Nuolioja Vesa 
7 Menemisen riemua ja ihmisreppanoita

• Merimatkaa
• 1. Alussa Albert
• 2. Kevyttä menoa yhä
• 3. Jojakim ja Tapani
• 4. Suvanto kerronnassa
• 5. Vierniemen Jooseppi
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Merimatkaa

1. Alussa Albert

"Albert perätuhdoillaan imi rintaan, silmiin ja sielunsäikiin: Vene, väki ja meri! Voimaa rungossa kansavan haahden, vedon vuoroa, tauon lykkää, huojaa suihkassa väkisen soudun, huivien vilkkaa, olkien nytkää, kiihtoa meno, potkoa airot, vankkuva hankojen laulu: keuloissa kohinat, vierillä vaahdot, perillä vyörtävä vetten kyömy! " 

2. Kevyttä menoa yhä

Sama ensimmäisen luvun kevyt menemisen riemu jatkuu. Kepeyttä korostavat sopivasti valitut henkilöiden kuvaukset. Herras-Manta pikemminkin on soutavinaan kuin soutaa tosissaan. Veijarimainen Iso-Vileeni nimittäin hauskuttaa puheillaan Mantaa, joka on leikkisälle teerenpelille altis. Mukaan peliin tulee myös Herman, joka on suorastaan innoissaan saadessaan suunsoittonsa oikein vauhtiin mukavassa seurassa. 

Moneen kertaan pohdittua Kilven "realistisuutta" voisi tarkastella myös Hermannin kohdalla. Hänhän "huojahutti käden lehteä ilmassa sekä tokasi huikenteli". Tokasi huikenteli siis - eikä enempää eikä vähempää kuin runon: 

»Hujat-hajat, suvi ja savi, ilman hulja ja ruohon parta, 
mitäs kaikki, pääskysen piippa ja puskisen kyrä, 
meren roiskeen lystit vai meren roiskeen suola, 
äkä vai häkä, hula vai hapan komeroisen pään, 
kunhan vain pihii kylkien palkeissa hengen hinka, 
suun kidas ahmii ja ruumista ruokkii vilja ja pouta: 
mies hikii mieltä kuin pihkaansa tervas tai mahlaansa koivu,
karvasta-kitsasta, makuista-mehoista, kuinka on laatu ja sako 
tihkuvan uhon ja helmivän mehun!» 

3. Jojakim ja Tapani

Kun Toistalon Tapani ajatuksissaan alkaa huolehtia pikkuveljestään Munakarin Jojakimista, lukijalle saattaa käydä kuin Jukolan Juhanille. Kun Aapo puhui oikein kauniisti, parahti Juhani: minä itken. Jojakim on sentään enemmänkin kuin aikuinen mies, hän on saattanut jo aikoja sitten lapsensakin maailmalle ja vaimo on kuollut vuosia sitten. Silti hän tänä herkistävänä keskikesän hetkenä on Tapanin ajatuksissa pikkuinen veli, joka on vailla isonveljen huolenpitoa. 

Tämä luku on vahvasti sukua kertomukselle Ketoniemen Riikasta ja suutari Soleniukselle, joista kerrottiin Pitäjän pienemmissä. Inhimillisen lämmön läikähdyksiä. 

Lainaan tähänkin kohtaan pätkän aarrearkustani eli Kilven kirjeistä Vilho Suomelle. Kirje on vuodelta 1937. 

"-Kuinka närkäs tällaisiin turhamaisuuden mielialoihin olen, ilmenee siitäkin, että jonkunverran lommouduin mieleltäni, kun viime perjantaina olin ilmoittanut täkäläisille ylioppilaille lukevani 'Munakarin Jojakim ja Toistalon Tapani' kappaleen eräässä yliopiston luentosalissa, ja kuulijoita kertyi 8. -Kiitollisia tuntuivat kuulijat olevan, mutta ei minun mieleni enää tehnyt jatkaa luentaa vielä seuraavana perjantaina kuten olin aikonut." (Kirjeitä, s. 91). 

Katsoin viime kesänä Kustavissa Parattulan lavalla Yövieraat-ryhmän Kirkolle-teokseen perustuvan esityksen, jossa niinikään luettiin tätäkin lukua. Kaikki istumapaikat olivat täynnä ja järjestäjät ottivat paikkojen puutteessa yleisöä istumaan myös tanssilavaa kehystävälle seinäreunukselle. Kuulemma kaikki muutkin viikon esitykset olivat loppuun myytyjä. Samoin oli ollut edellisenä kesänä. On Kilpi siis ainakin jonkin verran seuraajia saanut noille kahdeksalle kuulijalleen. 

4. Suvanto kerronnassa

Verkkaisessa suvantovaiheessa ikään kuin lepuutellaan lukijan mieltä ja valmistellaan se ottamaan vastaan tulevan kosken kuohut ja kiivas tempo. Kilven tekstissä vaan on semmoinen ominaisuus, että sitä ei voi lukea ikään kuin hiljaa rauhalliseen myötävirtaan lipumalla ja niitä näitä leppoisasti mietiskellen. Hänen tekstinsä vaatii rauhallisemmissakin kohdissa hyvin keskittynyttä lukemista. 

Tässä luvussa on jälleen kerran tärkeä "todiste" kyläyhteisön hierarkkisuudesta. Albertin isähän kuvattiin jo aikaisemmin täydelliseksi isähahmoksi ja muutenkin aivan erinomaiseksi mieheksi. Nyt sentään tulee ilmi, että on hän kuitenkin erittäin omanarvontuntoinen. Merikapteenina hän ei oikein vaivaudu Lahdenperän yllyttämänäkään puhumaan juuri mitään meriasioita, koska veneessä ei satu olemaan hänen arvoistaan ammattilaistason seuraa. Toistalon kapteeni osoittaa kuitenkin pientä huomaavaisuutta Henrikssonille, koska tämä on ainoa alan mies veneessä hänen lisäkseen: "…mutta kysäsi kuitenkin samassa Henrikssonilta, joka oli ainoa meriasioita ymmärtävä mies lähipiitoilla…". 

5. Vierniemen Jooseppi

Merimiehen leskessä kuvattiin erittäin uskottavasti, kuinka "maailma vieroittaa", jos läheiset ihmiset ovat pitkään erossa. Sandralla oli tietysti vakava syynsäkin etääntymiseen, mutta Jooseppihan sitä ei tiennyt. Joosepin vieraantuneisuus oli omakutoista. Niin vain käy, maailma muokkaa ihmistä. 

"Jooseppi siis palasi, mutta hiljaisempana miehenä kuin lähtiessään: kun on saanut tikun sormeensa, ja siitä on nyhdännyt pois vain näkyvän pään, mutta muu puunriiste on jäänyt mojottamaan lihaan, niin ota haavassa on pahempi kuin kuin olikaan ja särkee sisäänkäsin."(s. 334). 

Jooseppi huomaa tavoitelleensa virvatulta, kun hän on lähtenyt etsimään isäänsä saadakseen tältä jonkinlaisen selityksen perheen hylkäämiseen. Isä löytyy, mutta selitystä ei tule. Tapaaminen on täydellisen tyly ja armoton. Isän puolelta ei tule pienintäkään sovinnon elettä. Jooseppi ei voi antaa anteeksi, kun anteeksi ei pyydetäkään. Kohtauksessa toistuu Pitäjän pienempien Jäällävaeltajan Taavetti Lindqvistin ja hänen poikansa Joosepin kohtaamiset. Pojalla siis on jopa sama nimi Vierniemen Joosepissa ja Jäällävaeltajassa. 

Olisikohan muuten niin, että eräänlainen katkeran Kullervon tarina on Suomen kirjallisuudessa hyvin vahva perinne, joka toistuu erilaisin muunnelmin yhä uudelleen? Jotkut tutkijat käyttävät tällaisesta ilmiöstä nimeä "arkkityyppi". 

Asko pohti aiheellisesti omassa kirjoitusläksyssään, että olisi syytä tehdä luetteloa Kilven ikään kuin myönteisistä ja kielteisistä tarinoista (arkkityypeistä). Myönteistä arkkityyppiä edusti Askon mukaan esimerkiksi Härkäniemi. Mainitsikohan Asko myös Ketoniemen Riikan ja suutari Soleniuksen - no ellei, niin minä sanon nyt. Kiroavan Kullervon arkkityyppejä tietysti ovat sitten esimerkiksi Kaaskerin Lundström, Taavetti Lindqvist ja Vierniemen Joosepin isä. Pukkila olisi tässä luokituksessa mielenkiintoinen. Hän esiintyy vuoroin kumpanakin; painotus taitaa kumminkin mennä Kullervon puolelle. 
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!