Saamme lukea kreivi Leinsdorffin luonnekuvasta aika monitahoisen kuvauksen. Mies on toisaalta uskonnollinen, toisaalta käytännöllinen business-mies. Hän saarnaa julkisesti periaatteista, joita sitten rikkoo liiketoimissaan. Mieshän on ilmeinen leipäpappi: ”älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä opetan”. Tai sitten poliitikko, joiden kaksinaamaisuudesta olemme saaneet kylliksi näyttöä viime aikoina koti-Suomessa.
Omaisuus ja sivistys kohtaavat Pääasia tämän jutun kannalta kuitenkin on, että mies on Diotiman ystävä ja tukija. Tämän tuen turvin Diotiman salonki kukoistaa. Siellä kokoontuu niin rikkaita ponssareita kuin kaikenlaisten kummallisten alojen tutkijoitakin. Leinsdorff luonnehtii tätä kaksijakoista joukkoa termeillä ”omaisuus ja sivistys”. Sitä kuvataan myös ”sivistyksellä” ja ”sivilisaatiolla”, joista Diotimalla on aivan omat tulkintansa. – Ainakin tämä lukujakson ensimmäinen luku on minusta aika vaikeaselkoinen ja herää kysymys, onko sen ”analyyseja” tarkoitettukaan ainakaan kaikilta osin vakavasti otettaviksi” – kunhan keikaroidaan vuolailla sanoilla ja ajatuksilla. Ainakin siitä on vaikea tehdä kattavaa yhteenvetoa.
Sielu hukassaSe, mitä totesin edellä tekstin vakavasti otettavuuden puutteesta tulee nähdäkseni todistetuksi heti seuraavan luvun alussa: Diotima huomaa, että häneltä oli kadonnut jotakin, mitä hän ei oikein tiennyt omistavansakaan, nimittäin sielu. Sielu on negatiivisen määritelmän mukaan ”se, mikä käpertyy koloonsa, kun aletaan puhua algebrallisista sarjoista”. Jonkinlaista huumoriahan tämä on, itävaltalais-saksalaista laatua...
Diotiman mieshuoletDiotiman avioliitto ei ole niitä auvoisimpia. Osastopäällikkö Tuzzi on kiireinen virkamies, joka yrittää säilyttää asemansa edellyttämän tiedon tason kilpailussa aatelisten virkamiesten kanssa. Vaimon kanssa intiimiin yhdessäoloon riittää aikaa kerran viikossa, mikä ei taida riittää Diotimalle. Tämä romaani herätti varmaankin ilmestyessään pahennusta, kun näin intiimeistä asioista edes vihjaistiin – sikäli kuin moraalinvartijat jaksoivat kirjaa näin pitkälle lukea. Aviomies Tuzzissa on lisäksi se vika, että hän hymyilee vähättelevästi Diotiman salonkiharrastukselle, joka on tämän elämän tärkein sisältö. Paralleeliaktiosta onkin muodostumassa hänelle hanke, jolla hän aikoo päteä puolisonsa silmissä.
Voimakkaita yksilöitä tarvitaan Diotima muistelee sympatialla äskeistä tapaamistaan Paul Arnheimin kanssa. Tämän rikkaan ja kultturellin miehen vierailu on tunnustus Diotiman salongille. Diotima mieltää miehen sukulaissielukseen. Haittaa ei ole edes siitä, että tämä on juutalaista juurta. Arnheimin ideana on yhdistää sielu ja talouselämä eli aate ja valta – mitä se sitten käytännössä tarkoittaakin. Diotima ottaa puheeksi paralleeliaktion, ja Arnheim torjuu komiteatyöskentelyn tehottomana – sen sijaan tarvitaan voimakkaita yksilöitä. Keskustelun päätteeksi Diotima keksii paralleeliaktiolle aatteen, joka siitä oli tähän asti puuttunut. Olisiko Arnheim se voimakas yksilö, joka saa ruveta hoitelemaan aktion suunnittelua?
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20080623 (20080623) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster