Minna Torvinen-Artimo
04 Syksy tuo tullessaan pettymyksiä

• Ruumisarkussa
• Lääkärissä
• "Hän kuulemma nukkuu arkussa…"
• "No, jo on mummoo ja ukkoo"
• Autokoulun autossa
• Ukki ja poika
• Syksy
• Yhteenveto
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Ruumisarkussa

Paavon koulumatkat jatkuvat taksikyydillä, mikä on pojalle mieluista, vaikka tytön sylissä pitääkin istua. Viljami odottelee malttamattomana Aunea, joka vihdoin saapuu. Viljamin lähdettyä Tuupovaaraan asioille seuraa farssimainen kohtaus, jossa pääosaa esittää Rikhardin ruumisarkku. Ambulanssi käy pihassa. Naapurin Reijokin käy arkkua ihmettelemässä.

Lääkärissä

Lääkärin vastaanotolla selviää Viljamin toimeentulo. Sairaseläkeläinen on sikäli hyvässä asemassa, että saanee olla rauhassa työvoimaviranomaisilta - vai mikä lie heidän nimensä oli 70-luvulla. Viljamin lääkärissäkäynti kusitonkkineen on surkuhupaisa. Asko mietti aiemmassa kirjoituksessaan Heiskalan miesten sivistyksen puutetta, ja tässä yhteydessä se tulee jälleen mieleen. Tosin Viljami vaikuttaa saidalta mieheltä - ainakin muiden hankintojen kuin viinan kannalta - joten ehkä talossa ei ole radiota tai sinne ei tule lehteä, koska nekin ovat V:n mielestä turhuutta.

Hetkinen, äskeisen kirjoitettuani oli pakko tarkistaa tuo radioasia. Onhan talossa radio. Rikhard kuunteli 3. luvussa radiosta hartautta. Ehkäpä Viljami ei radiota jostain syystä kuuntele, vaikka syytä olisi.

"Hän kuulemma nukkuu arkussa…"

Tämän luvun otsikko ei lupaa hyvää, ja niinpä Rikhard viedään vilpin voimin "kunnalliskotiin". Viljamin henkilökuva täydentyy: mies on käynyt koulua vain kaksi viikkoa. Lieneekö mahdollista? Vuonna -75 Viljami lienee 30 - 40 -vuotias, eli hän olisi ollut kouluikäinen joskus 1940-luvulla. Joka tapauksessa Viljami käyttäytyy kuin seitsemän veljestä puheineen ja takapuolen näyttelemisineen, mikä ei sinäsn ole täysin epäuskottavaa. Kun ihminen on tilanteessa, jota hän ei ymmärrä ja jonka hän kokee ylivoimaiseksi, hän saattaa hyvinkin hermostua. Hän häpeää omaa osaamattomuuttaan ja siirtää negatiiviset tuntemuksensa "vastapuolen" syyksi, jolloin tälle voi raivostua hyvällä syyllä.

"No, jo on mummoo ja ukkoo"

Rikhard tutustuu vanhainkodin asukkaisiin, huonekaverikseen tai - huonetoverikseen pitäisi ehkä sanoa - saa Erkin, joka on kommunisti ja puhuu samaa kieltä kuin Viljami. Kuitenkaan Rikhard ei tunne oloaan kotoisaksi, vaan ajattelee kotiinpääsyä.

Autokoulun autossa

Ei mene Viljamillakaan hyvin. Autokoulu sujuu heikonlaisesti, mutta on mies jonkin verran oppinut hillitsemään itseään tai lieneekö ollut väsynyt, kun antoi autokoulunopettajan itseään neuvoa. Paavo istuu kyydissä. Paavo on pikkupoikien tapaan kiinnostunut autoista, ja tätä kiinnostusta Mujunen kuvaa hyvin.

Ukki ja poika

Paavo lähtee hakemaan ukkia kotiin, mikä ei onnistu. Poika lähtee sitten pyörällä huviloille, jossa hän tapaa metsän kuningatar Helenan. Edellisen lyhyen ja jotenkin irrallisen kappaleen jälkeen alkaa hieman ärsyttää uuden henkilön ilmaantuminen, varsinkin kun sekä Varonen että Ludmila ovat kadonneet. Ludmila kesken heinänteon…Epäilyttää, ettei tämäkään nainen sen kummemmin tarinaa vie eteenpäin.

Syksy

Viimeisessä kappaleessa Helenan hahmo saa selityksensä. Hän oli taas yksi ihminen Paavon elämässä, joka tuli ja meni. Pienen pojan ihmissuhteissa ei ole jatkuvuutta, eikä Viljamikaan saa tilanteeseen muutosta. Rikhard ei pääse vanhainkodista pois. Viljamin autokoulu jää kesken, eikä suhde naapurin mielenvikaiseen Amaliaan parane, vaikka Viljami auttaa sairaskohtauksen saanutta Anttia. Lukija jää ihmettelemään, ettei sosiaalitoimi käy Amalian kimppuun, nainenhan on selvästi hoidon tarpeessa. Viimeisessä kappaleessa kirjoittaja pyrkii jotenkin kokoamaan lankoja, mutta loppu jää avoimeksi. Jotakin toivoa antaa yhdeksänvuotisen peruskoulun olemassaolo ja se, että Viljami ainakin toivoo Paavon käyvän koulua. Isä ymmärtää oman tilanteensa ja toivoo Paavolle parempaa, joten lukijalla on myös toive paremmasta. Ehkä tämä lintsaus on ainutkertainen juttu.

Yhteenveto

Kirjan luettuani tarkastelin jälleen kantta. Nimi Kilpikonnalaukku herätti alussa mielenkiinnon, mutta koululaukku oli sen verran pienessä osassa tässä kirjassa, että nimen merkitystä jäi pohtimaan. Paavon kesä oli monien tapausten kirjoma, mutta jäikö hänen "laukkuunsa" juuri mitään. Kaikki muut kannen kuvat tulivat käsitellyiksi, mutta kukkapeltoa en muista. Mielestäni sekä kantta että koko teosta vaivaa sirpalemaisuus. Mukana on kaikenlaista, joista osa hieman turhan vauhdikasta, esim. sutenöörin murha. Uskon, että kolmen miehen arkielämässä riittäisi aineksia ilman rikollispiirien mukanaoloa. Mielestäni kirjan parasta antia ovat nimenomaan tavallisen elämän kuvaukset: traktorin korjaus, isän ja pojan suhde, Paavon touhuilu ja Rikhardin köpöttely.

Sivuhenkilöitä oli paljon, osa esiintyi fyysisesti, osa kertomuksissa. Lukijana on tottunut siihen, että kaikella teoksessa esiintyvällä on jokin merkitys, mutta tässä tapauksessa niin ei ollut. Tässä onkin teoksen parantamisen paikka. Kirja rakentuu monesta luvusta, osa niistä on lyhyitä muisteluksia tai kuvauksia, osa taasen pitkiä kertomuksia. Mielestäni jos jonkin henkilön tuo tarinaan, olisi lukijaystävällistä saattaa hänet tyylikkäästi myös "pois", kuten Helena (vrt. Ludmila, joka jäi heinäpellolle). Jari Tervo tekee "Myyrässään" mielestäni melkein uskomattoman työn kuljettaessaan aikamoista ihmisjoukkoa halki teoksen ja punoessaan jokaisen tarinaan, Myyrän tapauksessa jopa ehkä liiankin aukottomasti uskottavuuden kannalta. Mutta niin taitavasti hän sen tekee, ettei voi muuta kuin ihailla.

Kilpikonnalaukku toimii mielestäni kuvauksena 70-luvun maaseudusta. Monet tarinat ja ihmiskohtalot ovat eläviä ja mielenkiintoisia. Mujusella on sana hallussaan, mutta tarina kaipaa hahmottelemista. Kirjoittajalla on myös kirosanat hallussaan, mikä voi häiritä osaa lukijoista, kuten osa piiriläisistämmekin on analysoinut. Dialogi on monin paikoin hauskaa - ilman kirosanojakin. Kirjan alussa sosiaalitoimi näyttäytyy myönteisessä valossa, mutta lopussa kirjailija arvostelee sosiaalityöntekijöitä. Yhteiskuntakritiikki sopii minun pirtaani paremmin kuin kirjan alun kalevalaishenkiset tarinat, vaikka en osaa sanoa, mistä johtuu, että en päässyt niihin sisälle. 70-luvun lapsena toivon kirjailijan jatkavan ajankuvausten kirjoittamista, minuun iskivät parhaiten samettihousut, pillillä limonaatia juova Paavo ja Urho Kekkos-lasit. Lisää tätä.

Palautetta 

Lähetä palautetta!