Nuolioja Vesa
6 Runo ja sen selitys

Nousukiito
Runo
Kilpi selittää itse runon
Palautetta
Lähetä palautetta!

Kihlakunta kansoittuu ja lähtee rantahuoneesta

Tämän jakson ensimmäinen luku päättyy jälleen runoon. Kuten kirjan ensimmäisenkin runon kohdalla, on myös nyt syytä katsoa, mikä edeltää runoa. Runohan pohjustetaan suorasanaisesti. Pohjustus on ikään kuin nousukiito, jossa vauhti kiihtyy. Itse runossa sitten noustaan kokonaan siiville.

Nousukiito

"Lentoveristä saapui ja jäsenverkkaista tuli,
virkuntirppaa huomenissaan ja hapuraa ikänsä vuorolta,
tanavaa tämmiltään tai huippaa heitoltaan,
ruikkaa tai raikasta, ihmistä avosilmää ja
ihmistä umpimieltä, akanan hepenettä tai jyväntäyteistä,
helpon menijöitä tai raskaan astujia, niitä, joilla on se
siru silmässä, joka valaisee läsnäksi tänäisen hetken, ja
niitä, joilla on se umpi mielessä, joka eilisten himmitse
havaa huomisten tuleviin, mittaisia toimeensa käsin,
mittaisia ajatuksiinsa käsin, mittaisia aavistuksiinsa ja
mittaisia aivoituksiinsa, mittaisia rakkauteensa ja
mittaisia uhrauksensa uhriin ja unohdukseen,
vajamittaisiakin ja turhamittaisia, luvunlisiä joukossa ja
hitusenhiukkoja pölyn häilyissä, tuulen tuomia ja tyhjän
viemiä, seulapohjainen tämä elämän annoille, kansilauta
ummissa tällä elämän jaoille, sokkona silmät avoimillaan ja
tuntopuuttoja sydän sykkärällään, sisän turhat pinnan
paljailla ja mielen pienet määräin monissa:" (s. 239).

Kilpimäisen pitkä virke on ladattu täyteen vastakohtapareja, joilla kuvataan ihmiselon moninaisuutta. Kirjailijan oman tiedon mukaan matkalaisia on kaikkiaan 98 (montakohan siihen Askon luetteloon jo on kertynyt?). Kirjailijan asenteesta kuvattaviinsa ei voi erehtyä: se on perin juurin demokraattinen. Jokainen vaeltavan kirkkokansan yksilö heikoimmasta vahvimpaan on yrtti Luojan suuressa tarhassa ja ansaitsee sellaisenaan arvokkaan huomioimisen.

Tilastotieteilijät voisivat pohtia, onko Kilven kirkkokansa "edustava otos" suuremmasta perusjoukosta, esimerkiksi kansasta. Mielestäni otos on sittenkin melko suuri. Linna kuvasi Suomen armeijaa konekiväärijoukkueen kautta ja Aleksis Kiven "Suomen kansa" oli keskeisesti vain seitsemän veljestä.

Runo

Runoa edeltävä virke päättyy kaksoispisteeseen, joka sekin osaltaan sitoo johdannon ja runon yhteen. Itse runossa siirrytään jos mahdollista johdantoakin hermeettisempään luonnon tunteeseen. Totesimme jo Alastaloa käsitellessämme, että kun Kilpi oikein pääsee vauhtiin, hän ei näytä tekevän suurta eroa sillä, onko kuvauksen kohteena ihminen, hevonen tai lehmä. Sama tyyli on tässäkin runossa. Ihmiset ovat "turhantuiverta kivikkoheinän ja raskaslainetta valtapellon":

"Ihmistä kaikellaista, niinkuin on kirjava kaikkialla elämän keto,
rikkaa kasvava, kukkasta kantava, korren kuihtua ja taimen terää,
vehmasta, visua, ohdakkeen sakaa ja vehnäisen nisua,
vahinkolusta ja hyötytähkää, kielojen kilkkaa ja nokkosen vihaa,
yrttejä perhosen, piiloja madon, mätää ja nuorta,
turhantuiverta kivikkoheinän ja raskaslainetta valtapellon,
jyvänpainoista aitan talteen ja akanankevyistä tuulten kylvöön;
yrttejä, ihmistä samaa sukua, hääriä pienen ja sekaa suuren,
vajaa ja vahvuista, vian vaikeata ja syyn syytöntä,
voiman väkistä ja hämmin heikkoa, raskasta, raikasta,
raihnaista, rakasta, karsasta kasvulta, hereätä hyödyiltä,
huippaa ja hieverää, vankkaa ja vaurasta, harrasta, haurasta,
satasoipaa latvojen vapailta, tuhattiivistä juurien siteiltä:
ihmistä, yrttiä niinkuin on ihmisten yrttien lukematon laji,
nurmiiko mätäs vai piirinen maa aukeeko, kylä vai kansainen vaihe!"(s. 190).

Kilpi selittää itse runon

Otin tämän runon kirjoitusläksyni ainoaksi asiaksi siitä syystä, että runo on poikkeuksellinen. Kirjailija nimittäin on selittänyt runon itse. Varsin mielenkiintoista, sillä hänen runojaan on pidetty vaikeasti avautuvina (kustantajan edustaja oli sitä mieltä ja Kilpi itsekin). Saamme selityksen vahingossa siitä syystä, että Kilpi huomasi runon lopussa virheen. Hän kirjoitti asiasta heti kirjan ilmestyttyä vuonna 1937 kustannustoimittaja Vilho Suomelle:

"Tässä silmäilyssä osuin myöskin erääseen hämmentävään painovirhe-kohtaan. Sivulla 240 kuuluu viimeinen säerivi:

nurmiiko mätäs vai piirinen maa aukeeko, kylä vai kansainen vaihe.

Sen pitäisi kuulua:

Nurmiiko mätäs vai piirinen maa, sukuuko kylä vai kansainen vaihe." (Kirjeitä, 33).

Kilpi harmittelee virhettä, koska se sotkee runon perusajatuksen:

"Se on vahinko varsinkin tässä tapauksessa, jossa koko edeltävän
säejakson perusajatus on tarkoitettu tiivistymään juuri näihin sanoihin
'sukuuko kylä vai kansainen vaihe', siinä mielessä nimittäin, että
tahdotaan sanoa, että pieni ja suuri ovat vain relatiivisia käsitteitä, ja
että pieni yhteisö käsittää piirissään samat ilmiöt kuin laajempikin. Koko
tämä perus-ajatus on yhden kirjaimen ja pilkkuvaihdon vuoksi mennyt
täysin sekaiseksi."

Pikkuisen nyt ihmettelen puhetta Kilven runojen "vaikeudesta". Ainakin nyt selitettynä ainakin tuo runo näyttää ihan selkeältä myös käsitteellisesti eikä siis ole omaksuttavissa pelkästään tunneperäisesti kokemalla. Runo on täysin linjassa myös sen kanssa, millaiseksi Kilpi on taiteenfilosofiansa selittänyt. Hän oli sitä mieltä, että elämän pienistä yksityiskohdista voi intensiivisellä eläytymisellä päästä kiinni suuriin kysymyksiin, "elämäntotaliteettiin".

Kirkkoveneen 98 ihmistä tarkastelemalla on mahdollista ymmärtää, millaisia ovat ihmiset yleisesti. Eikä tarvita niinkään monen ihmisen otosta! Yksi Albert riittää. Muistelen, että Ernest Hemingwayn "Kenelle kellot soivat?" päättyy tällaiseen ajatukseen (muistinvarainen lainaus): "Jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua, sillä minä sisällyn ihmiskuntaan. Sen vuoksi, älä koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat. Ne soivat sinulle". Tällainen osan jo kokonaisuuden yhteys oli tyypillistä myös Kilven ajattelussa.

Palautetta

Lähetä palautetta!