Tapio Rintanen
04 Hieman hajanainen päätös

Juoneen on ladattu paljon mahdollisuuksia, mutta lopussa se jakautuu eri tahoille kurottuviksi haarakkeiksi. Tyylikin vaihtelee laidasta laitaan. Paavon ajoittain varsin tokinaisten kommenttien vastapainoksi hän pystyy runoilemaan romanttisen tervehdyksen pankkiirin rakastajattarelle.

 

Vierailuja arkussa

Rikhardin ruumisarkku osoittautuu hyväksi paikaksi päiväunien ottoon. Kotiavustaja tekee näkemästään kylläkin väärän johtopäätöksen. Myös Paavo ja Reijo käyvät kokeilemassa tätä huonekalua. Arkkumakuusta kehittyy Rikhardille tapa, joka sittemmin koituu hänelle kohtalokkaaksi.

 

Massiivinen virtsanäyte

Viljamin lääkärintarkastuksen oheistuotteena kulkeutuu terveyskeskukseen tonkallinen virtsaa. Koiruutta tai väärinkäsitys, pohjoiskarjalaisilta ystäviltänikin voi odottaa mitä tahansa. Kirjan hahmot edustavat samaa luovaa hulluutta ja normeista piittaamattomuutta, joka vielä upeammin kukkii rajamme itäpuolella.

 

Häkitetty Rikhard

Sosiaalitoimi huijaa isoisän olemattoman lääkärissäkäynnin varjolla vanhainkotiin, joka nykyään toki nimetään häveliäämmällä kiertoilmaisulla. Niinpä sitten ollaan laitoksessa, jossa tarjoillaan jonkinmoisia virikkeitä, mutta jossa kukaan asukki ei tunne tekevänsä mitään hyödyllistä askaretta. Edessä on vääjäämättä vähitellen etenevä käppänöityminen. Mika, mikset pelastanut Rikhardia!

 

Mitä tästä kirjasta tulee ajatella?

Esikoiskirjailija, omakustanne, aihe Tuupovaarasta, tekijä Nilsiästä. Saattoiko Nasaretistakaan tulla mitään hyvää? Tekstiin suhtautuisi varmasti toisin, jos tekijäksi olisi merkitty Hannu Salama tai Heikki Turunen. Teos on hieman sarjakuvamainen, luvut eivät täysin liukuvasti aina liity toisiinsa. Paavon suhteen olisi ollut jännää kokeilla minäkerrontaa lapsiperspektiivistä, vaan pystyykö aikuinen siihen aidosti. Kaikesta huolimatta kirja veti lukijan mukaansa ja monessa kohtaa tekijästä paljastuu humoristin aineksia. Toivottavasti uusi teos on jo kehitteillä.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Tapio Rintanen ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050827 (20050827) o  SP-osoite o AJK kotisivu o Mujunen