Mitähän Musil tässä rakentelee? Minusta tuntuu, että tämän lukujakson luvuissa on epämääräistä painostavaa uhkaa. Sellainen henkii koko kenraali Stumm von Bordwehrin esiintymisestä, Arnheimin ja Diotiman keskustelun synkkiä vaaroja koskevasta maininnasta ja dualistisen maailmankuvan poaatoksesta ja vielä siitä vastakkainasettelusta, jota luodaan Arnheimin ja Ulrichin välille. Mitä sitten sanotaankaan luvussa 67, joka onkin jäänyt lukematta, vaikka kuuluu lukujaksoon? - Luvun viimeinen lause paljastaa siitäkin jotakin uhkaavaa, uhkaavaa vähintään siinä mielessä kuin painajaisunessa kehittyy juuri ennen huojentavaa heräämistä todellisuuteen, joka sitten enää olekaan uhkaava.
64. Kenraali Stumm von Bordwehr vierailee Diotiman luona En mahda mitään, mutta parin sanan kuvaus kenraalista: pieni harja kunnon viiksien asemesta ja kasvojen pyöreys tuovat heti mieleen Hitlerin. Muuta ei tarvita. Siitäkö lie kummunnut koko tämä ilmassa leijuvan epämääräisen uhkan aistimus. Sanotaanhan tässä kyllä muutakin 'uhkaavaa'. 'Rakastettava kenraali pelästytti Diotiman kuoliaaksi' vai mitenkähän lie sanottu suomeksi se mitä ruotsinnoksessa sanotaan: 'Denne älskvärde general gjorde Diotima dödligt förskräckt.' Ja 'Jalon naisen ylevä sielu murtui voimattomuuteen kun kenraali oli mennyt' vai mitenkähän tämä lause on suomennoksesa. On ainakin tässä luvussa uhkaa yllin kyllin. Mutta mihin sillä tähdätään? Tullaanko torpedoimaan paralleeliaktio vai onko edessä jotakin vielä vakavampaa. Ei kai nyt kuitenkaan Hitlerin hirmuvaltaa ja toista maailmansotaa sentään ounastella tässä 1930 julkaistussa teoksessa. Vai voidaanko ylipäänsä lainkaan näin korkealla makrotasolla ilmeneviä asioita päätellä selvästi ruohonjuuritason ilmiöistä? Luulen kyllä, että voidaan. Kirjailija ilman muuta peilaa ainakin tässä tapauksessa, siis tässä teoksessa makroa mikrossa. Siihen viittaa Diotiman reaktio: suurten henkien kokous pitää mitä pikimmin saada toimeen juuri tämän huolestuttavan ja pahaenteisen pelon johdosta, kuten luvun lopussa sanotaan.
65. Katkelmia Arnheimin ja Diotiman keskusteluista Arnheim on ollut matkoilla ja palattuaan asettuu entiseen tapaan Diotiman käytettäväksi. Jo tämä nostattaa jännitettä, sillä Arnheimilla on oppositionsa Diotiman välittömässä läheisyydessä: sekä aviomies Tuzzi että kurtiseeraava sihteeri Ulrich. Arneim ryhtyykin hetimiten rakentelemaan vastakkainasettelua itsensä ja Ulrichin välillä. Serkulle ei kannattaisi kertoa sitä tai tätä. En nyt oikein ymmärrä, mitä tässä merkitsee ihmeellinen harppaus nykyaikaan: 'jätteenjalostamisliike'. Sen sanoo Arnheim olleen isänsä liiketoiminnan alkusysäys. Samalla paljastuu myös tiettyjä aistillisia häivähdyksiä vanhan miehen, vai onko hän niin vanha, vanhempi ymmärtääkseni kuitenkin kuin Diotima ja Ulrich, salaisimmissa ajatuksissa. Hän näkee Diotiman ikään kuin ilman vaatteita. Ditotima kiittää Arnheimia vilpittömyydestä ja Arnheim antaa Diotiman käden viivähtää omassaan ikään kuin olisi halunnut sanoa jotakin, joka kuitenkin unohtui.
66. Ulrichin ja Arnheimin välillä on jokin vinossa Tässä nyt sitten jo otsikossa todetaan, että jotakin on vinossa Ulrichin ja Arnheimin välillä. Onhan se jo aikaisemminkin tehty selväksi. Ja tarvitseeko tuota edes sanoin todeta: yksi nainen ja kaksi miestä, muuta ei tarvita. Mitä lupauksia Ulrich on mennyt antamaan kenraali von Stummille? Ei ole edes nähnyt tätä saati olisi antanut mitään lupauksia. No sitten Arnheimin kautta? Joo, Arnheimille on sanonut, että kenraali joka vie joukkonsa taisteluun tietäen jo etukäteen, että joukko tullaan tuhoamaan, on rinnastettavissa murhamieheen. Ulrich kertoo Diotimalle Arnheimin olevan sitä mieltä, että aikamme henki on todellisen kehityksen voimaton sivustakatsoja, sillä se väistää elämän antamia tehtäviä. Niin tekee taide, uskonto, jopa tiede. Maailma on jakautunut. Näin väittää Arnheim Ulrichin mukaan. No, ja mitä Ulrich tämän johdosta sanoi Arnheimille? Että toteuttaminen on minua aina kiinnostanut enemmän kuin toteuttamaton. Tuo oli riidanhaluisesti sanottu, sanoo Diotima loukkaantuneena. Hänhän haluaa vain auttaa teitä. Vielä mitä. Minusta tuntuu, että hän pelkää minua. Miten nyt pitäisi suhtautua kenraali von Stummiin? Pitäkää häneen välimatkaa, on Ulrichin neuvo. Tämä neuvo miellyttää Diotimaa.
Tässä luvussa isot yleiset asiat jätetään sikseen ja puhutaan Diotiman ja Ulrichin keskinäisistä suhteista. Vaikka muka olen vapaa iltapäivälehtien intimiteettihakuisesta journalistiikasta, odotan kuitenkin tässä, että tulisiko vihdoinkin jotakin 'rohkeampaa'. Onhan kysymys 'siinä iässä' olevasta miehestä ja naisesta. Rohkeampaa nähtävää toisaalta vesitetään parin keskinäisellä sukulaisuudella ja toisaalta tämän sukulaisuuden varjolla sallitaan tiettyä lisäintimiteettiä. Sallitaan epätavallisia tapaamisaikoja ja vapaampaa pukeutumista kuin ei-sukulaisten kesken. Voi hertsegovina, siinäkö kaikki? - Niinhän tässä taitaa käydä. Diotiman seksikkyyttä kyllä monin tavoin korostetaan, mutta aina on 'esiliina' jossakin lähettyvillä, yleensä Arnheim ellei itse Tuzzi ulkoiluretkillä. Vaikuttaa siltä, että Diotima yrittää sytyttää, mutta Ulrich ei syty. Harmistuneena hän kerran tokaisee: Onneksi on vielä ihmisiä, jotka suuresta kokeneisuudestaan huolimatta kykenevät uskomaan yksinkertaiseen ja luonnolliseen' ikään kuin vihjeenä Ulrichille. Mutta tämä vastaa: kuten esimerkiksi miehenne. Olen aina halunnut sanoa, että arvostan häntä paljon enemmän kuin Arnheimia. Jo on märkää tämä puu kun ei millään syty! En nyt oikein pääse perille, mitä Diotiman ajatuksena merkitsee arvoituksellinen luvun loppulause: Pitääkö ihmisten elää sopusoinnussa ruumiinsa kanssa vai ei?
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Korpela Asko 20080915 (20080915) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster