Onnistunut vastineEletään vuotta 1765. Kirjan kertojana on nuorimies Berend Falck, joka palkataan kotiopettajaksi leskirouva Gertrude von Tiesenhausenin hallitsemaan kartanoon Rakveressä (tosin kartanoa isännöi tosiasiassa vanharouvan poika Jakob Wilhelmine rouvineen). ”Hofmeisterin” opetettavina ovat leskirouvan tyttärenpojat, Gustav ja Bertram, kaksitoista- ja yhdeksänvuotiaat vintiöt. Leskirouvan tytär Jacobine – poikien äiti – on muuttanut toisen puolisonsa erään herra Rennekampffin kanssa ulkomaille. Poikien kasvatus on jäänyt leskirouvan harteille. Siksi hän palkkaa Falckin. Tätä ennen Falck on laatinut vanharouvan puolesta vastineen, jonka seurauksena paikallisten talonpoikien maariidassa nostama kanne hylättiin ja talonpojat saivat röyhkeydestään raippatuomion. Tämä tuomio hiukan vaivaa Falckia, mutta toisaalta se myös oudolla tavalla kutkuttaa. Reittä pitkin asemiinFalckista tai Berendistä, kuten vanharouva häntä tuttavallisesti puhuttelee, tulee rouvan uskottu – ilmeisesti juuri hyvin sujuneen vastineen laadinnan johdosta. Rouva pyytää Berendiltä neuvoa –vannotettuaan ensin tätä pitämään suunsa kiinni asiasta. Näin pääsemme tutustumaan sitkeään naapuririitaan, joka lienee teoksen kantava teema. Valtakunnankreivi Karl von Sievers oli lähettänyt leskirouvalle ikävän kirjekopion, jonka tämä tulkitsee sodanjulistukseksi. Kirjeessä siteerataan keskustelua, jossa leskirouva on kertonut kirjoittajalle von Sieversin taustasta. Tämä oli aikoinaan lakeijana ja orjana leskirouvan talossa, mutta pääsi sitten onnekkaiden käänteiden – ja omien sosiaalisten ym. taitojensa – ansiosta Katarina II:n suosioon ja vuoteeseen. Hän yleni ”reittä pitkin”, kuten sanonta kuuluu, yhä korkeampiin asemiin ja lopulta erään von Sieversin ”ottopojaksi”. Pitkä riitavon Sievers on vainonnut leskirouvaa jo kolmekymmentä vuotta yllyttäen talonpoikia kapinaan kartanoa vastaan. Jossakin on kartanoon kuuluva maakaistale, mutta sinne on rakennettu hökkeleitä, joissa asuu ”parisataa hunsvottia”. Näitä on helppo yllyttää peräämään oikeuksiaan. Lisäksi leskirouvan epäilyksen mukaan Sievers on toimittanut kartanon alueelle kyykäärmeitä ja sisätiloihin rupikonnia, joita rouva inhoaa yli kaiken. Tämä on onnistunut siksi, että puolet kartanon henkilökunnasta on von Sieversin vaikutusvallan alaisia. Lisäksi rouva epäilee Sieversin lahjovan asianajajia ja tuomareita niin, että oikeat paperit hukkuvat jne. Vaikka rouva on voittanut juttunsa, raipat ovat olleet puolta hoikempia kuin pitäisi ja joskus rankaisuosasto ei ole päässyt paikalle lainkaan. Berend saa tehtävänNyt Berendin pitäisi lähteä selvittelemään kauppalaan asukkaiden suunnitelmia ja heidän oletettuja yhteyksiään Sieversiin. Näin siis Hofmeister joutuu virkaansa kuulumattomiin tehtäviin, mutta hän on itse asiassa ollut em. vastineen kirjoittamisen jälkeen myös leskirouvan sihteeri.Lukujakson loppukohtaus näytellään kauppalan torilla, missä tuomion saaneet neljä miestä ruoskitaan pahanpäiväisesti. Berend on paikalla todistamassa asiaa. Aikoipa hän viedä oppilaansakin katsomaan tapahtumaa, mutta leskirouva – oltuaan ensin asian kannalla muuttikin mielensä. Olivat tavat ja tuomiot raakoja siihen aikaan. Ehkä ankarat rangaistukset olivat tarpeen kun ihmiskunta opetteli elämään yhteisössä? Berend vaihtaa katseita ruoskittavana olevan suutarin Simsonin tyttären Maaden kanssa. Voi hyvin arvata, että tästä suhteesta luemme vielä lisää. Terveisiä suutarilleKrouvari tarjoaa rangaistuille ilmaiset kipuviinat. Krouviin menee Berendkin ja pyrkii juttusille Maaden kanssa. Hän esittäytyy tytölle ja kertoo olevansa Moisiosta, nuorten Albedyllien kotiopettaja. Moision asukkaat eivät ole ruoskimispäivänä suosittuja kauppalassa, mutta Berendiltä tuntuu puuttuvan tässä suhteessa oivalluskykyä. Hän jopa lähettää terveisiä suutarille ja muille ruoskituille. Leskirouva ei taatusti ilahdu, jos kuulee tästä veljeilystä ”hunsvottien” kanssa. Toisaalta miehen vakoilutehtävä kauppalassa ehkä vaatisi tällaista suhdetoimintaa, mutta vaikuttaa siltä, että hän on aidosti kiinnostunut tytöstä ja koettaa luikerrella tämän suosioon.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |