Pekka Pihlanto
04 Yksinäisen pojan syksy

• Rakenne vähän sirpalemainen
• Vetoa makaabereihin teemoihin
• Ymmärtämättömät sosiaaliviranomaiset
• Riittävän kokoinen virtsanäyte
• "Ylemmissä portaissa on päätetty"
• Tarina jää keskeneräiseksi
• Apeissa tunnelmissa
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Rakenne vähän sirpalemainen

Viimeinen lukujakso käsittää peräti seitsemän lukua. Tässä 122 sivua käsittävässä kirjassa on kaikkiaan 20 lukua. Se on siten rakenteeltaan hieman sirpalemainen. Mihinkään teemaan ei uppouduta kovin perusteellisesti. Novelleiksi luvut ovat mielestäni lyhyitä ja epäitsenäisiä. Teos onkin kansilehdellä luokiteltu romaaniksi.

Vetoa makaabereihin teemoihin

Ruumisarkkuteema kiehtoo tekijää tässäkin jaksossa. Arkun osto ja kuljetushan saivat jo melkoisen huomion viime jaksossa. Kirjoittajalla on siis tiettyä vetoa makaabereihin teemoihin. Kuolemaa ja siihen liittyviä "välineitä" ei meidän kulttuurissamme mielellään käsitellä. Rikhardia eivät tällaiset tabut vaivaa, vaan hän näkee aitassa olevassa arkussa mukavan ruokalepopaikan. Eräs venäläinen kirjailija rakensi kertomuksen ruumisarkun ympärille. Siinä mies toi kotiinsa ruumisarkun - oliko se pelivoitto vai mikä? Siitä aiheutui sitten monenlaisia väärinkäsityksiä. Niin nytkin. Kotiavustaja Aune löytää vielä äsken tuvassa pyörineen Rikhardin ruumisarkusta ja - kummallista kyllä - luokittelee tämän kuolleeksi. Ambulanssimiehet toteavat hälytyksen vääräksi.

Ymmärtämättömät sosiaaliviranomaiset

Tapauksen voisi kuitata naurulla, mutta se toimii eräänä vahvistuksena kunnan sosiaaliviranomaisten näkemykselle, että Rikhardin paikka on vanhainkodissa. Sinne hänet jallitetaan vastoin tahtoaan. Lukija tietää, että Rikhard tulisi vielä toimeen kotonaan ja siellä hän haluaisi olla. Tässä kohdin teos heittää voimakasta kritiikkiä ymmärtämättömiä sosiaaliviranomaisia kohtaan, jotka luulevat tietävänsä ihmisen tarpeet paremmin kuin tämä itse. Ajankohtainen teema tälläkin hetkellä, vaikka nykyisen resurssiniukkuuden vallitessa laitospaikka ei lankea noin vain jonotuksetta. Sosiaalitoimiston virkailija saa Viljamilta kuulla kunniansa (ja nähdäkin jotakin sopimatonta), mutta se vain pahentaa tilannetta.

Riittävän kokoinen virtsanäyte

Kirjailijalla on toinenkin, selvemmin infantiili mieltymys kuin arkkuteema: häntä näyttää huvittavan virtsan kanssa läträäminen. Viljami menee ajokorttinsa takia lääkärintarkastukseen ja samalla pitäisi ottaa virtsakoe. Varmuuden vuoksi Viljami varautuu kokeeseen keräämällä kolmenkymmenen litran maitotonkan puolilleen näytettä. Vitsikästä?

"Ylemmissä portaissa on päätetty"

Rikhardin vanhainkotikokemukseen sisältyy lisää sosiaalihuollon kritiikkiä. Värikäs huonetoveri katsoo, että ihmisiä viedään liian aikaisin laitoshoitoon ja eläkkeet "ryöstetään" viimeistä markkaa myöden hoitokustannuksiin niin, ettei edes tupakkaa ole varaa ostaa. Rikhardia koetetaan heti "hospitalisoida": työnnetään pyörätuoli eteen ja huudetaan kuin kuurolle, vaikka kulku onnistuu omin jaloin, tosin keppien kanssa, ja normaalipuhekin kuuluu. Rikhard-ukin ja Paavon lämpimästä suhteesta saadaan taas näyttö kun poika polkee vaivojaan säästämättä ukkia katsomaan ja kertomaan koulumurheistaan. Ukki yrittää lähteä kotiin, mutta se ei onnistu: "Ylemmissä portaissa on näin päätetty." - Viljamin autokouluhuolille uhrataan tasan yksi sivu. Ajaminen kyllä onnistuu, mutta mies ei anna punaisille liikennevaloille mitään merkitystä. Näin voisit tehdä Ranskassa ja Italiassa, mutta et Suomessa, sanoo opettaja.

Tarina jää keskeneräiseksi

Viimeisessä luvussa vedetään joitakin teemoja päätökseen, mutta toisaalta tarina jää hieman keskeneräisen tuntuiseksi. Paavo ryhtyy koulupinnariksi ja sanoo, ettei mene kouluun ennen kuin ukki tulee kotiin. Ukki jää kyllä pysyvästi vanhainkotiin. Viljami repii autokoulupaperit ja jättää homman kesken - isä ja poika samaa maata? Haudankaivaja Varonen saa ajokorttinsa. - Naapurin Antti ja hänen "noitavaimonsa" tavataan vielä kun Viljami antaa autokyydin sydänvaivoja potevalle Antille. Samalla käy selväksi, että vaimo Amalia on mielisairaalakunnossa: kuullut ääniä koko ikänsä ja epäilee, että Viljami poikineen myrkyttää hänen kaivoaan. Koulusta pinnannut Paavo on käynyt koulun sijasta aikaansa viettämässä pankinjohtajan mökillä, missä ystävystyi pankinjohtajan salarakkaan kanssa.

Apeissa tunnelmissa

Syksy vie kuitenkin tytön jatkamaan opintojaan. Kaikki jättävät, ensi ukki ja nyt uusi ystävä - ja Viljami on aina poissa. Koulussa ei ole kavereita. Teos päättyy yksinäisen lapsen apeisiin aatoksiin. Hän katselee Kalmansaarta ja tuumii ukin tarinan salaperäiseen hahmoon viitaten: "Tuolla se Nestori assuu. Onkohan silläkkään yhtään kavereita?" - Teoksen kokonaisuus on mielestäni hieman epätasainen. Tapahtumia on runsaasti, mutta mitään niistä ei oikein kehitellä kunnolla. Rikhardin mystiset tarinatkin lopahtivat aivan alkuunsa. Päähenkilöt ovat melko luontevia. Paavo-poika vaikuttaa tosin ikäisekseen liian lapselliselta. Kolmen päähenkilön "kopla" on kuitenkin loppujen lopuksi sympaattinen: heidän kohtaloistaan olisi lukenut enemmänkin.

Palautetta 

Lähetä palautetta!