Alte KameradenUlrichin persoonaa peilataan nyt kuvaamalla paria hänen lapsuudenystäväänsä, Walteria ja Clarissea, jotka ovat naimisissa keskenään. Onhan niin, että ”keiden kanssa seurustelet, sellainen olet”. Toisin sanoen ihminen on myös situationaalisuuttaan. – Ulrich ja Walter olivat nuoruudessaan hyviä ystäviä. Clarisse on heitä hieman nuorempi ja tullut siten kuvaan vähän myöhemmin. Ulrichilla tuntuu nykyisin olevan ystävyyssuhde kumpaankin – ehkä läheisempi Clarisseen kuin Walteriin.
Walterilla on hieman samanlaisia orientaatio-ongelmia elämässään kuin Ulrichilla – ehkä häneltäkin puuttuu Musilin tarkoitamia ”ominaisuuksia” vaikka normaalikriteerien mukaan hänellä on niitä vaikka muille jaettavaksi? Walter on siis erittäin lahjakas – Clarisse pitää häntä nerona, mutta mies ei ole lunastanut lupauksiaan. Hänellä on samanlainen ominaisuus (!) kuin Ulrichilla: hän ei pysty keskittymään mihinkään niin, että siitä muodostuisi elämänura, vaan hän vaihtaa alaa useita kertoja. Ei sillä tavalla tunnustetuksi neroksi tulla. Walterin mahdollinen nerous ei hänen monialaisuudestaan huolimatta kuitenkaan ole edes yleisneroutta, sillä Musil luonnehtii häntä pikemminkin yleisdiletantiksi.
Taiteellinen luuseriWalter on kiinnostunut taiteista. Hän on siis humanisti ja siinä hän poikkeaa selvästi tekniikkaan ja matematiikkaan suuntautuneesta Ulrichista. Walter on kokeillut musiikkia, maalaustaidetta, näyttämötaidetta ja nyt ”lopuksi” (vähän yli kolmekymppisenä) uuden kerran musiikkia. Pianon äärestä hänet nytkin tavataan, kun Ulrich käy pariskuntaa tapaamassa. Walter on joutunut isänsä ja appensa painostuksesta valitsemaan jonkinlaisen taidealan virkamiehen toimen. Lahjakkuuttaan hukkaavan Walterin elämä on ollut ja on edelleen kovaa kilvoittelua, josta Ulrich ei luultavasti tiedä mitään, tai ehkä hän tietääkin meistä kaiken, Clarisse aprikoi. Walter on kaikkien harharetkiensä jälkeen vaipumassa mitättömyyteen – luuseriksi, sanottaisiin nykyisin – hänen luovuutensa on katoamassa. Walter takoo pianoa Clarissen ja Ulrichin istuskellessa ulkona keskustelemassa. Olisiko Ulrich hieman rakastunut tyttöön?
Uusi vuosisata – uudet aatteet Musil tarjoaa väliluvun, joka on otsikoitu ”Henkinen kumous”. Siinä hän tarjoaa lukijalle monisanaisen katsauksen Ulrichin ja Walterin nuoruusvuosien ajan hengestä. Kysymys on 1800-luvun parista viimeisestä vuosikymmenestä ja uuden vuosisadan alusta (eletäänhän teoksen alkaessa vuotta 1913). Musil arvelee luvun otsikon mukaisesti, että muutos olisi suuri. Ihmisillä on todellakin taipumusta jakaa tasavuosien rajaamat ajanjaksot myös sisällöllisesti erilaisiksi. Monet varmaankin ajattelevat, että kun olin kolmekymppinen, oli sellaista ja nelikymppisenä taas toisenlaista. Saattaa olla, että me näin konstruoimme ja järjestelemme menneisyyttä helpommin hallittavaan muotoon ja pätkimme jatkuvien muutosten virran sopiviksi annospaloiksi vuosikymmenten ja vuosisatojen (mutta myös lyhempien ajanjaksojen) mukaan. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että kun vuosikymmen vaihtuu, alkaisi aivan toisenlainen kausi. Muutoksen juuret ovat tietenkin olemassa menneellä vuosikymmenellä, mutta muutos kypsyy sitten seuraavalla vuosikymmenellä ja sen yleisesti tiedostettu lopputulos kytketään tähän vuosikymmeneen.
Ajan sairauden uhritLukujakson viimeinen luku näyttää itse asiassa jatkavan tätä ajan – ”salaperäisen ajan sairauden” – analyysia, suhteuttaen sitä erityisesti Ulrichiin. Kaverukset olivat ylimielisiä nuoria, jotka nuorten tapaan halusivat pikemminkin loistaa itse kuin saada valoa muilta. He oivalsivat asioita melkeinpä yhtä aikaa – siis lahjakkaita molemmat. Musil myös valottaa tyhmyden ja nerouden ongelmaa: ne sekoittuvat helposti toisiinsa. – Ajan sairaus – siis tapojen ja aatteiden muutokset – näyttävät jotenkin vievän Ulrichin mahdollisuudet tulla neroksi. Vaikka hän on nyt iältään vasta kolmen- ja neljänkymmenen välillä, hän ei osaa sopeutua uuteen aikaan. Surullinen tarina. Ulrichilla ja myös Walterilla näytti olevan suuri halu tulla neroiksi millä alueella tahansa. Siinä on ehkä heidän ongelmansa: menestyvä lahjakas tekee luovaa työtä sen itsensä takia, ja pääsee onnistuessaan yhä pitemmälle ja syvemmälle. Maine ja neron leima tulevat sitten ikään kuin sivutuotteena. Tulee analogisesti mieleen nykyinen innovaatioyliopistohanke: suunnitellaan tavoiteltavan tuottoisia innovaatioita suoraan, kun perinteinen yliopistollinen perustutkimus keskittyy itse tutkimukseen. Innovaatiot tulevat sitten onnellisten sattumien kautta, jos ovat tullakseen.
|
||||
Palautetta |
||||
Lähetä palautetta!Pekka Pihlanto: Humanismi ja humanistinen laskentatoimi
Asko Korpela: Mitä on humanismi?
|
Pihlanto Pekka 20080524 (20080524) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster