Nuolioja Vesa 
Haetaan ehjää ihmistä

Selkä edellä tulevaan

Kilpi on itse kertonut saaristosarjan erään lähtökohdan: hän lähti etsimään ehjää ihmistä menneisyydestä kokiessaan "nykyajan" pirstaleiseksi. Anto Leikolan mukaan Suomen kirjallisuudessa on ollut tavallista kulkea ikään kuin selkä edellä tulevaisuuteen. Juhani Ahokaan ei kirjoittanut rautatien tulosta mitenkään innostuneesti, vaan tarkasteli tekniikan tuloa pikemminkin maalaisidylliä rikkovana ilmiönä. Kilven asenne uuteen ilmiöön eli talonpoikien valtameripurjehdukseen on kyllä perin myönteinen, mutta hänenkin kohdallaan on huomattava, että ilmiö oli ollut ja mennyt jo yli puoli vuosisataa sitten. 

Eheys on ajopuu

Itse en osaa edes ajatusleikkinä kuvitella sellaista mahdollisuutta, että menneisyyden ihmiset sinänsä olisivat olleet sen "ehjempiä" kuin nykyisetkään. Satakin vuotta on ihmislajin kehityksessä mitättömän lyhyt aika - siinä ei tapahdu ihmiselle mitään oleellista. Kysymys on olosuhteiden muutoksista, jotka repivät ihmistä. Kilven talonpoikaispurjehtijat näyttivät ehjiltä ja vahvoilta, koska he elivät intensiivistä talouden nousukautta. Ovathan monet nykyisetkin tietotekniikan bisneksillä äkkirikastuneet niin itsetietoisia, että pursuilevat ulos lamborgiineistaan. 

Jääkö edes idea elämään?

Onko Kustavissa jäljellä mitään siitä ihmisten "ehjästä voimasta", joka oli niin tyypillistä Alastalon salin mahtimiehille? Olen liikkunut Kustavissa vain parina päivänä. Oma intuitiivinen vaikutelmani oli, että Kustavi on kuihtuva syrjäseutu, kuten suurin osa muutakin Suomea. 

Itsekin muistan lapsuudestani, kuinka sen ajan pohjalaiset talonpojat ikään kuin säteilivät ympäristöönsä itsetietoista elämänsä hallintaa. Nyt talonpojissa ei taida olla juuri jälkeäkään sellaisesta asenteesta. Pellervo Alanen otsikoi Helsingin Sanomissa (14.4) maatalouden murrosta käsittelevän artikkelinsa kysymällä "Lintukodosta maaorjuuteen?". Ja maaorjuudella hän tarkoitti tämän päivän Suomea! 

Onhan näitä "ehjiä ihmisiä" tietysti ollut muillakin talouden aloilla kuin talonpojissa (ja talonpoikaispurjehduksessa). Monilla teollisuuspaikkakunnilla on suorastaan legendaarinen maine tehtaan patruunoilla, jotka ovat paitsi tuottaneet markkinoille tavaraa, osallistuneet erittäin monitahoisesti myös koko tehdasyhdyskunnan kaiken sosiaalisen elämän kehittämiseen. Mutta kaikki muuttuu ja mullistuu. Jääkö sitä "ehjää ihmistä" edes ideatasolla elämään? 

Metodina etäännyttäminen

Kilven taiteilijametodiin kuului usein tarkastelun kohteen etäännyttäminen muutenkin kuin ajallisesti. Hän kirjoitti tunnetuimman nuoruuden teoksensa Bathseban käyttämällä Davidin hahmoa. David eli kaukana ajallisesti ja paikallisesti. Aihe sinänsä oli tuore ja ajankohtainen eli traaginen rakkaus, mutta hän tarvitsi etäisyyttä sen taiteelliseen tarkasteluun. Kirkolle -teoksen Albert käsittelee tietenkin vanhenevan kirjailijan elämänkokemusta, mutta hahmoksi on valittu pieni poika. 

Väljän maiseman kirjailija

Anto Leikola on lukenut tarkasti Kilven luontokuvaukset ja todennut, että Kilpi yleensä tarkastelee luontoa etäältä. Hän on väljien maisemien kirjailija. Kuten Leikola toteaa, Alastalon salissa esiintyvä Krooklan Mustakorven kuvaus on poikkeus, joka menee parodian puolelle. 

Pentti Haanpää julkaisi jonkin kirjansa nimellä "Väljän taivaan alla". Myös Kilpi on tällainen "väljän taivaan" kirjailija. Elämä on suurta aaltoliikettä ja ihmispolo on pieni lastu, joka kokee jotenkin pysytellä liikkeen rytmissä mukana. Elämä on myös hyvin traagista ja kirjailijan kutsumustehtävä on sovittaa ja lohduttaa kärsivää ihmistä. 

Etäisyyden tuntu yksityiskohdissakin

Etäisyyden ottaminen ei toki tarkoita, että Kilven tekstistä puuttuisi pienipiirteisten yksityiskohtien kuvausta. Päinvastoin, niitä on erittäin paljon. Kirjailija saattaa pysähtyä pitkiksi ajoiksi tarkastelemaan (Alastalon salissa) salin sohvan jalan puuleikkauksia, naisten vaatteiden (Kirkolle) koristeluja tai auringon säteiden hypähtelyjä (Pitäjän pienempiä) suutarin työkaluissa. Primäärinä taiteellisena tavoitteena on kuitenkin aina asettaa asiat niiden suuriin filosofisiin linjoihinsa. 

Ehkä juuri yksityiskohtien runsaudesta tuleekin se merkillinen intensiteetti, jonka lukija kokee. Tulee tunne: tässä on takana jotakin muutakin kuin miltä näyttää. Etäännyttäminen siis tapahtuu paitsi etäisyyteen suoraan liittyvien käsitteiden kuten menneisyys, taivaan syvä sini tai meren laaja aaltoilu, myös yksityiskohtien avulla. 

Kieli on muovailuvahaa

Kilvelle kieli ei ollut valmiina annettu käsitteistö. Erikoiskielissä, kuten vaikkapa matematiikassa, on lähtökohta se, että kieli on likimain valmis ja käyttäjän tehtävä on vain opetella formalismi annettuna faktana. Jos joku alkaa kehittää oman kielen, häntä pidetään - ja todennäköisesti hän sellainen onkin - suuruudenhulluna houkkana. Kilven kohdalla on sen sijaan hätkähdyttävää ja lähes uskomatonta se tapa, jolla hän muovaa omanlaistaan kieltä. 

Kilpi meni niin pitkälle normaalikielen mullistamisessa, että katastrofin mahdollisuus oli hyvin suuri. Hän otti valtavan riskin kokiessaan kielen luomisen kutsumustehtäväkseen. Eikä hän kyllä ihan ehjänä selvinnytkään. Elämän loppuvuosien kirjeissä on toistuvana teemana katkeroituminen ymmärtämättömäksi koetun kritiikin ja lukijoiden vähäisyyden vuoksi. 

Se, menikö kirjailija turhan pitkälle kielen muokkaamisessa, lienee yhä vieläkin tulkinnanvarainen asia. Etevä kielimies Aarni Penttilä väitti (muistaakseni jo vuonna 1947), että osa kielen muokkaamisesta oli tarpeetonta. Kilven olisi Penttilän mukaan kannattanut perehtyä paremmin olemassa olevan kielen mahdollisuuksiin, niin olisi säästynyt paljolta turhalta työltä. 

Opin pitkän virkkeen idean

Viisaammat vastatkoon, kuka oli oikeassa. Meille lukupiiriläisillehän kysymys kuului, mitä olemme itse oppineet. Alastaloa aloittaessani olin täysin ymmällä, miksi kirjailija käyttää niin mahdottoman pitkiä ja rönsyileviä virkkeitä. Olen perinteisesti ollut lyhyen lauseen ystävä. Onneksi oli tämä lukupiiri säännöllisine rutiineineen. Ilman "ohjelmoitua" lukemista olisin luultavasti antanut taaskin periksi vieraaksi kokemalleni tyylilajille. 

Kärsivällisyys palkittiin. Olen luultavasti oppinut ymmärtämään, miksi Kilpi kirjoitti niin kummallisesti. Olen myös oppinut nauttimaan sellaisesta tekstistä. Mutta huolellista keskittymistä Kilven lukeminen edelleen vaatii.
 

Palautetta 

Matti: Eheyttä etsimässä 

Matti: Vesa: Onko Kustavissa jäljellä mitään siitä ihmisten "ehjästä voimasta", joka oli niin tyypillistä Alastalon salin mahtimiehille? Olen liikkunut Kustavissa vain parina päivänä. Oma intuitiivinen vaikutelmani oli, että Kustavi on kuihtuva syrjäseutu, kuten suurin osa muutakin Suomea.

Matti: Näin on. Satavuotiaat, kuluneet mutta komeat, retaritalot ovat jäljellä Kustavin seudulla muistuttamassa menneestä ajasta, jolloin purjelaivaelinkeinon tuomaa vaurautta riitti koko pitäjään. Vaurauden jatkuvuus ei ole itsestään selvyys, ei silloin eikä tänään, vaikka ihmiset toisin toivoisivat. Ilman talouden jatkuvaa uudistumista ja menestyvää vientitoimintaa ei meillä osteta ulkolaisia autoja eikä lämmitysöljyä. 

Ihmisen ehjyys tai rikkonaisuus ei ehkä suoranaisesti liity tähän muuten kuin ehkä mahdollisuuksien määrän kautta, joita kehittyvässä ja muuttuvassa taloudessa on enemmän tarjolla kuin pysähtyneessä taloudessa. Elämä on tunnetusti epäoikeudenmukaista. Alastalo-tyyppiset menestyneet mahtimiehet ovat yleensä monipuolisesti kyvykkäitä, erittäin energisiä ja omaavat ehkä myös keskimääräistä paremmat elämänhallintataidot.

Kerrot vanha Volter Kilven katkeroitumisesta. Mitkäköhän todella ovat Volter Kilven sisäiset tuntemukset olleet hänen kirjottaessaan 1930-luvulla Kustavin kultaisesta 1870-luvusta? Kustavin talous oli peruuntumattomasti taantunut. Ymmärtämättömän kriikin lisäksi Kilpi kohtasi Euroopan, joka oli selvästi mieleltään pirstoutunut. Koko Eurooppahan oli taloudellisesti loistavan 1800-luvun loppupuolen jälkeen ajautunut kaoottiseen pirstoutuvien valtakuntien, sotien ja diktatuurien ajanjaksoon. 

Fri, 20 Apr 2001 11:41:07 +0300 (EET DST)
matti.tuhti@boyden.fi
 

Vesa Nuolioja: Yleiset asiat Kilpeä kai painoivatkin 

Vesa:  Matti: "Ymmärtämättömän kriikin lisäksi Kilpi kohtasi Euroopan, joka oli selvästi mieleltään pirstoutunut. Koko Eurooppahan oli taloudellisesti loistavan 1800-luvun loppupupuolen jälkeen ajautunut kaoottiseen pirstoutuvien valtakuntien, sotien ja diktatatuurien ajanjaksoon."

Tuohon suuntaan minäkin arvelen eli siis: Kilpi oli erittäin oppineena ja tarkkanäköisenä kirjailijana hyvin perillä yleisistä aatevirtauksista ja ne repivät häntä. Psykologit käyttävät sanaa resignaatio, mikä karkeasti ottaen tarkoittaa samaa kuin "taantuminen". Ihminen esimerkiksi unissaan tai hypnoosissa taantuu jollekin aikaisemmalle kehitystasolleen. Kun nykyisyys kovasti rasittaa, niin samantapainen taantuminen tai pako voi tapahtua lapsuuden aikojen muisteluun. Niistä löydetään jonkinlaista rauhaa sielulle. On huomattava, että Kilpi ei ollut enää pitkiin aikoihin elänyt itse intensiivisesti Kustavin elämää kirjoittaessaan saaristolaissarjan. Täytyy olla niin, että Turun yliopiston ilmapiiri (ja siellä erityisesti kirjaston ilmapiiri) oli joka tapauksessa erittäin toisenlainen kuin Kustavin elämänmeno. Hänen käsityksensä yleisistä (esim. yleiseurooppalaisista) aatevirtauksista saatoivat olla todenmukaisempia kuin hänen nostalgiset Kustavin mietteensä. Näin sanoessani en toki millaan muotoa kuitenkaan väheksy Kilven tavatonta intensiteettiä, jolla hän Kustavin menneisyyttä kuvittelee. 

Fri, 20 Apr 2001 21:17:45 +0300 (EET DST)
vesanuo@kymp.net
 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän.

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Vesa Nuolioja ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20010418 (20010418) o o AJK kotisivu o Kirkolle