Minna Torvinen-Artimo
01 Mikä ihmeen kilpikonnalaukku?

• Ajokortti
• Huussi
• Sosiaalisihteeri
• Paha
• Sakea aamu-usva leijui ulkona
• Kilpikonnanlaukkua odotellessa
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Yllätys oli melkoinen, kun avasin Askolta tulleen postin. Viimeiset mökkipäivät olivat menossa, ja Pamukin englanninkielinen tiivistelmä tekemättä, joten kirja jäi hetkeksi huomiotta. Askon vihjaama jekkukaan ei auttanut: Mieleen tuli, että kenenköhän tekstiä tässä nyt saatiin luettavaksi. Lieneekö Mujunen kirjailijan oikea nimi? Kirja jäi pöydänkulmalle, matkusti repussa Jyväskyläänkin. Mielessä se koko ajan pysyi, ja vihdoin töiden alkaessa tartuin Mujuseenkin.

Odotushorisonttiin oli ehtinyt siis jo kasautua joitakin pilviä, eikä kirjan kansi tilannetta parantanut. Kirjan nimi on houkutteleva, mutta muun kannen perusteella teos olisi minulta jäänyt hyllyyn. Kuva nuoresta pojasta toi mieleeni omat kellastuneet lapsuudenkuvat, mutta kannen piirrokset arkkuineen ja Kalevalakorua muistuttavine rannerenkaineen eivät siis houkutelleet. Takakannessa on (otsaan ammutun?) sian lisäksi laukku, joka lienee se kilpikonnalaukku. Takakannen teksti lupaa kesän mittaisen tarinan isän, pojan ja ukin elämästä. Mukana on myös joku Rikhard, joka huolehtii pojasta. Hän on myös kalevalainen kertoja, joten ensimmäinen vihje hirvenpääkoruihin tulee tässä.

Pikainen kirjan lehteily sai minut tyytyväiseksi. Paljo dialogi miellyttää Pamukin viipyilevän kerronnan jälkeen. Mielestäni dialogia on usein nopeampi lukea kuin kuvausta. Ensitöikseni kirjoitin muistiin kaikkien 20 luvun nimet. Moni on nimetty lyhyesti: Ajokortti, Huussi, Sosiaalisihteeri, Paha. Osa on lainauksia: "Saattaa olla polttoainesuotimessa paskoo", joista tähän valitsemani esimerkki antaa aavistella murretta käytettävän. (Toivottavasti ei eteen tule kovin kummallisia murresanoja.) Ruumisarkkuun liittyviä lukuja on pari, joten kansikuva sai taas selityksensä. Viimeinen kappale on nimeltään Syksy, eli kesän tarina on tiedossa. Luku 13 on nimeltään Ensimmäinen koulupäivä, joten pojan kasvuakin lienee odotettavissa.

Ajokortti

Tapahtumapaikka on Tuupovaaran Konnunniemen Luostarinvaaran tien varrella oleva Heiskala. (Viimetalvisen opiskelijaryhmän kanssa Tuupovaaran Öllölä alkoi esiintyä puheissamme perus-Suomen symbolina, joten mukava tuttuuden tunne läikähti mielessä, vaikken koskaan Tuupovaarassa olekaan käynyt.) Heiskalassa asuu Viljami Heiskanen, josta jostain syystä käytetään pronominia "se". Viljamilla on poika Paavo (tieto takakannesta) ja isä Rikhard. (Tässä huomasin edellä tekemäni erehdyksen, Rikhard ei olekaan neljäs henkilö.) Lehmänlanta, kalakeitto ja paikoitellen sadetta eli maalaiskesää eletään.

Miehet tuntuvat elävän hiukan vallattomina. Viljami muistelee juopotteluaan, likaa on eikä silitysrautaa, vaikka parempaa pitäisi panna päälle, koska autokoulu alkaa. Autokouluun mennään autolla, mikä ensin hieman ihmetytti, mutta kun autokoulussa tavataan peräti pappia kortitta kyytinyt, niin ehkei tuo ollut niin outoa sittenkään. Autokoulumatkalla Viljami muistelee menneen kesän lehmänkauppoja, jotka eivät olleet onnistuneet. Lukijalle jää vaikutelma, ettei Viljamilla oikein ole otetta elämään. Paavo-poika vaikuttaa kuitenkin tyytyväiseltä jäätelökuppinsa kanssa.

Huussi

Seuraavassa luvussa ollaan takaisin kotimökillä. Paavo pyrkii ampiaispesälle, mutta keksiikin kiusata huussissa istuvaa ukkiaan. Pila osoittautuu suunniteltua pahemmaksi, ja poika juoksee metsään piiloon muistelemaan ukkinsa tarinoita.

Seuraavana aamuna ukin lukiessa Raamattua (?) Paavo pyytää anteeksi - aamukahvit keitettyään - ja saa kuulla ukilta uuden tarinan Väinämöisen seikkailusta pirun kotikonnuilla. Raamattua lukeva ja kalevalaisia tarinoiva Rikhard vaikuttaa hiukan omalaatuiselta hahmolta. Tarinan kieli poikkeaa mukavasti muusta kerronnasta, mutta on hieman pitkä. Toki tässä vaiheessa ei vielä tiedä, onko tarinoilla jokin erityismerkitys teoksessa.

Sosiaalisihteeri

Mustasta asfaltista pitävä sosiaalisihteeri Pennanen vaikuttaa hänkin vähän erikoiselta. Ilmiselväsi ammattiaan arvostava nainen päättää tehdä tarkastuskäynnin Heiskasten luona. Heiskalassa on leppoista: ukki kuuntelee hartautta, ja Paavo opettelee pyöräilemään. Sosiaalisihteeri (kuten minäkin) näkee taloudenhoidossa puutteita, joten Heiskalaan on tiedossa kotiapua.

Paha

Paavon pyöräilymatka päättyy kauppa-autolle, jossa hän kohtaa Amalian, joka juttelee kummallisia. Amalia lienee mielenterveystapaus, jonka elämä on Rikhardin mukaan vaikeaa, koska hänellä on päässä pahka. Paavolle selitys kelpaa, ja saamme kuulla uuden tarinan pirun ja Taivaan Ukon kohtaamisesta. Tähän mennessä on tullut huomatuksi, että tekstissä ei arastella kirosanoja eikä ruumiintoimintoihin liittyvää sanastoa. Murteelliset muodot ovat ymmärrettäviä, mutta ne ja sanaston piirteet tekevät kielestä humoristisen tyylistä, vaikka mitään huumorijuttuja näissä kappaleissa ei ole ollut. Välitöntä alapään sanaston käyttöä oli Pamukillakin, puhumattakaan monista nykyaikaa kuvaavista kertojista, mutta en ole välittömän ihastunut ilmiöön. Osa sanoista hyppää silmille aivan turhaan.

Sakea aamu-usva leijui ulkona

Tämän lukujakson viimeisen kappaleen nimi enteilee luonnonkuvausta tms. mutta luonnon sijaan kuvataankin Viljamin aamutoimia. Naapurin isäntä tulee käymään, jolloin keskustellaan aiemmin mainitusta Amaliasta ja säälitellään tämän aviomiestä. Luku päättyy kyykkypaskaan, joten lukijalla herää epäilys, että luku on nimetty runollisesti olemaan vastakohtana sen sisällön arkipäiväisyydelle ja käytetylle sanastolle.

Kilpikonnanlaukkua odotellessa

Ensimmäiset viisi lukua jäävät hieman hämmentävinä mieleen. Päähenkilöksi mainittu Paavo tuntuu enemmänkin olevan osa kollektiivipäähenkilöä, koko pientä perhettä. Sen verran tasapuolisesti kaikista kerrotaan. Sen verran vähän aikaa on edellisestä kirjasta, joten väkisinkin tulee verrattua Pamukin Sevketiä ja Orhania ja Mujusen Paavoa. Samantyyppistä tuntuu pikkupoikien elämä olevan ajasta ja paikasta huolimatta.

Kerronta vaikuttaa jotenkin hyppelehtivältä. Kaikki luvut luettuani tajusin, että en ole varma, kuka oikein on kertoja. Paavon silmin kuvataan paljon, mutta myös Viljamin pään sisällä käydään. Lisäksi on Rikhard ja hänen tarinansa. Tämän Rikhard-isoisän tarinamaailma ei vielä tässä vaiheessa auennut minulle. Hänen merkityksensä Paavon elämässä on kuitenkin tärkeä. Viljamin elämä on pienen pojan isän elämäksi sentyyppistä, että sisäinen sosiaalisihteerini odottaa mielihyvin kotiavun tuloa. Takakannen teksti lupasi tapahtumia vuodelta 1975 (Olin sinä vuonna 9-vuotias.), mutta en (ainakaan vielä) tunnista mitään itselleni tuttua (paitsi Mossen). Tosin maaseudun elämä on ollut ja on vieläkin sen verran erilaista kuin edes pikkukaupungin elämä, joten voi olla, ettei minun ja Paavon yhteisiä kokemuksia olekaan.

Palautetta 

Lähetä palautetta!