Asko Korpela
26 Ulrich, Clarisse ja Kenraali

• 84. Väite, että myös tavallinen elämä on utopian luonteista
• 85. Kenraali Stummin yritys saada aikaan järjestystä siiviliälyn aloilla

Tässä vähän niin kuin kumoutuisi vanha sananlasku: 'Borta bra, men hemmä bäst.' Ulrich nimittäin palaa kotiin, toteaa 'roskapostin' valtavan määrän ja kieppaa saman tien takaisin, kun jäi muka jotakin sanomatta, itse asiassa vastaus antamatta Clarissen viimeiseen kysymykseen, kun Walter yllättäen palasi kotiin. Kuva kenraalista, siis Ulrichin 'ruotukaverista' Stummista tarkentuu entisen laisena. Kenraali on ikään kuin epävarma sijainnistaan suuren isänmaallisen tehtävän arvoasteikossa ja tekee itseään tykö, kuten aina tähänkin saakka.

84. Väite, että myös tavallinen elämä on utopian luonteista

Tosiaankin, kotona Ulrichia odottaa iso nippu kreivi Leinsdorfin lähettämää postia. Ideoita ja pyyntöjä laidasta laitaan. Ulrich selaa niitä ja äkkiä ottaa takkinsa ja hattunsa ja lähtee. Ajurilla Clarissen luo. Tämä on kotiasussaan. Ulrich ilmoittaa, että hän unohti vastata Clarissen kysymykseen. Sen jälkeen keskustelu jatkuu siitä, mihin se oli päättynyt. Tekstissä ei kuitenkaan toisteta repliikkejä, vaan on sivun pituinen yhden kappaleen selvitys käsittääkseni ideaalin ja todellisuuden suhteesta. Huipentumana Ulrichin sana Diotimalle: '… man måste avskaffa verkligheten'. Mielestäni tämä huokuu sitä samaa nihilististä henkeä kuin tiedemiehen sana, kun teoria ja empiiriset havainnot näyttävät olevan ristiriidassa keskenään: 'Sen pahempi empirialle'. Walter panee paremmaksi ja kysyy: 'Mikset mene pitemmälle ja vaadi että saman tien ideoiden takia 'avskaffa magen' - poistettaisiin vatsa? Ei tarvitse kuin hieman mitata väitteitäsi todellisuudessa, kun osoittautuu, että ne ovat pelkkää kirjallisuutta'. Ulrich ikään kuin myöntää ja sanoo, että niinhän sitä on kaikki kulttuuriin liittyvä: kaikki on pelkkää kirjallisuutta. Tässä nyt on selvä trendi kohti absoluuttista alkupistettä: 'alussa oli Sana'. - Eli tyhjänpäiväistä suunpieksäntää kaikki tyyni. Tässä tietysti Walter kääntää kelkkansa ja kysyy: Sanot siis Vapahtajan ja Napoleonin elämää pelkäksi kirjallisuudeksi? … ja muuta yhtä viisasta…

Tällaista herjaa heitellään puolin ja toisin ja niin väkeviksi nämä kuvataan, että 'Walter hade blivit blek ända ut på läpparna' ja eikö tässä kukin vuorollaan tehnyt samaa. Ei oikein vakuuta, koska kovin ohuessa ilmassa palaa selvästi nietscheläinen väite: käsitys taiteesta elämän poissulkevana ilmiönä. Tempaisee Musil itse maton altaan toteamalla: 'boheemin asenne, vanha vitsi, toive vain ärsyttää 'porvaria', ranskaksi 'pour épater le bourgeois (tönäistä porvari perselleen - erittäin vapaa suomennos, oik: ottaa porvarilta tassut alta.) Edelleen pohdinnoissa vaaputaan sinne tänne, aktiivinen passivismikin heitetään esiin ja oppi-isä tunnustetaan: Nietsche mainitaan. Walter osoittaa yhä vakuuttavampia merkkejä pahoinvoinnista niin että Ulrich kysyy asiaa. 'Ei tässä mitään'. Walter alkaa pyörtää sanojaan. 'Joku voi olla mahdotonta, mutta on kuitenkin todellista'. Koko näytös päättyy Musilin dramaattiseen vetoon: Clarisse on ottanut vihkisormuksen sormestaan ja sihtaa sen läpi valaistua seinää vasten: Tarkoitan, sen keskellähän ei ole mitään ja kuitenkin se näyttää täsmälleen siltä kuin vain sillä olisi merkitystä. Tämä vetää myös Ulrichin hiljaiseksi sen lisäksi että kaikki tämä on Walterille kivulias kokemus.

85. Kenraali Stummin yritys saada aikaan järjestystä siiviliälyn aloilla

Ulrich viipyy käynnillään tunnin kauemmin kuin oli lähtiessään ilmoittanut. Tällä välin tulee kenraali Stumm tapaamaan Ulrichia ja joutuu pitkään odottamaan. Oli tullut hyvin tärkeässä asiassa. 'Tärkeä? Ei ole muuta tärkeätä kuin vessa.' Ja taas seuraa loputonta pohdiskelua sotilaan ja siviilin välisestä erosta. Sotilas edustaa kenraalin mukaan jotakin fyysistä, siviili henkistä. Ei olisi Musil asialla, ellei tämäkin käsite käännetäisi ylösalaisin: sotilas edustaa henkeä ja siviili ruumista: 'anden hör hemma i det militära, … det kroppsliga hör hemma i det civila livet.' Näin kääntää nurin Ulrich Stummin alkuperäisen väittämän. 'Mutta tämähän on sentään järjetöntä' protestoi Stumm. 'Ei sen järjettömämpää kuin mikään muukaan' puolustaa Ulrich kantaansa. Menneisyyden ponnisteluiden jälkeen olemme joutuneet taantuman aikajaksoon. Entisestä suoritusten maailmasta ei ole jäljellä muuta kuin nippu aforismeja, joihin sekä ystävä että vihollinen yhtä lailla turvautuu. Kun nyt on näin jouduttu henkiseen lamaan, täytyy edessä siis olla 'ruumiinkulttuurin aikakausi'. Ja siinä on sotilaalla etulyöntiasema. 'Niin, mutta enhän minä vartalollani…' Mutta minä ajattelen Diotimaa kunniallisin aikein ja haluan hänen silmissään pysyä itsekin kunniallisena.' Aikeesi ovat kultakolikon arvoiset, mutta nyt ei ole niiden kannalta sopiva vuosisata. Tämä kovin lopulta kuitenkin kenraalia miellyttää ja hän päättää keskustelun toteamukseen: Kiitän sinua joka tapauksessa kiinnostavista neuvoistasi.'

Palautetta 

Lähetä palautetta!