Epäsuotuisa välipäätösBerend valehtelee kylmästi vanharouvalle, että hän ei ole saanut mitään tietoja kaupunkilaisten hankkeista. Hän lupaa kuitenkin mennä tapaamaan apteekkari ja meneekin. Apteekkari tietää, että Pietarista on tullut hylkäävä päätös kaupaunkilaisten kirjelmälle – tosin vasta alemmalta oikeusasteelta, mutta apteekkari on kutakuinkin varma, että lopullinen päätös on sama. Berend saa lukeakseen kyseisen kollegion päätöksen ja apteekkari menee pyörittelemään pillereitään. Päätöksessä on siteeksi oikeita perusteluja, osittain kartanolle edullisia tulkintoja ja loput pelkkää potaskaa. Venäläisen hallinto- ja oikeuslaitoksen luotettavuus ei liene noista päivistä oleellisesti parantunut. Lahjuksilla ja suhteilla saa mieleisensä päätöksen. Berend yrittää keksiä keinoja lopullisen päätöksen muuttamiseksi, mutta apteekkarin realismi torjuu nämä haaveet. Sievers vipusimeksi?Berend taistelee omatuntonsa kanssa – hän on vannonut vanharouvalle pitävänsä häneltä saamansa tiedot salassa. Sinänsä melko sinisilmäistä, sillä hän olisi jo nyt petturi kartanon silmissä, jos asia paljastuisi. Berend pohdiskelee, miten häntä kohdellaan kartanossa – ei hullummin, sillä yleensä kotiopettajaa puhutellaan sanalla ”hän”, mutta vanharouvan aloitteesta häntä teititellään, mikä on arvostavampaa. Lisäksi hän pääsee vanharouvan illallispöytään, tosin vain sen takia, että hän opettaisi pojille pöytätapoja. Berend siis paljastaa apteekkarille tietävänsä Sieversin roolin ja ehdottaa, että tätä käytettäisiin vipusimena päätöksen muuttamiseksi. Apteekkari tietää, että herraa eivät kaupungin asiat paljon kiinnosta – tämä menee mieluummin kihtiään hoitamaan kuin uhraa aikaa kaupungille. Sitäpaitsi hän ei saisi mitään aikaan, vaikka yrittäisikin, sanoo apteekkari. Sampanjaa kollegion päätöksen kunniaksiBerendin asenteita kartanoon päin heikentää entisestään se, että vanharouva on vyöryttänyt Kajaanin rykmentin majoitusrasitusta ruoskituille ja muille kartanon vihollisille. Rouvan urkkijalta sen sijaan poistetaan majoitusrasitus kokonaan. Viimeinen pisara lienee se, että Berend kuuli oppilaidensa saaneen puoli lasillista sampanjaa kun juhlittiin Pietarista tullutta tietoa suotuisasta kollegion päätöksestä. Kun lopullinen päätös tulee, pojat saavat koko lasillisen, lupasi vanharouva. Berend ryhtyy toimeenBerendin päässä kypsyy suunnitelma käydä Sieversin puheilla siinä tarkoituksessa, että tämä vaikuttaisi kollegioon, joka tekee lopullisen päätöksen rakverelaisten kantelukirjelmän johdosta. Hän käy kopioimassa keskeisimpiä asiakirjoja krouvarin luona, joka säilyttää niitä rautaisessa kaapissa. Kopiointimatkalla hän saa tavata pikaisesti Maaden kahden kesken, ja saa kysytyksi, kumman lasta Maade odottaa. ”En tiedä” on vastaus, ja tyttö katoaa. Krouvarin kanssa Berend keskustelee suunnitelmastaan, peläten, että tämä Sieversin ”salainen käsi” olisi itse lähdössä Sieversiä tapaamaan, mutta sellaista krouvari ei suunnittele Berendin suureksi helpotukseksi. Ihmeen sitoutunut hän on suunnitelmaansa. Berendin romaaniVanharouvalle petollinen Berend selittää suunnitelmansa Sieversin tapaamisesta, mutta nyt tarkoituksena on tietysti puhua kartanon etujen puolesta. Vanharouva epäilee suuresti hankkeen onnistumista, mutta tukee kuitenkin sitä lupaamalla hevosen ja kaksi taaleria matkarahoiksi – sekä viikon loman opetustehtävistä. Niinpä Berend ratsastaa sekavin tuntein tehtävää suorittamaan. – Jos haluaisi kuvata teoksen teemoja tähänastisen perusteella, ne olisivat täyttymätön rakkaus, petos työnantajaa kohtaan ja kaupunkilaisten oikeustaistelu korruptoituneessa yhteiskunnassa. Onhan siinä aineksia romaaniin. Viitaten alkuteoksen nimeen, kyse on yhtä hyvin ”Berendin romaanista” kuin ”Rakvere-romaanista”.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |