Moderni nuori UlrichKirjailija palaa jälleen Ulrichin henkilöhistorian ruotimiseen. Mies on yrittänyt tulla joksikin, jopa kolme kertaa. Näitä yrityksiä käydään nyt tarkastelemaan. Jo koulupoikana Napoleonia ihaillut Ulrich liittyy armeijaan, ratsuväkeen. Ura ei kehity odotusten mukaan. Hän joutuu sanaharkkaan jonkun isokenkäisen kanssa, joka tuntee sotaministerin. Siitä seuraavat haukut everstiltä. Sitä ei tämä ominaisuudeton mies kestä, vaan eroaa luutnanttina. Ulrich vaikuttaa kovin modernilta nuorelta: hänen asenteensa on pikemminkin nykynuorisolle tyypilliseksi arveltu: ”kaikki, mulle, heti”, kuin ”hiljaa hyvä tulee”. Ulrichin isä osa yhdistää taitavasti muiden edun ja oman etunsa. Tätä menestymisen kaavaa ei poika hallitse.
Seuraavana on vuorossa insinöörin ura. Musil kuvaa herkullisesti ironisoiden perusinsinöörin asennetta maailmaan. Se on tietysti hyvin tekninen ja konkreettinen. Laskutikku näyttää olevan insinöörin miekka, jolla ratkotaan (muka) myös ei-matemaattisia kiistoja maallikoiden kanssa. Ammattikunnan asenne lienee paljolti sama kuin ennekin – laskutikun ovat vain korvanneet taskulaskimet ja tietokoneohjelmat, joilla laskettavissa olevaa todellisuutta hallitaan. Mönkään menee Ulrichilta tämäkin yritys. – Ekonomintutkintoa opiskeltaessa jouduimme opettelemaan talousmatematiikassa laskutikun käytön. Muistan sen tietynlaisen ylpeyden, jolla laskutikku otettiin takin rintataskusta ja vetäistiin sillä suurieleisesti ratkaisu matemaattiseen ongelmaan.
Matemaatikon ahdas maailmankuva Seuraava yritys on kuulemma tärkein. Ulrich ryhtyy matemaatikoksi ja pärjää siinä tutkijana varsin hyvin. Tosin hän ei pääse lupaavan nuoren tutkijan asemaa korkeammalle. Musil kuvailee herkullisesti matemaatikon ahdasta maailmankuvaa. Hän vertaa sitä muun muassa pyöräkilpailijaan, joka näkee maailmasta vain edellä ajavan kilpailijan pyörän takarenkaan. Matematiikka ja luonnontieteet lupaavat paljon, mutta vasta kaukana tulevaisuudessa. Matemaatikot ja matemaattisia metodeja käyttävät hukkuvat Musilin mukaan detaljien paljouteen, eivätkä näe niiden ohi. Lisäisin vielä, että he näkevät maailmasta vain sen, mikä on numeroilla mitattavissa. Musil esitti Ulrichin jo suulla tämän insinöörivaihetta kuvatessaan sen insinööreille vieraan ajatuksen, että ihe soveltaisivat oppejaan koneiden sijasta myös itseensä. Olen muuten omakohtaisesti todennut, että tekniikan tutkimuksen puolella on nousemassa suuntaus, joka on kiinnostunut ihmisestä ja ihmisen käyttäytymisestä. Musil siis tiedosti tämän tarpeen teoksessaan.
Välillä käsitellään Ulrichin toista naissuhdetta – Bonadiaa. Nimi on Ulrichin keksimä, ja nainen luulee sen tarkoittavan jotakin hyvää jumalatarta, mutta tämä ei ole aivan koko totuus. Bonadia on naimisissa hyvin toimeen tulevan juristin kanssa ja pariskunnalla on kaksi poikaa. Kun Ulrichin edellisellä naisella oli intohimoinen suhde ruokaan, nykyisellä on sellainen seksiin. Voisiko puhua nymfomaanista? Naisella on takanaan lukuisia syrjähyppyjä. Psykologiaa(kin) opiskellut Musil selittää varsin vakuuttavasti Bonadian sielunelämää – hänen puolustelujaan syrjähypyilleen ja katumuksenpuuskiaan. Täytyy sanoa, että teos alkaa käydä mielenkiintoiseksi.
Ulrichin ura matematiikan tutkijana lopahtaa yllättävään syyhyn: hän lukee lehdestä ravit voittaneesta hevosesta, jota toimittaja luonnehtii neroksi. Ulrichin (käsittämätön) järkeily menee jotenkin siihen malliin, että kun hänen piti tutkijana osoittaa olevansa nero, hän havaitseekin ravihevosen kiiruhtaneen hänen edelleen! Tosiasiassa Ulrich ja hevonen kilpailevat aivan eri sarjoissa. Oli miten oli, hän lopettaa lupaavasti alkaneen tutkimusprojektin siihen paikkaan – todettuaan, että hänellä ei ole ominaisuuksia. Hevosella niitä ilmeisesti on!
Mainitsen vielä Musilin terävänäköisen havainnon yhteiskunnan arvostusten muutoksesta, jolla voisi hyvin luonnehtia meidän aikaammekin. Vanhoja klassisia hyveitä ei enää kunnioiteta – niitä löytyy enää lyseoiden opettajainhuoneista. Tilalle on tullut ruumiinkulttuurin ihannointi: urheilu. Ehkä tämä viittaa nousevan natsisaksan suuresti korostamaan ruumiinkulttuuriin – joka sivuutti terveet henkiset? Joka tapauksessa mielestäni meidän aikamme kulttuuri on pinnallistunut ja nykyisin pidetään kulttuurina sellaistakin, mitä ennen ei. Hyvän kuvan tästä saa kun katselee Hesarin kulttuurisivuja. Keskimääräinen kansa näyttää kovasti sivistymättömältä ja hyvistä tavoista piittaamattomalta. Voi aikoja, voi tapoja!
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20080513 (20080513) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster