|
Näinkö pitkälle sitä piti lukea, että saa eteensä kunnon tekstiä? Tämä mielestäni on sitä. Näin ainakin ajattelin lukiessani, kun tuntui ajatus koko ajan kulkevat itsestään tekstin mukana eikä tarvinnut ikään kuin eri ponnistuksella keskittyä lukemiseen. Ja bonuksena vielä hieno yllätys ja loistava taktinen veto. Kerran kokeilin ruotsintaitoani jossakin EU-kielikokeessa. Sain yllättäen 97/100 ja arvion 'syntyperäisen taito'. Ei missään tapauksessa pidä paikkaansa. Mutta tietenkin vaikeuksitta luen ja harvoin tulee ymmärrysongelma. Joskus kylläkin sitä luulee ymmärtävänsä, mutta ymmärtää väärin. Nytkin luulin ymmärtäväni sanan uppgörelse tarkoittavan 'sopimusta'. Suomalaisen otsikon 'mitanottoa' se nyt ei tietenkään tarkoita, vaikka hyvä otsikko suomalainenkin on. Olisiko 'uppgörelse' - 'järjestely'. Mikä mahtaa olla alkuperäinen sana? Harmi, ettei ole saatavissa netistä tekstiä. Löytyi kuitenkin uusi linkki pääsivulle. Saksankielinen arviointi.
121. Mitanotto
Pidän 'järjestelyä' hyvänä otsikkona tälle lukujaksolle. Jos uppgörelse ei tarkoittaisikaan järjestelyä, niin sitten rohkenen pitää omaa 'järjestely'-otsikkoa parhaana näistä kolmesta. Sillä järjestely se oli, mikä tässä tehtiin. Aivan yllättävä, mutta täysin looginen ja hyvä veto Arnheimilta. Tämä on vanha konsti, että vaimennetaan arvostelu palkkaamalla arvostelija omiin riveihin. Ja vielä parempi on se että ei suinkaan edellytetä, että arvostelu loppuisi siihen, vaan nimenomaan, että se jatkuisi. Siitähän sitä hyötyä on eikä myötäkarvaan sukimisesta. Luulenkin, että Arnheim ei mitenkään pyrkinytkään vaientamaan Ulrichia. Hänhän tekstin mukaan itse asiassa adoptoi itselleen perillisen ja pojan. Niin, ei edellytä arvostelun loppumista, vaikka siitä mainitseekin: '… det stora intresse varmed jag omfattar era åsikter, även om de, vilket inte ju sällan är fallet, tycks stå i motsägelse till mina egna.' Tässä muuten toinen sinuttelee ja toinen teitittelee, mutta henkilöt ovat päinvastoin kuin luulisi: Ulrich nuorempana sinuttelee ja Arnheim teitittelee. Mikä lienee ollut kulttuuri siihen aikaan? Vähän ihmetyttää. Itse pidän 'viehättävänä' - ei oikein tunnu sopivalta sanalta - tapaa, jossa arvoasema näkyy siinä, että alempiarvoinen teitittelee ja ylempiarvoinen sinuttelee.
Tässä kävi vielä niin somasti, että tavallisesta poiketen luin tekstin kahdessa osassa, kun kesken kaiken alkoi nukuttaa. Ja jälkimmäisellä kerralla lukeminen alkoi juuri siitä kohdasta, missä Arnheim tekee Ulrichille tämän niin yllättävän tarjouksen. Sängystä olin pudota - ehkä on vähän turhan väkevä sana, mutta sinne päin kuitenkin. Kunnon yllätys. Ja hienosti myös jatkuu. Arnheim ei rahalla osta eikä houkuttele. Ei suoraan johtavaan asemaan, vaan 'generalsekreterare', nykyään varmaan 'pääassistentti'. Ja palkka: 'ingalunda… befattning förenad med någon bestickande lön; men väl skulle ni i er verksamhet finna möjlighet att med tiden förskaffa er varje inkomst som kunde synas er önskvärd…' Mitä nyt sitten 'bestickande' lieneekään, niin ilman muuta lauseesta voi päätellä että ensin vaatimattomampi ja sitten kykyjen mukaan aivan mahtava lupaus ' varje inkomst som kunde synas er önskvärd'! Todella hieno muotoilu nuoren miehen tulevaisuudennäkymäksi.
No, tälläkö tämä nyt sitten on selvä koko juttu? Tarjous, josta on mahdotonta kieltäytyä. Sitä kyllä, yhtä hyvin kuin keskustelun avausrepliikki Arnheimin suusta: 'Får jag fråga er om en sak?' Kuinka sellaiseen kysymykseen voisi muuten vastata kuin myöntävästi?! Näin lopulta käy Arnheimin tarjouksellekin, mutta ei muitta mutkitta, vaan sopivien molemminpuolisten pohdintojen jälkeen. Jopa tarjouksen tekijä eli Arnheimkin pohtii: mitä jos se hyväksyykin sen? Ja sehän hyväksyy. Tosin ensin mieltä rassaa tämä Galizian öljykenttäasia ja sen pimittäminen serkku Diotimalta. Ulrich on nimenomaan lähtenyt sotapolulle selvittämään tätä asiaa. Vetoaa luotettaviin tietolähteisiinsä eli Tuzziin. Arnheim vähättelee asiaa pörssijuoruksi. Keskustelun kulkua säestetään erittäin tyylikkäästi fyysisen kosketuksen kanssa. Luottamuksen käsi olkapäälle ja pois, kun on epäilystä. Musilille iso plussa!
Lopulta päällimmäiseksi tunteeksi jää Ulrichilla kyllästyminen tähänastiseen seisovaan veteen ja halu kokeilla jotakin uutta ja haastavampaa. Jää sellainen tunto, että myös Arnheim oli tämän oivaltanut ja nimenomaan sen, etteivät Ulrichin luovat kyvyt oikein olleet viime aikoina päässeet oikeuksiinsa. Mielestäni jo toinen plussa Musilille tulee siitä, kun hän käyttää tyylikkäästi dialogissa kirjan nimen. Arnheim puhuu Ulrchin 'ominaisuuksista', jolloin Ulrich huomauttaa, että häntä nimenomaan pidetään 'miehenä ilman ominaisuuksia'. Hieno fraasi, jonka vastakohdan, antiteesin paikkansapitävyys kävi ilmi aikanaan jo kirjan ensi lehdillä, jo saman tien kun tämä teesinä mainittiin. Tässä taas nostaa päätään uteliaisuus: olisipa mukava tietää, miten ammattikriitikot ovat näitä asioita pohtineet. Mitä ovat saaneet irti nimilauseesta 'mies ilman ominaisuuksia'? Ja mihin arvoon ovat asettaneet tämän Arnheimin tarjouksen kirjan kokonaisjuonen kulkuun nähden. Ehkä näihin kysymyksiin saisi aika helpollakin vastauksia, jos kriitikoiden teksteihin ryhtyisi paneutumaan. Saisikohan itsestään revityksi sellaisen tarmon puuskan, että lukisi edes tuon tänään löydetyn 'Rezensionin'?
|