Kustaa Adolfin lupakirjat
Alku näytti lupaavalta. Kustaa Adolfin lupakirjassa ei ollut mitään mainintaa Rakveren kaupungista. Kustaa Adolf, joka oli sodillaan saattanut valtion talouden aika kurjaan kuntoon, joutui lainaamaan varoja, mistä sai. Lainaa oli myöntänyt alankomaalainen Brederode. Vastineeksi Brederode sai maata ja myllyn alueen Rakveren linnan maista.
Löytyi myös Brederoden kirje, jossa hän ilmoitti saaneensa Kustaa Adolfilta Rakveren linnan, kauppalan ja mukaan kuuluvat maat. Brederode oli siis omalla laajentavalla tulkinnallaan kaapannut Rakveren, mutta kuitenkin tällä lupakirjalla oli Brederode myöntänyt, vakuuttanut ja vahvistanut kaupunkilaisten privilegiot, oikeudet ja vapaudet. Sanotun kirjeen mukaan kaupungin pormestarin ja muut virkamiehet oli nimittävä Brederoden asettama pehtoori eikä suinkaan kaupungin oma väki, joka oli siihen asti itse valinnut nämä.
Richmannin rasiassa oli kuitenkin Kustaa Adolfin myöhempi lupakirja, jossa mainittiin Rakveren kauppala. Tämä oli tietenkin isku, mutta Falckia se ei kuitenkaan tunutnut järkyttävän kovinkaan pahoin, hän näet ihmetteli ja odotti, tulisiko Maade.
Maade
Sinä lauantai-iltana, jolloin Rosenmark oli matkoilla, Maade tuli krouvin takahuoneeseen. Hän kyseli Berendiltä tämän elämästä ja Berend kertoi. Rosenmarkin viinipullo, sopimatonta kyllä, avattiin ja Berend kertoi Maadelle miten valtava kokemus hänelle oli ollut, että he tapasivat. Maaden ja Berendin keskustelu muuttui intiimiksi kanssakäymiseksi. Jälkeenpäin, heidän lepäillessä krouvin takahuoneen vuoteen lampaantaljoilla alkoi krouvin melu vähitellen kuulua rakastavaisten korviin ja Maade nousi sanoen, että hänen oli mentävä. Kun Berend tahtoi tietää, milloin he voisivat tavata uudelleen, Maade kertoi, että hän oli kihloissa Rosenmarkin kanssa.
Pamaus
Tuskin oli Maade lähtenyt, kun krouvin takahuoneeseen astui apteekkari Richmann uteliaana tietämään, miten pitkälle käännöstyö oli edennyt.
Berend oli jo lukenut kuningatar Hedvig Eleonoran lupakirjeen, jossa Brederoden tyttärille annettiin lupa myydä omistuksensa Hans Heinrich Tiesenhausenille sekä kuningas Kaarle XI:n kirjeen Vironmaan kuvernöörille Aksel De la Gardielle. Hän kertoi Richmannille saavansa käännöstyön valmiiksi seuraavassa viikonvaihteessa. Richmann oli tyytyväinen, mutta kieltäytyi ottamasta käännöksiä oman kattonsa alle, sillä hänet oli jo kerran yritetty pamauttaa taivaan tuuliin.
Berend halusi tietää, mitä apteekkari pamauttamisella tarkoitti. Ja apteekkari kertoi. Hän oli ”keväällä kuusikymmentäkolme” päättänyt lähteä viemään rakverelaisten anomuksen itselleen keisarinnalle. Päivää ennen hänen lähtöään oli apteekin kellariin murtauduttu ja sieltä löytyi jälkiä räjäytysyrityksestä. Krouvista löytyi pari vierasta miestä, joilla oli hallussaan ruutia ja samaa tappuraa, mitä oli löytynyt apteekin kellarista. Asia vietiin poliisioikeuteen. Poliisioikeuden tuomari oli herra Jakob von Tiesenhausen, rouva Gertrudin poika. Kun räjäytys ei ollut onnistunut, tuomarin mielestä ei ollut aihetta tuomita miehiä, vaikka apteekki oli kärsinyt vahinkoa murretun oven ja rikkoutuneen ikkunan verran. Apteekkari tosin tiesi kertoa, että miesten ruutina käyttämä jauhe olikin nauriin siemeniä. Se oli kovasti huvittanut poliisituomaria. Apteekkari oli hankkinut kaksi hurjaa koiraa talonvahdiksi ja Rosenmark oli antanut renkinsä avuksi apteekkia valvomaan ja apteekkari oli kuin olikin lähtenyt matkaan ja päässyt vihdoin puolentoista kuukauden odottelun jälkeen itsensä keisarinnan puheille ja jättänyt rakverelaisten anomuskirjelmän tälle.
Berendille apteekkari tähdensi, että hän EI ollut kertonut räjäytyksestä mitään, ainoastaan sen, että apteekissa oli tuolloin – kuusikymmentäkolme - käynyt varkaita, sillä näin oli poliisituomari jutun määritellyt.
|