Ominaisuudettoman miehen naisseikkailut jatkuvat. Mies on päälle 30, ei ole vakiintunut, vaan aina vain jatkaa Schürzenjägerinä eli 'esiliinanmetsästäjänä' kuten asia hauskasti saksaksi sanotaan.
32. Episodi majurinrouvan kanssa - erittäin tärkeä tapaus, joka on päässyt unohtumaan Majurinrouvasta on tarkoitus puhua, mutta Moosbruggerista, tuosta painjaisesta, juttu kuitenkin alkaa. Sivuutanpa Moosbruggerin kahdella mielestäni painavalla sitaatilla: 'Denna samhällets fruktansvärda lek med sina offer sysselsatte Ulrich.' ja 'Vår dom över en gärning är aldrig en dom över den sidan hos gärningen som Gud belönar eller straffar.' Jälkimmäinen mainitaan Lutherin viisaudeksi. Ei ole mitenkään tarpeen tunnustautua Lutherin uskonveljeksi, jotta tässä lausuttu käsitys pitäisi paikkansa. Kysymys on tietenkin yleisesti inhimillisten tuomioiden rajoituksista. Juuri on luettu lehdistä, kuinka monta tuomion saanutta on Amerikassa jouduttu vapauttamaan, kun käyttöön on otettu tähänastisia menetelmiä luotettavampi dna-tieto. Varmaan on kuitenkin rajansa silläkin menetelmällä. Tässä kohdassa tietenkin muistuu mieleen Kunnon sotamies Shvejkissä kerrotut naisjutut. Liekö yhteyttä suuntaan tai toiseen, siis ikään kuin esikuvallisessa merkityksessä. Kuvittelisin, että näillä majurinrouva-jutuilla on sellainen erikoispiirre, että kysymyksessä on selkeän luokkarajan ylitys, kun sotaväen arvoasteikossa mennään ylös- tai alaspäin. Samanlaisia selkeitä rajanylityksiä voisi olla ja on muuallakin yhteiskunnassa. Niistä seuraa erityisiä lisäongelmia. Tässä tapauksessa ongelmilta vältytään, kun suhde päättyy heti alkuunsa siihen, että Ulrich matkustaa pois paikkakunnalta. Hän ei kuitenkaan pääse irti itse asiasta, vaan kirjoittelee palavia rakkauskirjeitä majurinrouvalle, mutta ei niitä lähetä. Niin että ongelmia kyllä, mutta ei näkyvän todellisuuden tasolla. Eron jälkeisistä Ulrichin tunnelmista kerrotaan. Siinä yhteydessä mainitaan kaksi eläinkunnan edustajaa: aasi ja sitsontiainen. Lopulta Ulrich kirjoittaa viimeisen kirjeen, jonka hän sitten myös lähettää. Sen mukana tämä asia asettuu ja merkitään lopetetuksi lukukappaleeksi.
Sitten kuvaillaan Bonadean ahdinkoa suhteessa mieheensä, tuomariin ja metsästäjään. Ei sopinut perhesyistä isännän kunniaa loukata. Ja nyt kun Ulrich on loukannut Bonadeaa omilla 'syrjähypyillään' ajautuu Bonadea kysymään Ulrichilta: 'Teen siis mielestäsi väärin, kun tulen luoksesi?' Hän esittää kysymyksen ikään kuin haasteena. Ulrich kohauttaa olkapäitään. Kumpi tässä nyt on aloitteentekijä? Tätä Ulrich pitää vaikeana kysymyksenä, johon on vastauksia yhtä paljon kuin on mehiläisiä pesässä. Ei ollut Bonadea tottunut menettämään rakkaussuhteitaan vastapuolen aloitteesta, vaan aina omasta aloitteestaan. Ja nyt hän käsittää, että Ulrich on kyllästynyt häneen. Onko hän tullut vanhaksi? on Bonadean ensimmäinen ajatus tämän jälkeen. Ero on brutaalin äkillinen ja lopullinen. Vaatteet päälle ja ulos. Vaikka olisikin ollut valmis itkemään toisen sydämen vieressä.
34. Kuuma säde ja kylmenneitä seiniä Tähänkö Ulrichin naiset loppuvat? Ei suinkaan. Saman tien muistuu mieleen Clarisse, Walter ja Calirisse. Kirjelappunen heille, että on tulossa kylään. Äkisti huomio kiinnittyy juonen kulun ja kirjoittajan tarkoitusten kannalta täysin merkityksettömään lauseeseen: 'Han vinkade på ett stadsbud och skickade i väg mannen med biljetten. Det var vid fyratiden… ' Mikä se on tämä stadsbud? Kaupunginlähetti, täytyy siis olla jonkinlainen paikallispostin kantaja. Ei siis tarvitse odottaa postilaatikon tyhjentämistä, eikä varsinkaan perjantai-illasta maanantai-iltaan kuten nykyään. Kirje perille erillistoimituksena. Mikä mahtoi olla hinta, siis suhteellinen hinta? Kaupnginlaähetin tuntipalkka ehkä, olisiko nykyään 10 euroa? Vai olisiko 40 euroa, vähimmäishinta tarjona olevista palveluista eräissä tapauksissa? No Ulrichilla on tietysti varaa. Epäilen että suhteellinen hinta on ollut alhaisempi. Jos nyt järjestettäisiin tällainen palvelu, se ei varmaankaan löisi leiville. Vaikka taitaahan näitä pikalähettipalveluita olla olemassa nytkin. Mitkä lienevät hinnat. Ei niitä kai kadulla kävellen kuitenkaan tavoiteta. Muistuupa saman tien mieleen ja herää epäilys, että jotakin tämän tapaista on ollut käytössä 1980-luvun Moskovassa. Sattui nimittäin niin, että lähetin, panin hotellin postilaatikkoon, saapumisestani (aamujuna klo 8 paikkeilla) kertovan kortin ystävilleni. Ei aikaakaan, viimeistään iltapäivällä ystävät soittavat ja kertovat saaneensa viestin. Ei ainakaan Suomessa siihen aikaan niin nopeaa postia ollut. No ei tässä luvussa nyt sitten kuitenkaan enää mitään naisseikkailuja seuraa, vaan kuvaillaan Ulrichin mietteitä ja ajatuksenvirtoja kaiken tapahtuneen jälkeen. Hän kävelee kaupungilla, joutuu kirkon eteen. Siellä näkee jättimäisen matroonan, kuvauksesta päättäen mustalaiseukko. Ihailee tämänkin kauneutta, mutta ei asetu kosketuksiin tämän kanssa, tyytyy vain ihailemaan kirkon arkkitehtonista kauneutta. Muistuvat mieleen nuoruuden ystävät. Mitä heistäkin on tullut? Professoreita, kuluisuuksia, maineikkaita nimiä… Jopa on rajun elliptinen passus! Kolmikymmenvuotias muistelemassa nuoruuden ystäviään!
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Korpela Asko 20080707 (20080707) o Ajk kotisivu o Musil o WebMaster