Nimellisiä ja nimettömiäTarinan edetessä mies ilman ominaisuuksia (MIO) saa etunimen, Ulrich, joten käytän sitä jatkossa. Musilin ”salailevaa” tyyliä edustaa jälleen kerran se, että Ulrichin sukunimeä ei välitetä paljastaa. Tekstissä puhutaan samanhenkisesti henkilöistä X ja Y. Westön kohdalla kritisoin sitä tapaa, että kaikille ohi vilahtaville sivuhenkilöille annettiin nimi, vaikka näistä ei sen koomin kuultu mitään. Kohtuus olisi jossakin näiden käytäntöjen välissä. Kirjailijalle on tietysti mukavampaa välttää nimien käyttöä – ei tarvitse niitä keksiä, eikä synny sitä ongelmaa, että tulee käyttäneeksi jonkin todellisuuden henkilön nimeä.
Ajelehtiva nuoruusSaamme lukea hiukan Ulrichin kouluajoista. Hän meni kirjoittamaan aineen, jossa oli arveluttavia kohtia. Opettajat eivät oikein osanneet päättää, pilkkasiko hän isänmaata vai Jumalaa (ehkä kumpaakin). Epätietoisuus kuitenkin toimi pojan hyväksi niin, ettei häntä erotettu, vaikka meteli nostettiinkin. Isää tämä skandaali kuitenkin sapetti niin, että hän siirsi pojan Belgiaan uuteen kouluun. Tällainen tapaus luonnollisesti vahingoitti isän sosiaalisia suhteita, joita hän oli niin taitava käyttämään hyödykseen. Pojan nuoruus oli hieman sitä ja tätä, ajelehtimista paikasta toiseen. Hän opiskeli kuitenkin matematiikkaa (Musil opiskeli tekniikkaaa, jossa matematiikalla oli varmasti silloinkin keskeinen rooli). Isän ja pojan suhteessa oli ilmeisesti pojan lapsuudesta alkaen ongelmia: eihän ulkomaille koulua käymään lähettäminen voi suhdetta lähentää – päinvastoin.
Kotini on linnaRaamattuun viitaten Musil kertoo pojan talonhankintapuuhista. Ulrich hankkii viime lukujaksossa mainitun pienen linnansa ja tekee monenlaisia sisustussuunnitelmia. Lopulta hänen sanotaan taipuneen kauppiaitten sisustusmaun varaan. Talonsisustusepisodi ehkä kuvaa Musilin teknistä taustaa: hän on kiinnostunut rakennuksista ja arkkitehtuurista, ja asettaa samoja harrastuksia Ulrichin ominaisuudettomille harteille.
Kun talo on valmis, tarvitaan nainen. Ensimmäinen kandidaatti on varieteelaulajana toimiva naikkonen nimeltä Leontine. Melko suorasukaisesti Musil viittaa prostituutioon kirjoittaessaan naisen suhteista varieteen asiakkaisiin. Prostituutioksi määritellään transaktio, missä henkilö ei myy itseään kokonaan, vaan ainoastaan ruumiinsa. Musil pilkkaa näin avioliittoinstituutiota. Leontine, tai Leona, joksi Ulrich naistaan kutsuu, on kovasti kiinnostunut ruuasta ja siinä sivussa juomistakin. Varieteelaulajan palkka on pieni, pienempi kuin hänen ruokahalunsa... Suhteen ei voi väittää rakentuvan kovin vakaalle pohjalle. Ulrich häpeää Leonaa, ja haluaakin mieluimmin olla tämän kanssa kahdestaan linnassaan, eikä liehua ravintoloissa – mitä Leona kylläkin pitäisi parempana.
Pahoinpitelyn kautta naissuhteeseen Ei ole siis ihmekään, että Ulrich vaihtaa naista. Tilaisuus tarjoutuu kun hän joutuu huligaanien pahoinpitelemäksi öisellä kadulla, ja eräs avulias nainen saattaa hänet hevoskyydillä kotiin. Matkalla Ulrich toipuu jo melkoisesti ja tekee vaikutuksen naiseen puolifilosofisilla jutuillaan ihmiskehon tiedostamattomista reaktioista. Hänen päättelyketjunsa yltyy niin korkealentoiseksi, että hän rinnastaa uskonnon ja urheilun toisiinsa – taisipa siinä olla mukana rakastuminenkin. Voidaanhan tosiaan sanoa, että kaikissa näissä – ja missä tahansa intohimoisessa harrastuksessa – ihminen saattaa vaipua hurmostilaan, jossa viileä järki väistyy tunteen tieltä. Nainen ei sano nimeään ja osoitettaan, mutta Ulrichin yllätykseksi tämä ilmestyy tervehdyskäynnille. Siitä se alkaa – suhde Bonadean kanssa..
Lukujakson viimeinen luku käsittelee valtiota nimeltä Kakania. Sillä Musil näyttää tarkoittavan Itävallan vanhaa keisarikuntaa, Itävalta-Unkaria. Kakanian elämänmeno muistutaa kiireineen hiukan nykyisiä länsimaisia yhteiskuntia, niiden suurkaupunkeja. Minulle jää epäselväksi, mikä on tämän luvun rooli ja tarkoitus teoksessa.
Tarina vaikuttaa tässä vaiheessa hiukan liian ironiselta ja kyyniseltä. Pistävää huumoria on siroteltu sekaan piristykseksi kuten ensimmäisessä lukujaksossakin. Ehkä tämä kyyninen maailmankuva kuitenkin saa aikaan sen, että en lue tätä tekstiä (ainakaan vielä) mielikseni. Kirjailijan lahjakkuutta ja nimenomaan kekseliäisyyttä tarinan sekä henkilöiden rakentamisessa ei sovi kieltää, mutta jotakin sellaista vielä puuttuu, joka saisi minut todella innostumaan asiasta. Ulrichin tarina alkoi tosin jo herättää orastavaa mielenkiintoa, mutta sitten tuli tuo Kakania-luku. – Kuten on aikaisemminkin lukupiirissämme todettu, on kuitenkin hyvä lukea joukolla tällaista tunnettua ja tunnustettua maailmakirjallisuutta, johon ei yksin viitsisi syventyä. Joycen Odysseus oli eräs esimerkki tästä: jätin sen aikoinaan kesken, mutta nyt olen tyytyväinen, että se tuli luetuksi lukupiirin ”joukkovoiman” myötävaikutuksella.
|
||
PalautettaAsta Manner: Irrallista on |
||
| ||
Pekka Pihlanto: Punaista lankaa odotellessa
|
||
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20080511 (20080511) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster