Taitaa tässä taas olla juonenkulun suvantovaihe kun tekijä tyytyy ikään kuin paremman puutteessa pudistelemaan juttua mainiosta yleisotsikostaan.
39. Mies, joka on ominaisuuksia vailla, koostuu ominaisuuksista, jotka ovat miestä vaillaYllätys, yllätys: Ulrich ei menekään saman tien Walterin ja Clarissan luo. Hän tyytyy filosofoimaan omissa oloissaan. Ihmettelee valheen menestystä maailmassa. Tuntuu, että kaikki valheet vievät eteenpäin, ainakin hiukan. Vähän yllättävä hypoteesi, mutta mitä olisikaan tarjota lukijalle päinvastaista, naivia kansanviisautta: Valheella on lyhyet jäljet. Turhan ilmiselvää. Eipä sitä paitsi ole kyllä ristiriidassa edellisen kanssa. Kyllä kai menestystä tuovallakin valheella voi olla lyhyet jäljet. Sitten puhutaan intohimosta, intohimoisista ihmisistä. Ulrich on sellainen, mutta samalla myös käyttäytymiseltään yhdentekevä. Pitää itseään monessa liemessä uitettuna, mutta yhä kykenevänä heittäytymään mitä yhdentekevimpäänkin toimintaan. Sitäkö nyt sitten lienee tämä ominaisuudettomuus - ei selkärankaa pysyä irti yhdentekevästä. Muistaen mikä tässä on pääasia, herää kysymys: kuuluuko tämä yhä hämärän peitossa pysyvä paralleeliaktio ehkä hänelle yhdentekevään kategoriaan. Pohdiskelee nyrkkeilijän, professorin ja eräiden muiden ammatinharjoittajien mielenliikkeitä asiallisesti korrektin ja henkilökohtaisesti korrektin käyttäytymisen kannalta. Pohtii yksilöllisen ja kollektiivisen vahvuuden suhdetta. Aikaisemmin painopiste on ollut yksilön toiminnassa, nyt se on kollektiivin toiminnassa, asiat ovat nykyään tärkeämpiä kuin ihminen. Elämykset ovat kaikonneet ihmisen luota ulos yhteiskuntaan: teatteriin, kirjoihin, tutkimusmatkoihin. Onko silloin hänen vihansakaan enää hänen vihaansa, vai onko sekin jotakin kollektiivista? Ehkä tämä on yhteydessä siihen muutokseen joka on tapahtunut ihmisen suhteessa maailmankaikkeuteen. Aikaisemmin ihminen oli maailmankaikkeuden keskipiste, mutta ei enää. 40. Miehellä olisi kaikki ominaisuudet, mutta ne ovat hänelle yhdentekeviä. Muuan hengenruhtinas pidätetään, ja paralleeliaktio saa kunniasihteerinsäNo, se oli pelkkää pohdiskelua. Tässä luvussa on sitten vähän äksjöniä, aika yllättävää lajissaan. Ulrich pitää elämää koelaboratoriona. Hengen olemusta vielä pohditaan. Miksi minusta ei ole tullut pyhiinvaeltajaa? Kysymys putkahtaa äkkiä hänen mieleensä. Siinä sitä olisi puhdas, ehdoton elämäntapa. Tai sitten seikkailija? Tai runoilija? Tai joku heistä, jotka uskovat rahaan ja valtaan? Hän tuntee itsessään merkillistä vetoa kaikkeen, mutta miksi hän sitten kuitenkin elää niin epäselvästi ja kykenemättä päättäväisyyteen? - En yksinkertaisesti rakasta itseäni! Hän vain kulkee maailman seinänvieruksia antamatta minkään liekin leimahtaa. On muka poliittinen ja taloudellinen valistus vaikuttaneet. Iän myötä ihminen joutuu tutustumaan siihen savustamoon, joka korventaa business-läskiä sopeutumaan todellisuuteen. Ei edes sivistys saa aikaan ihmisen vapautumista tästä sopeutumisesta . Oikein pitää nauraa tälle kaikelle. Hänhän on itse esimerkki tästä kaikesta. Ja ikään kuin sumussa hiipien Ulrich putkahtaa todellisuuteen jonkun metelöitsijän ja poliisien väliseen sanaharkkaan. Hän aistii yhteiskuntakoneiston suuruuden, peräänantamattomuuden ja jäykkyyden. Sitä edustaa poliisi, joka edellyttää asianmukaista kunnioitusta itseään kohtaan. Jos sitä puuttuu, seuraa pidätys. Tässä tapauksessa juopunut ilmaisee syvää halveksintaa ja kapinallista mieltä järjestäytynyttä yhteiskuntaa kohtaan. Sellainen ei vetele. Aluksi on yksi poliisi, mutta metakka tuo heitä lisää paikalle. Nyt tekee Ulrich varomattoman liikkeen. Juopunut jotenkin kiroaa sekä majesteetin että lähellä olevan Ulrichin. Poliisi käsittää, että Ulrich jotenkin on sekaantunut tähän juttuun. Ulrich on tottunut pitämään valtiota eräänlaisena hotellina, jolta voi vaatia tarvitsemiaan palveluksia, joita sitten saa kohteliain sanakääntein. Mutta nyt on paikalla yksi juopunut ja kolme poliisia. Suhde on väärä, joten Ulrich muitta mutkitta napataan mukaan tasoittamaan esivallan ja häirintäilmiön välistä määrällistä epäsuhtaa. Poliisin kuljetusote puree. Nyt ei ole mitään pullikoimista, joten parempi seurata vapaaehtoisesti. Seuraa karu kertomus siitä, kuinka koneisto jauhaa. Yhdet pidättävät, toiset kuulustelevat ja kolmannet päättävät. Selittelyt ja vastalause väärässä paikassa ei auta yhtään mitään. Ei muuta kuin odota kärsivällisesti vuoroasi ja vastaa kun kysytään. Ei mitään omaehtoista selittelyä. Siinä sitä sitten vain istut ja palat. Seuraat poliisikamarin arkea. Änkyräkänniläisiä laahataan paikasta toiseen. Kaikilta kysytään henkilötiedot: nimi, osoite, ammatti ja niin edelleen. Silmien väri ja hiusten väri noteerataan. Kirjoihin merkitään. Merkitty mies olet, vaikka et mitään lainvastaista olisi tehnytkään. Lopulta Ulrich viedään riittävän korkean virkamiehen eteen kuulemaan kohtalostaan. Ja mikä on tuomio? Väärinkäsitys, rakas tohtori. Mutta siitä huolimatta meidän on määrättävä teille pieni rangaistus… Pöyristyttävää: esivalta ei turhaan miekkaansa kanna! Ja vielä kehtaa heittää hävyttömyyden perään: "huomennahan teillä on tapaaminen hänen korkeutensa kanssa tärkeässä virallisessa asiassa enkä suinkaan kehtaa estää teitä siitä panemalla teidät putkaan. Ja näin käy: Ulrich menee seuraavana päivänä häntä varten järjestettyyn tapaamiseen ja saa nimityksen kunniatehtävään suuren isänmaallisen tapahtuman sihteerinä. Mutta kreivi Leinsdorf ei koskaan saa tietää, miten nämä kaikki asiat liittyvät toisiinsa. Ja jos olisi saanutkin, olisi pitänyt sitä kaikkea ihmeenä. Niin minäkin. Mistä se poliisipäällikkö tiesi, että Ulrichilla oli tapaaminen kreivi Leinsdorfin kanssa? Vai oliko hän juuri se, joka oli järjestävä tai jo järjestämässä kaikki osoitteet juhlatoimikunnan käyttöön? Ja oliko tämä väärä pidätys jotenkin todellinen syy, jonka takia Ulrich seuraavana päivänä meni tapaamaan kreivi Leinsdorfia? En käsitä. Jos en olisi jo näin pitkään kirjoittanut, kertoisin tässä vielä omasta kokemuksestani Itävallan poliisin kanssa 41 vuotta sitten. Aivan yhtä byrokraattista tyhjäkäyntiä taskuvarkaustapauksen selvittämisessä tai paremminkin selvittämättömyydessä. Johti Suomen poliisin kyselyyn ja kenties myös aiheelliseen ylemmyyden tunteen purkaukseen: no ei meillä sentään noin tökerösti…
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Korpela Asko 20080720 (20080720) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster