulrichin mukaan ihminen alkaa iän karttuessa ymmärtää eri asioita kuin aikaisemmin. Nuorena kiinnostuu vain siitä, mikä on totta, oikein ja kaunista. Vanhemmiten alkaa ymmärryksen kasvaessa kiinnostua jopa politiikasta (joka ei todellakaan usein edusta sitä, mikä on totta, oikein ja kaunista). Toisaalta vanhetessaan ihminen lopulta rajoittuu vain omaan alaansa ja ajattelee, että kaiken olisi ehkä pitänyt olla toisin, mutta sitä ei kannata ensinkään pohtia. Onhan tosiaan niin, että nuoret ovat yleensä ihanteellisia ja ehdottomia ja toisaalta monet aikuiset käpertyvät omiin ympyröihinsä, eivätkä välitä yhteisistä asioista, eräänä esimerkkinä nukkuvien puolueen kannattajat.
Poliisilaitokselta sihteerin kunniavirkaan Lopulta päästään taas paralleeliaktioon. Heti kun jätetään filosofointi ja päästään tapahtumien kuvaukseen, Musil muuttuu selväsanaiseksi kaveriksi. Tapahtumat alkavat siitä, että muuan työväen lehti on ”sylkenyt myrkkyään Suuren Aatteen päälle leimaamalla sen hallitsevan luokan uudeksi sensaatioksi (äskeisen himomurhan jälkeen)”. Uutisen inspiroimana syntyy kadulla humalaisen työmiehen provosoima tappelu. Ulrich sekaantuu siihen soittamalla suutaan ja kuten arvata saattaa, tulee humalaisen ohella pidätetyksi. Ulrich päätyy lopulta poliisilaitoksen poliittiselle osastolle. Kuin ihmeen kautta poliisimestari tuntee kreivi Leinsdorfin, jonka nimen Ulrich on maininnut jo ensimmäiselle kuulustelevalle konstaapelille. Kreivi oli nimittäin tiedustellut Ulrichin osoitetta juuri tältä poliisimestarilta. Ulrich pääsee siis ”rikoksestaan” kuin koira veräjästä. Seuraavana päivänä Ulrich vierailee kreivin luona ja tulee oikopäätä nimitetyksi ”suuren patrioottosen aktion sihteerin kunniavirkaan”. Hän oli muuten poliiskuulu
steluissa väittänyt jo olevansa kyseisessä virassa.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20080718 (20080718) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster