Asko Korpela
04 Elämisen sietämätöntä keveyttä

• 14. Nuoruudenystävät
• 15. Henkinen kumous
• 16. Salaperäinen ajan sairaus
• Palautetta
• Minna Artimo: Nietzscheä lukupiiriin?
• Lähetä palautetta!

Olen alkanut pitää tästä kirjasta. Miten on mahdollista, että ikää on 70, parin päivän päästä vuoden päälle, enkä ole ennen ikinä kuullutkaan tästä. Jos tähänastisen tasoista tekstiä jatkuu neljän volyymin verran, on kysymyksessä eräs maailmankirjallisuuden merkkiteoksista. Olin juuri saamaisillani sen alkukielellä, sainkin, mutta lähetin harmissani takaisin. Sekin oli kyllä todistus tämän kirjan tärkeydestä, sillä se oli teksti, jossa on loputon määrä toisintoja ja kommentteja tästä kirjasta. En millään löytänyt kirjan lukujen nimiä, en kirjan alkua enkä loppua. En myöskään sisällysluetteloa siitä yli 500 sivun petiitillä painetusta pehmeäkantisesta niteestä, jonka muutama päivä sitten sain Belgiasta. Ei auttanut muu kuin lähettää takaisin ja vaatia rahoja takaisin. Vaihtoehtona ehdotin, että lähettäisivät minulle saman kirjan, mutta lukijaystävällisemmässä muodossa, korkeintaan 30 euroa saisi maksaa. Tämä maksoi vain 9 euroa, mutta edestalaisine postimaksuineen tämäkin yli 30 euroa eikä vielä mitään jäänyt
 

käteen.

Sattui somaan kohtaan lukujaksojen sauma. En mitenkään voi kuvitella, että Pirjopäivi olisi sen vakain tuumin pystynyt satuttamaan. Edellinen lukujakso oli niin omakohtaista, että melkein hävetti siitä kirjoittaa. Kun ihan kaikki oli kuin omasta elämästä reväistyä, isot asiat, ammatinvalinta ja muu sellainen. Tämä lukujakso tuntuu taas olevan niin kaukana minun elämästäni kuin vain ikinä voi olla. En mielestäni koskaan ole kokenut mitään sellaista, mistä tässä kerrotaan. Mutta kerrotaan hyvin ja värikkäästi. Miellyttää suuresti. Minusta tuntuu, että on yhtä lähellä Milan Kunderan kuuluisaa kirjaa, kuin on tuo otsikko - tarkoituksella hiukan poiketen - sen nimeä. En kylläkään ole kuuluisaa Kunderan kirjaa lukenut, mutta sen nimi panee kuvittelemaan jos mitä. Toinen yleisotsikoksi kelpaava olisi 'Il dolce far' niente' (Eivät taida laittaa tuota heittomerkkiä, kun näyttää niin oudolta. Se kyllä kuuluisi pois jätetyn e-kirjaimen paikalle myös italiassa).
 

14. Nuoruudenystävät

Siitä kuitenkin näyttää olevan kysymys. Pianoa vain pimputetaan ja filosofoidaan. Sfääreissä liikutaan. Vain Bach, Nietzsche, Dostojevski, kuka siinä oli vielä, kelpaavat. Tästäpä kyllä paukahtaa mieleen, että meidänhän sitä pitäisi myös lukea Nietzscheä, ehkä juuri Also sprach Zarathustra. Minulla se olisi, kun ostin kerran matkalla. Saksankielisen laitoksen kannessa on - uskoo tai ei - Hugo Simbergin maalaus Halla! Kyllä se pitäisi lukea. Varmaan olisi juuri nimenomaan sopivaa lukupiirikamaa. Pitääpä lisätä 'Mitä seuraavaksi?' listalle.

Ystävämme Ulrich lähtee vierailulle vanhojen ystäviensä luo. Kysymys on siitä, mitä sitten jatkossa pohditaan: ovat joko tosi ystäviä tai sitten vihoissa. Eivät vilkaisekaan tulijaa, vaan jatkavat soittamista kappaleen loppuun. Kehtaisivatko näin tehdä, ellei olisi tosi ystävä tai sitten sellainen tulija, jonka ei toivottaisi lainkaan tulevan. Herra on Walter ja rouva Clarisse. On muuten sitten tässä jossakin varsin herkullinen kuvaus pianosta irvistelevänä ja lyhytjalkaisena mäyräkoirana. Walter ja Ulrich ovat ikätovereita, jo päälle 30, mutta rouva on lähes 10 vuotta nuorempi. Rouva on miestään ihaillut jo melkein 10 vuotta tavalla, joka tuo mieleen Bachin toisen puolison Anna Magdalenan. Eikö se niin ollut, että Anna Magdalenakin toistakymmentä lasta Bachille synnytti edellisten tusinan lisäksi. Ja hän ihaili miestään. Joka ei usko, lukekoon muistelmat. No niin tämäkin Clarisse. Ja vain nero kelpasi. Siis hän piti Walteria nerona - vaikka sammakkokuninkaaksi nimittikin. Tämän lukujakson kaksijakoisuus alka

a siitä, kun Ulrich kohteliaisuutena kertoo Clarissen olevan yhä yhtaikaa tyttömäinen ja sankari olemukseltaan. Alun perin nerolta näyttänyt Walter sen sijaan ei enää siltä näytä, vaan paremminkin looserilta. Vaikka ei hän kyllä sitäkään ole, vaan taidemaalari ja taiteen opiskelija ja taideyhdistyksen töissä leipänsäkin ansaitsee. Muuten Walterin elämä on ammatin haussa ollut vähintäänkin yhtä mutkikasta ja nopeaa siksakkia kuin miksi kuvattiin edellä Ulrichin nuoruus. Monipuolisen diletantin 'virkanimikkeen' on toimeliaisuudellaan ansainnut. Jos nyt nimittelikin Clarisse Walteria Sammakkokuninkaaksi, niin oli hän nimitellyt aikaisemminkin, jo aikoja sitten oli nimitys ollut 'Valoprinssi' vai mitenkähän on suomeksi pantu se mikä ruotsikki on 'Ljusprins'. Voisi se kai olla myös vaikka 'Kynttiläruhtinas', oleellistahan on, mitä se on sanksankielisessä tekstissä, mahtaako olla 'Lichtprinz'. Ei nyt kyllä kuulosta niin ihanalta kuin vastaava ruotsinkielinen. Kymmenessä vuodessa hän kuitenkin oli uutteruudella kehi

ttänyt itselleen pianosormet, joista käytetään kuvauksena sanoja 'magra oxar' - laihat härät! - jo siinä on Musililla kielikuva taas!
 

15. Henkinen kumous

Jaha tuossahan se on yläpuolella sanottu, kun ihmettelen miten tuon ruotsinkielisen otsikon 'Andlig omvändning' kääntäisin. En niinkään tuota omvändningiä ihmetellyt kuin sanaa andlig, olisiko henkinen vai peräti hengellinen. No sen sisältö tietenkin paljastaa. On siis vain henkinen. Mutta mistä kysymys? Ainakin tässä jatkuu äärimmäisyyksien vastakkainasettelu. Puhutaan ajan vaatimasta naisten siveydestä korvista maahan ulottuvan vaatetuksen muodossa, ja samanaikaisesta ihanteesta jonka mukaan piti 'visa upp en svällande barm och ett yppigt säte'. Jaa, jaa, nykyään se on väestön kasvun ylläpitäminen ja samanaikainen seksuaalisen häirinnän kieltäminen. Luen koko luvun pikasilmäyksin uudelleen ja yritän siepata nimitystä tai yhteenvetävää lausetta otsikossa mainitun kumouksen kuvaukseksi. Ei satu silmään parempaa kuin viimeinen lause, jossa sanotaan: 'kände man redan i första gathörn en fläkt av den nya andan.' Mitä lie ollut, jotakin kuitenkin oli.
 

16. Salaperäinen ajan sairaus

Se oli siis salaperäinen ajan sairaus. Siellähän se on minulle tuntematon suuruus Altenberg Nietzschen ja Dostojevskin välissä, edellisen epookin suuruutena. Nyt heitä ei enää tarvita. Ajassa on itsessään tarvittavat myrskyn merkit. Ilmassa on nuorekasta ja ihanaa itsensäkorostusta. Ulrich kylläkin tuntee pulssinsa tasaantuneen ja joutuneensa pysähtyneisyyden tilaan. Mistä kummasta jotuu? Onko vähemmän merkittäviä miehiä? Onko yleinen tunnelma pysähtynyt? Ei, elämä virtaa mahtavampana kuin koskaan. Mutta tyhmyrit ovat johtavissa asemissa. Muusta ei ollut kysymys kuin siitä että tiukat ja tarkat rajat haihtuivat ilmaan. Kaikki alkoi virrata. Vastakohdat tasoittuivat. Kuitenkaan määritelmälle tilanne ei antaudu. Yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että mikään ei muuttunut kuin että kaikki muuttui. Kuka tämän mylläkän apostoliksi Nietzschen ja Dostojevskin tilalle? No suuri kirkkofilosofi Tuomas Akvinolainen. Hän ei tietenkään voinut enää tulkita tätä aikaa, mutta hänen elämäntyönsä ydin oli, että hän tulkitsi omaa aik

aansa, osasi sanoa siitä sen ydinajatukset. Kuitenkin luku päättyy sanaan, jonka mukaan Ulrich tunsi syntyneensä lahjakkuutena, jolle juuri nyt ei ole mitään käyttöä.
 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 

Minna Artimo: Nietzscheä lukupiiriin?