Teos ilman ominaisuuksia?Arpa on jälleen heitetty. Kyseessä on erikoinen teos, ilman muuta. En oikein keksi vertailukohtaa. Olisiko Heinrich Böllillä jotakin hieman vastaavaa: hyvin yksityiskohtaista ja rikasta miljöön kuvausta? Voisiko sanoa, että olemme aloittaneet ”teoksen ilman ominaisuuksia”? Siis siinä mielessä, että sen ominaisuuksille on vaikea löytää vertailukohtaa? Teos näyttää sisältävän pikkuhuvittavia yksityiskohtia, jonkinlaisia kirjallisia puujalkavitsejä. Kirjailija ei siis näytä kaikilta osin ottavan tehtäväänsä kuolemanvakavasti, ja se on mielestäni hyvä asia.
Pariskunta ilman nimiäTeos alkaa Wienin kaaosmaisen liikenteen kuvauksella – ollaan kesässä 1913, mutta kirjailijan mukaan tapahtumapaikalla ei ole niin väliä. Ajankohta on sikäli merkittävä, että eletään ensimmäistä maailmansotaa edeltäviä aikoja. Ensimmäinen luku on nimetty vitsikkäästi ”luvuksi, josta merkittävää kyllä ei käy mitään ilmi” – ja se pitää kyllä paikkansa. Wienin kadulla liikkuu hienostunut pariskunta, jonka alusvaatteissa on heidän nimikirjaimensa! Tasoa siis. He voisivat muistuttaa kahta nimeltä mainittua henkilöä, mutta eivät kuitenkaan voi olla näitä, sillä kyseiset henkilöt sattuvat olemaan matkoilla. Tätä pidän edellä mainitsemanani ”puujalkavitsinä”. Pariskunta todistaa kuorma-auton töytäisemäksi joutuneen miehen kuljetusta pois ambulanssilla: yhteiskunta toimii.
Eikö muka ominaisuuksia?Mies ilman ominaisuuksia (MIO) ja hänen asuintalonsa esitellään kertomalla, että jos pariskunta olisi jatkanut hieman eteenpäin samaa katua, jolla he nyt ovat, he olisivat nähneet mielenkiintoisen linnamaisen rakennuksen. Sen ikkunasta tiirailee ulos tuo MIO suorittaen päässään monimutkaisia laskelmia liikenteen massavoimista ja pohdiskellen insinöörityyppisiä filosofisia ajatuksia (Musil harjoitti muun muuassa tekniikan opintoja). Paljon mitään miehestä ei mielestäni saada irti – hänellähän ei ole ominaisuuksia, mutta joutilaalta hän vaikuttaa ja itseriittoiselta. Mutta eivätkö nämä ole ominaisuuksia? Ainakin vielä tässä vaiheessa teoksen nimi vaikuttaa vitsiltä, jolla pyritään herättämään lukijan uteliaisuus hämmentämällä häntä: tämähän ei ole normaalia, mitä tämä oikein tarkoittaa? Kysymykset risteilevät lukijan päässä. Ainakaan tosikoita teoksen nimi ei vetäne puoleensa.
Keskiarvoihminen?Jospa kuitenkin yrittäisimme analysoida, mikä sellainen mies voi olla, jolla ei ole ominaisuuksia. Kaikillahan niitä on. Onko kysymyksessä keskiarvoihminen, jonkinlainen keskiverto, tavis? Tällaisellahan ei ole omia ominaisuuksia, hän on samanlainen kuin useimmat muut, mutta ominaisuuksia kuitenkin. Useinhan ihmistieteissä (esimerkkinä filosofi Lauri Rauhala) moititaan ihmisten ominaisuuksien tilastollista käsittelyä siitä, että samalla hävitetään ihmisen yksilöllisyys: saadaan tulokseksi keskiarvoihminen, jollaista ei todennäköisesti ole olemassakaan. Halusiko Musil omalla omituisella tavallaan ottaa kantaa tähän problematiikkaan ja ihmisten haluun olla samankaltaisia kuin muut, vai oliko hänen tarkoituksensa vain koetella lukijoiden huumorintajua? Luettuani lukujakson loppuun, sain hieman lisää valaistusta tähän ongelmaan.
Isällä niitä onLukujakson toiseksi viimeinen luku jo kertoo ominaisuuksien puutteesta jotakin esitellessään MIOn isän, jolla ominaisuuksia on. Isä on luonut hyvän yhteiskunnallisen aseman. Ammatiltaan hän on juristi ja jopa professori. Hänellä on kyky edistää omia etujaan – ei kylmän laskelmoivasti, vaan yhdistämällä oman edun ja yleisen hyvän, yleiset syyt. Siinä hyvä kuvaus poliittisesti ja yhteiskunallisesti menestymisen kaavasta: kun edistää pontevasti jotakin aatetta tai jonkun (hyvin menestyvän) kansanosan asioita, siinä samalla tulee helposti edistäneeksi omaakin etuaan. Ominaisuksia omaavaa isää loukkaa se, että poika on vuokrannut asunnokseen linnan, vaikka pienenkin. Se nyt vain ei sovi isän edustamaan ajattelutapaan.
Ei todellisuudentajua, eikä mahdollisuudentajua Musilin analyysi käy lopulta aika konstikkaaksi (ainakin vaikeasti yleistäen kuvattavaksi). Se, että Musil ei ollut ainakaan omasta mielestään riittävän suosittu – esimerkiksi Thomas Mannin tapaan hyvin myyvä kirjailija – vaikuttaa tässä valossa ymmärrettävältä. Lukijat eivät välttämättä odota romaanilta tämän tapaista vaativuutta. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ole teoksen leimaa antava piirre jatkossa. – Tämä konstikkuus ilmenee lukujakson viimeisessä luvussa, jossa Musil keskittyy todellisuudentajun ja mahdollisuudentajun sinänsä nokkelaan analyysiin. Joku näkee vain sen mitä on, toinen sen, mitä voisi olla eli mahdollisuudet – joku molemmat ja joku raukka ei kumpaakaan. – Musil tulee jakson päätteeksi siihen tulokseen, että ihminen, jolla ei ole todellisuudentajua edes itsensä suhteen, saattaa jonakin päivänä tuntea olevansa mies ilman ominaisuuksia. Siinäpä meille pohtimista kirjan nimen problematiikalle. Tämän voinee tulkita niin, että MIOlla voi todellisuudessa olla ominaisuuksia, mutta hän ei itse tajua niitä, ja siksi niitä ei hänelle ole. Häneltä puuttuu myös mahdollisuuden taju, joka juuri edellyttäisi todellisuudentajua – hän ei siis pysty sen paremmin näkemään ominaisuuksiaan, kuin realisoimaan niihin liittyviä mahdollisuuksiaan. Surkea tilanne. Niin sitä sitten mennäänkin vuokraamaan linna asunnoksi – kun ei ole ominaisuuksia!
|
||||||||
Palautetta |
||||||||
Lähetä palautetta!Pekka Pihlanto: Kiitokset kommenteista
Pirjopäivi Pihlanto: Kätevä nimitys
Asta Manner: Keskiverto
Asko Korpela: Tästä saa kuvan koko jutusta
|
Pihlanto Pekka 20080430 (20080430) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster