Pirjopäivi Pihlanto
05 Berend selvittelee kreivi Sieversin taustaa

Kross: Pietarin tiellä 20120128-1703

Saunassa Rosenmarkin kanssa

Saatuaan rouva Gertrudilta tehtävän selvittää, kuka rouvaa vainoaa ja estää hänen suunnitelmiaan Berend lähti kaupunkiin, neljän kuukauden tauon jälkeen ja suunnisti heti Rosenmarkin luo. Hän oli kartanon väeltä kuullut, että Rosenmark oli ostanut Haartmanin talon Pitkänkadun alkupäästä ja sinne hän nyt lähti. Sattui olemaan saunailta ja Rosenmark kutsui Berendin kylpemään kanssaan. Saunan lauteilla Berend alkoi ”pehmittämisen”: hän kehuskeli Rosenmarkin omistautumista kaupungin asioissa ja kiitteli tämän rahallistakin panosta.

Saunan jälkeen Maaden, Rosenmarkin ja Berendin oli määrä istua illallispöytään kolmisin, mutta Maade ei tullutkaan. ”Päänsärkyä”, sanoi Rosenmark. Berend puolestaan ajatteli, että Maade ei halunnut tavata häntä. Rosenmark kertoi, että he odottivat lasta ja sen vuoksi ei Maade tai Magdalena, kuten Rosenmark nyt häntä kutsui, ollut voinut saunaankaan mennä.

Sen sijaan että Berend olisi nyt alkanut kysellä Sieversin ja Rosenmarkin väleistä hän alkoikin pohdiskella, voisiko tulossa oleva vauva olla hänen.

Karitsan kylässä

Rouva Gertrud oli unettoman yön jälkeen saanut mieleensä, että Sievers oli ollut kotoisin Karitsan kylästä ja Berend vaati kartanon pehtorilta alustalaisluettelon. Jonain tuiskuisena talvipäivänä hän sitten matkasi Karitsan kylään ja tekeytyen kuljeksivaksi saarnamieheksi hankkiutui kyläläisten kanssa puheille. Lisäksi hänellä oli vahvaa teetä tarjota kyläläisille, joten tunnelma alkoi olla myötämielinen, kun Berend kreivi Zinzendorfiin viitaten kyseli, olisiko täälläpäin maata jotakuta yhtä laupiasta kreiviä, joka voisi ryhtyä kyläläisten uskonnolliseksi ja vähän maalliseksikin tueksi.

Isäntä Jüri alkoi kertoilla Kaarelista, josta lienee tullut kreivi ja tämän sisaresta, joka oli mennyt naimisiin suutari Simsonin kanssa.

Jälleen suutari Simsonin luona

Selostettuaan rouva Gertrudille matkaa seuraavana aamuna tosiasioitten vastaisesti, ettei ollut saanut selville yhtään mitään Berend ehdotti, että hän voisi lähteä pelaamaan shakkia apteekkari Richmanin kanssa, ehkäpä siitä suunnasta löytyisi tietoa. Rouva Gertrud hyväksyi suunnitelman, mutta Berend poikkesikin suutari Simsonin luo.

Simson vaikutti tyytyväiselta tyttärensä elämän, mutta emäntä sanoi, että hänen tyttärensä olisi ansainnut paremman miehen. Pietarista sellainen olisi vaivatta löytynyt. Berend tokaisi, että Maaden sedän, kreivi Sieversin talossa uljaampi aviomieskandidaatti olisi varmasti helposti löytynytkin. Suutari alkoi väistellä ”..Mikä setä, mikä kreivi”, mutta Helen-emäntä lopetti ”Aadam, mitä turhaan väität ..herra Berend kerta kaikkiaan tietää.”

Helen-emäntä myönsi, että kaupungin asioissa hänen veljensä, kreivi Sievers oli heitä vahvasti tukenut, mutta sukulaisille hänen avuliaisuutensa ei ollut riittänyt. Ja emäntä sanoi vielä tiukasti, että yhtä asiaa hän ei voinut veljelleen eikä miehelleen antaa anteeksi: että veli oli käskenyt Aadamia antamaan tyttären Rosenmarkin vaimoksi ja että Aadam oli siihen suostunut.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjopäivi Pihlanto ja kopion Asko Korpela