Pekka Pihlanto
09 Jakso, jossa ajatellaan ja pukeudutaan

• Diotiman suuri aate
• Tarpeeton, mutta mielenkiintoinen luku
• Bonadea pukeutuu ja Ulrich miettii
• Jälleen Moosbrugger
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Diotiman suuri aate

Diotiman keksimä aate on kuin onkin Arnheimin astuminen – preussilaisuudestaan eli kilpailijan leiriin kuulumisestaan huolimatta – aktion henkiseen johtoon. Suurilla aatteilla on Musilin mukaan sekä ruumis että sielu. Tämä kahtiajaottelu on muodossa tai toisessa tuttu niin länsimaisessa kuin itämaisessakin ajattelussa. Jälkimmäisestä tulee mieleen Jin ja Jang, joista edellinen edustaa feminiinistä, pehmempää ja kaiketi juuri sitä sielua. Jang on puolestaan maskuliinista, konkreettista, loogista, jne. Nämä kaksi ulottuvuutta esiintyvät kaikessa, niin luonnossa kuin kulttuuri-ilmiöissäkin. – Ulrichillakin on Diotiman aatteesa jokin roolinsa: miehen ”epäkypsyyden” johdosta se ei voi olla päärooli, mutta säälistä Diotima päättää ottaa hänet mukaan aktioon. Ulrich on tehnyt Diotimaan jonkin vaikutuksen, vaikka Diotima ei sitä itse tiedostakaan. Musil näyttää operoivan silloin tällöin ihmisen tiedostamattomilla ulottuvuuksilla – ihmisen maailmankuvassa muhivilla tiedostamatomilla merkityksillä.
 

Tarpeeton, mutta mielenkiintoinen luku

Musil esittää luvun, jonka voisi otsikon mukaan jättää väliin ”jos ei anna erityistä arvoa ajattelemisen harrasteelle”. Tällaiseen nokkeluuteen törmää silloin tällöin kirjallisuudessa. Olisikohan Cervantesilla esiintynyt sellainen? Muistaakseni Mika Waltari ja joku muukin suomalainen, ehkä Armas J. Pulla, hauskuutti lukijaa tällaisella – niin ja Volter Kilpi ”Alastalon salissaan”. Musil pureutuu siis ajattelemiseen ja sen kuvaamisen vaikeuteen – esimerkkihenkilönä Ulrich. Musil esittää, että ajattelussa on ensin ”persoonallinen” intuitiovaihe, jossa syntyy oivallus. Oivalluksen jälkeen on sitten epäpersoonallinen vaihe, jossa ajatus suuntautuu ulospäin. Ulrich ajattelee muun muassa ilmiötä ”vesi” ja ihmettelee, miten monella tavalla ihmiset sen saattavat kokea – ja esittää kokemuksensa vielä mitä moninaisimmilla kielillä. Ulrichin huvittava johtopäätös tästä on, että jos ihminen vähänkin ajattelee, hän tavallaan joutuu varsin sekalaiseen seuraan! Pitkästä aikaa koin Musilin filosofoinnin kiinnostavaksi ja myös ymmärrettäväksi. Ja tämä tapahtui luvussa, jonka olisi voinut jättää väliin!
 

Bonadea pukeutuu ja Ulrich miettii

Ulrichilla on ongelmia rakastajatterensa Bonadean kanssa. Bonadea tuntee itsensä hyväksikäytetyksi. Hän panee toimeen myrskyisän kohtauksen – ja sen jälkeen taas hyvitellään. Ulrich filosofoi itsekseen ja ihmettelee, miten vähän kanssakäyminen Bonadean kanssa häntä jälkeenpäin liikuttaa. Lisäksi hän hämmästelee, miten nopeasti terve ihminen muuttuu vaahtoavaksi hourupääksi. Tämä tietoisuudentilan eroottinen muodonmuutos on hänestä laajemman ilmiön erikoistapaus. Samanlainen tilapäinen muutos tapahtuu käytäessä esimerkiksi teatterissa, konsertissa tai jumalanpalveluksessa. Onhan näissä kaikissa tilanteissa tosiaan parhaimmillaan kysymys voimakkaasta tunnekuohusta, joka taas tasaantuu normaalielämään palattua. – Odottaessaan Bonadean pukeutumista Ulrich ehtii miettiä muun muassa lapsuudenystäväänsä Walteria ja pikku Clarissea sekä suhdettaan näihin. Walter oli joskus sanonut Clarisselle, että Ulrich tekee kaikella tarmollaan vain sellaista, mitä hän ei pidä välttämättömänä. Niin voi nykyisin sanoa kaikista meistä, arvelee Ulrich. Paitsi Walterin mustasukkaisuutta, Ulrich ehtii vielä miettiä pientä teoriaa: nuori ihminen, jos on henkisesti levoton (esimerkiksi Walter), lähettää taukoamatta ajatuksia joka suuntaan, mutta vain sellainen mikä tapaa vastakaikua ympäristössä, säteilee häneen takaisin ja tihenee. Kauniisti sanottu, niin kai se on; niin paljon puheesta (ja kirjoituksesta) menee hukkaan eli ”hajoaa avaruuteen”, tai menee kuin mustaan aukkoon, kuten Hesarin kolumnisti Olli Kivinen luonnehti kerran minulle lukijoiden kommenttien puutteen aiheuttamaa vaikutelmaa kiittäessäni hänen kolumniaan.
 

Jälleen Moosbrugger

Kun Bonadean pukeutuminen ei vain tahdo edistyä, Ulrich ehtii vielä miettiä lisää. Yllättäen hänen ajatuksensa menevät jo aikaisemmin mainitun murhamiehen, Moosbruggerin kuulusteluun oikeudessa. Omituinen välisoitto. Pelkäsikö Musil, että tähänastinen teksti oli liian tasapaksua ja lukijaa piti välillä säväyttää? Minä en olisi tällaista välisoittoa kaivannut, kuten taisin mainita jo aikaisemmin tämän aiheen osalta. On kyllä todettava, että teoksen ”normaali” juoni ei käänteillään päätä huimaa (eikä se Moosbruggerista parane), mutta juonen lomaan aseteltu filosofointi on kaikesta ajoittaisesta vaikeaselkoisuudestaankin huolimatta se suola, joka maustaa tästä keitosta mestariaterian. – Ulrich ärsyttää Bonadeaa kyselemällä, pitääkö tämä Moosbruggeria syyllisenä vai ei, ja viittaa naisen omaan syyllistymiseen aviorikoksiin – vieläpä monikossa. Mitään isompaa riitaa tästä ei kuitenkaan synny. Täytyy todeta, että muka ominaisuuksia vailla olevassa miehessä on todellisuudessa useitakin ominaisuuksia, muun muassa ilkeys.
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!