|
6. Naiset
7. Miehen surma 8. Veljessodan muisto
Jaha, ei tässä Paavo taida ollakaan kertoja vaan ehkä
joku seinällä rapisteleva kärpänen. Paavo nimittäin
nukkuu, kun miehet kertovat, mitä osaavat seksiasioista. Muistuu mieleen
hakematta, kuinka eräs alle viisikymppinen mies onnistui melkein kokonaan
pilaamaan yhden Karjalan matkan bussiosuuden näillä samoilla
viisauksilla. Hän olisi kyllä tiennyt yhtä ja toista Karjalastakin
ja retken muodollisena johtajana olisi hyvin voinut niistä asioista
luennoida. Sen sijaan luennoi seksikokemuksiaan tai -fantasioitaan meille
bussin peräpään eläkeläisille, jotka nyt niistä
asioista kyllä tiesimme vähintään sen minkä hänkin.
Tätä samaa yritti Tunisiassa vähän vielä äskeistä
nuorempi mies, mutta bussin virolaissyntyinen opas vaiensi räyhääjän
ilmoittamalla, että mikäli ruokottomuuksien latelu jatkuu, latelija
heitetään ulos bussista. Siitäkös tämä äityi
ja uhkaili valituksella matkatoimistolle. Välittömästi me
muut matkustajat ilmoitimme asettuvamme matkanjohtajan puolelle, mikäli
niin tarvittaisiin.
No, kirjaahan ei tarvitse lukea kenenkään, joka ei siitä
pidä. Helposti voi tehdä saman kuin televisiollekin, lyödä
kiinni, kun alkaa tulla liian paksua. Tässä '7 Naiset' luvun
tarinan paksuus on jo sitä luokkaa, että ansaitsisi 'kirjan kannet
kiinni' -käsittelyn. Mutta enpä ole aikoihin sitä temppua
tehnyt, samaa kuin teatterista väliajalla poistuminen, jonka kyllä
olen muutaman kerran tehnyt, arvosteluksi nolla. Lisäksi olen päättänyt,
että tämä luetaan, olipa mitä hyvänsä. Ja
vielä lukupiiri. Ei, kyllä tätä jatketaan sivu sivulta.
Ja sitä paitsi tässä on myös aivan erinomaisia kohtia,
hyvää kerrontaa.
Kun tällaista lukee, mieleen nousee väkisin kysymys: Miksi?
Miksi kirjoittaja sen kirjoittaa? Jotkut tavoittelevat 'totuutta', toiset
'kirjoittavat itselleen'. Lukija tietysti odottaa, että kaikki kirjat
kirjoitetaan lukijalle. Television ylivoimaisesti parhaasta ohjelmasta
Tuula-Liina Variksen 'Kirja A & Ö' on jäänyt sellainen
mielikuva, että oikeastaan vain harvat kirjailijat ajattelevat kirjoittaessaan
lukijoita eli tekevät työtään asiakkailleen lukijoille.
Enimmäkseen vain 'toteuttavat itseään' ja sitten se vain
sattuu miellyttämään myös lukijaa. Niin täytyy
tässäkin tapauksessa olla asia. Tällaisella tekstillä
täytyy joka tapauksessa olla hyvin rajoitettu lukijapiiri hyvin kummallisia
ihmisiä. Sen sijaan voi hyvin kuvitella, että tällaisen
kirjoittaja haluaa kirjoittaa töryn ulos itsestään. Mutta
miksi sitten tehdä siitä kirja ja tarjota sitä muiden luettavaksi?
Ehkä tekijä sillä tavoin etsii ymmärtämystä
kanssaihmisiltä.
Täysin tarpeettoman 'perkelepaskavittu' töryn lisäksi
lukujaksoon sisältyy taaskin hyvin tarkkanäköistä tarinan
kerrontaa, aika suurri osa siitä on tämän vieroksumani töryn
seassa, osa esitetään ilman törkysuurustusta. Taaskin on
myös absurdia piru-tarinaa, josta ei löydy sen enempää
päätä kuin häntääkään. Ehkä
onkin niin, että kirjailija tällä tavoin kaikkea kokeilemalla
ikään kuin etsii omaa tyyliään ja parasta lajiaan.
Minun mielestäni sitä ovat Paavon siis Mikan itsensä mietteet
pienenä poikana. Miksiköhän on laittanut tähän
Paavon, kun selvästi kuka hyvänsä tajuaa, että Paavo
on tekijä itse? Paavon jutuissakin hiukan häiritsee 'liika viisaus'
ja korkeakulttuurinen sanankäyttö eli huomattavasti iäkkäämmän
Paavon väliintulo. Jos kirjailijan ura tästä vielä
jatkuu, olisikin varmaan parasta hylätä pikku Paavo ja kirjoittaa
omana itsenään. Ennen kaikkea kuitenkin törky pois ja 'lisää
Rikhardia'! Merkillistä onkin, kuinka hyvin nuori? kirjailija on kyennyt
asettumaan vanhuksen hahmoon ja kommentoimaan maailman menoa paljon elämänkokemuksen
omaavan henkilön kannalta yhtä hyvin kuin pienen pojan tai monen
muunkin aika selvästi piirtyvän henkilöhahmon kannalta.
Siinä on tekijän vahvuus, jota sopii viljellä ja kehittää.
|
o AJK kotisivu o Mujunen