5 Kirjailijan vala
Valansa kullakinEhätin kirjoittamaan kommentin Leo Salon tekstiin, kun en ollut vielä omaa lukuläksyäni lukenut. Nyt Leon lainaaman kohdan luettuani huomaan sen niin tärkeäksi, että siihen on pakko palata. Kilpi nimittäin esittää juuri tuossa kohdassa kirjailijantyönsä alkupisteen ja samalla eräänlaisen taiteilijanvalansa.Onhan niitä valoja: poliiseilla omansa, tuomareilla omansa, samoin lääkäreillä, vihkiparit vannovat alttarilla valansa. Eräänlainen vala on myös hiihtoliiton kirjoittama sopimus siitä, että liitto ehdottomasti hylkää doping-urheilun. No, valoja rikotaan ja valoja pidetään. Nyt tuntuu siltä, että tuo jälkimmäinenkin taitaa olla tärkeä asia. Ainakin puoli kansakuntaa on kauhuissaan, että miten sitten käy, jos mitään periaatteita ei kunnioiteta. Kun kauneus piteli käsinMutta paltataanpa asiaan. Lainaan hieman pidemmän kohdan kuin Leon tekstissä oli, siten, että mukaan tulee myös runomuotoista kilpeä:"Vala kuin tuli sydäntä piirsi:
Albert muisti varhemman valansa kerta, kun kauneus
Lapsen valaSitten uudelleen lainaus Volter Kilven kirjeestä Lauri Viljaselle:""Muistan elävästi sen kuin ensi kerran elämässäni minulle häämöitti kirjailijantehtävä. Olin n.7:vuotias ja ajoin äitini vierellä, äitini, joka oli matkalla oman äitinsä sairasvuoteen ääreen. Oli talvi, ja lauhkea pakkaspäivä, puut ihanassa huurteessa. Äitini oli valinnut itselleen hyvin tasaisen hevosen, ja matka tapahtui askel askeleelta. Aloin siinä äitini vieressä kuunnella, kuinka kulkuskellon kilahtelu varisi metsiin ja kulki kuin oksalta oksalle pudoten lumisiin etäisyyksiin. Joku tuiki ihana tunto pusersi mieltäni sitä varisemista kuunnellessa, ja tein ikäänkuin jonkun pyhän lupauksen mielessäni, että minä tulen "laulajaksi"!jotta kaikki ihanuus tulisi ilmaistuksi. Sitä kyllä kummastelin lapsen mielessäni, että kuinka voin tulla "laulajaksi", kun jostain kokemuksesta tiesin, etten osaa laulaa. Hälvensin epäröinnin kuitenkin sillä huolettomalla ajatuksella, että kyllä kaiketi sitte osaa kun täytyy. -Olen elämässäni sitte koettanutkin tätä, ja kun en ole "osannut", niin olen ottanut "täytymyksen" avuks i, ja asettanut tehtävät niin, että ne olisivat minun nokkani mukaiset (efter min näbb)." (Kirjeitä, s. 180). Pyhä luonnontunneVerratkaapa tekstejä. Asiahan on aivan selvä. Kirjailija kirjoittaa eri paikoissa samasta kokemuksesta. Lapsena koettu luonnontunne on niin voimakas ja ikään kuin pyhä, että se virittää pysyvän maailmankatsomuksen. Kirjailija haluaa välittää muille jotakin siitä kauniin kokemuksesta, joka hänellä on ollut. Hän selittää asiaa Lauri Viljaselle. Hän antaa Kirkolle kirjassa näkemykselleen taiteellisen suorasanaisen ilmauksen. Lisäksi hän kirjoittaa runomuodossa taiteilijanvalansa.Olen kiistänyt ennenkin ja kiistän taas, että Volter Kilven kohdalla ns. tajunnanvirtatekniikka muka tarkoittaisi kirjoittamista ikään kuin periaatteella "mitä sylki suuhun tuo" eli siis hetkellisten pinnallisten vaikutelmien kirjaamista. Kilpi oli sen sijaan erittäin ohjelmallinen ja pitkäjänteinen näkemyksensä toteuttaja. Sama näkemys jo vuonna 1900Kirkolle ilmestyi vuonna 1937. Edellisissä lainauksissa näkyvän "kirjailijan valan" voi kuitenkin lukea jo esimerkiksi Kilven esseestä, joka käsitteli Aleksis Kiveä ja jonka hän kirjoitti jo vuonna 1900 (julkaistu kokoelmassa "Ihmisestä ja elämästä", alkuperäinen painos 1902, SKS:n painos 1990). Näin Kilpi kirjoitti Aleksis Kivestä:"Mutta oi, jos olisi minulla Kiven suuri voima, niin vastaisin, niin sinun kirjoittaman pitää, että joka sana elävänä väräjää. Siinä Kiven suuruus on, että hän lämpimästi rakastavalla sydämellä elämää lähestyy, ja pienimpäänkin lehteen sen syvän viherjöimisen näkee. Hänellä elää elämä värjyvänä edessä, pieninkin solu täyttyy punastuvalla elämällä hänen silmissään, joka muodon takana hän näkee elämän vallettuvan syvyyden, hän ei sanallaan ikinä tyhjennä, hän avaa vaan, ja antaa meidän tunnustella kaiken alla tykähtelevän elämän lämmintä suonta." (Ihmisestä ja elämästä, SKS 1990, 137). Kirjailija luonnossaPanin tuollaisen väliotsikon, koska minulla on vahva mielikuva, että biologi Anto Leikolalta olisi ilmestynyt tuonniminen artikkelikokoelma. Leikola on kirjoittanut eri kirjailijoiden luontokokemuksista ja yksi hänen esittelemänsä kirjailija on Volter Kilpi. Tiedän, että ainakin Leo on erittäin kiinnostunut näistä asioista. Satutko Leo muistamaan tuollaisen Leikolan kirjan tai oletko peräti lukenut sen?Kilven metodihan oli se, että hän saaristosarjaa luodessaan keskusteli perusteellisesti vanhempien ihmisten kanssa, jotka kirjojen kuvaamista asioista tiesivät. Lisäksi hän eläytyi hyvin huolellisesti omiin lapsuuden elämyksiinsä. Jälleen voi vain ihmetellä, kuinka voimakkaita nuo elämykset ovat. Omatkin muistot nousevat mieleenItsekin elin lapsena luonnossa kaiken aikaa. Koulumatkat metsän läpi venyivät usein tuntien pituisiksi seikkailuiksi, kun keksimme metsässä kaikenlaista kivaa. Tuleepa vahvoja muistikuvia, kun tätäkin luen:"Juosta täällä, levätä täällä, kuinka halu kuinkin oli! Viiletellä vinhan menot, viivytellä vapain laiskoin, liehdon huohoko kirmassa huvitti vai löysän liedoilleko jäsenet hellitti. Paljain jaloin ruohopolkua, minkä kinttu vilisti, pajupensas vierillä vihtomassa silmille, minkä oksa kuroiltansa yletti! Vai selkäsilleen kedon töyräälle, missä oli mätästä pään alle ja taivaan tienoota sinen yltämiltä silmän matkata! Riuhtoa ruumiissa tai raukaa ruumiissa, hyviä molemmat: viskoiko veri vai vaihiko mieli! Tuolla kapusi Kuparvuoren särmät, kurkisti louhet ja loikkasi kuilut, törmäsi jyrkät ja kiipesi harjat, hihkaisi huipuilla yltävän seinän ja levitti rintaa kantavan laella ja partailla syvyytten, huimilla syöksyn ja huumilla vihreän maan ja merien valkoisen piirin! Täällä loikoi laakson vehmaissa, varjoissa pähkinäpensaan, yllä kymmensylen seinä äkkiä vuorta, alla pehmyt ruoho ja kuiva sammal, näki vehreää niin lavealti kuin laaksoa, näki sineä niin syvälti kuin taivasta, tunsi hyvää niin sykkivälti kuin oli ruumista; katseli, kuunteli, kuulteli: varpu värähti ja heilahti, kun lintu lensi ilmoihin ja jätti oksan, pisaraa hopeili ja helähti, kun tipahtava helmi vierien varisi ja helti vuoren ratkosta mätäksen tukkaan, aurinko kutoi silmäluomissa, kun sulki laudat ja luki pisaraa, kun heleätä herkki ummilla ihon ja hellityn punan! Ruumistako ulommalla asunee onni, ja olemisen kiitos, silmänkantamaako laveammilla elämän läsnä ja hetkivä hupa? "(s. 227, 228). |
||||
PalautettaAsko Korpela: Metakilvestä kiittelen
Aulikki Kari: Ajatuksenvirtatekniikasta
|
||||
Vesa Nuolioja: Nettipuuhastelu riittänee
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20010314 (20010302) o 
o AJK kotisivu o Kirkolle