|
Ulrichin tilanne näyttää aika kiusalliselta. Kun hän meni tapaamaan lapsuudenystäväänsä ja tämän vaimoa ei tilannekuvauksesta voinut oikeastaan olla päättelemättä, että Ulrich on rakastunut ja vielä lapsuudenystävänsä Walterin vaimoon. Musil kuvaa kyllä koko tapaamista pianonsoittoineen hyvin ja kertoo paljon muustakin. Hän kertoo millaiselta näyttää avioparin soitto ja mitä ympärillä näkyy ja miltä kaikki tuntuu, mutta jotenkin hetket Clarissen (Walterin vaimo siis) saavat erityisen painon. Kaunista kerrontaa ja tässä kohtaa oli helppo aistia asioita ja samalla huomata, että varmaan kaikille muillekin yksityiskohdille vielä löytyy kirjassa jokin tarkoitus.
Ystävyksillä samanlainen kohtalo
Molemmat ystävykset olivat lahjakkaita ja osaavia. Musil on onnistunut kuvaamaan kaksi erilaista lahjakkuutta, joilta kummaltakin puuttui se jokin, joka tosiasiassa auttaa menestymään työelämässä – onko se tässä nyt sitten kärsivällisyyden puute tai oman itsetunnon heikkous tai mitkä lienevät ne perimmäiset syyt. Se ero on, että Walterilla on tukenaan vaimo, johon hän onkin vuosien mittaan useampaan otteeseen ilmeisesti joutunut tukeutumaan ja Clarisse on jaksanut tukea miestään. Ehkä tässä on yksi syy miksi ehkä Clarisse on ilmeisesti ihastunut Ulrichiin.
Sukellus filosofointiin
Nyt palattiin taas kirjan vaikeampaan tyyliin. Vielä tuo 1800-luvun lopun kuvaus ja sen merkityksen pohdinta oli vielä helppolukuista ja se oli saatu kirjan juoneen hyvin sopimaan, mutta sitten tuo salaperäinen ajansairaus… Siinä on paljon asiaa jonka ymmärtämiseen ei kerta riittänyt. Päällimmäiseksi minulle ehkä jäi mieleen, se, että Ulrich ja Musil ovat joutuneet elämään aikana, jolloin muutosvauhti oli kova. Heidän omat ajatuksensa siitä miten hyviä he olivat ja miten hyvin he tulisivat elämässä pärjäämään eivät oikein olleetkaan muutosten takia enää mahdollista. Olivatko he oikeasti niin hyviä kuin itse uskoivat vai olivatko heidän käsityksensä itsestään jo alun alkaen väärät. Se selviää varmaan. Ehkä voisi ajatella, että nykyisin jo päiväkodissa käytössä oleva itsearviointi olisi heillekin ja heidän kehitykselleen sopinut ! Tosin itse ajattelisin, että aina on henkilöitä, joilla lahjakkuus riittäisi vaikka mihin, mutta joko oma kunnianhimo tai työn ja stressin sietokyky ei riitä omien unelmien toteuttam
iseen. Joskus toisten kunnioituksen myös saa helpommin kuin omansa ja joskus hyvyys aiheuttaa sen, että ei aina jaksa sitä omaa asemaansa koettaa kehittää ja parantaa ja silloin monta kertaa monet ”vahvemmat” pääsevät urakehityksessä ohi.
|