Rintanen Tapio
5 Peltovainioilla ja niittylaaksoissa

Suven humala - sydämen silmitön usko
Palautetta

Asko Korpela: Perin mielistynyt olen näihin
Vesa Nuolioja: Kilpi ja ismit

Lähetä palautetta!

Tämä luku on mielestäni omalaatuinen, tyyliltään ilmeisen tarkoituksellisesti heittelehtivä kooste, jonka jakeille on vaikea kehitellä otsikoita. Kirjailijan ajatuksenkulku suistaa lukijankin järjenjuoksun kahlitsemattomille raiteille.

Suven humala - sydämen silmitön usko

Luvun otsikko tuo mieleen tsekkisäveltäjä Bedrich Smetanan sinfonisten runojen sarjan Ma Vlast (Isänmaani) osan Böömin metsistä ja vainioilta. Kummassakin on kesäisen kotomaan huikaisevan kirkkauden ylistystä. Kilveltä voisi tämän luvun eri kohdista leikellä moton "suven humala - mielen juopuva uhka - sydämen silmitön usko".

1. Miten Kilpi on produsoinut käyttämänsä merkilliset sanat? Tuskin kaikki esiintyvät sellaisenaan Kustavin murteessa. "Ruohon hilpi" ja tuonnempana "ruohon helpi". Hilpi esiintyy kasvitieteellisessä katsannossa parin heinäsuvun nimessä, eivät kasvane Kustavissa, helpi on rannikolla peräti yleinen heinälaji. Kovin on jäykkää kirkkoväen pukeutuminen kesähelteelläkin. Renki ei tohdi höllätä villasärpin solmua ennen kuin esimies ottaa verkatakin kainaloonsa. Paidatta kävely olisi varmaankin ollut pyhäinhäväistys.

2. Fiinu ja Hiltu, nuoruuden esiinpursuaminen. Fiinuunhan Eevert havahtui kirjan alussa: "sinäkin maailmassa olemassa … eikös olekin ihmettä koko elämä ja kaikki tyyni!"

3. Tämä on eräänlainen kertausjakso. Katsaus varhemmin jonoon liittyneiden vaellukseen ja heidän muistumiaan nuoruudesta. Siljaa kommentoiva teksti on lähes runoa.

4. Uusi hahmo, Juuvanin vaari, järkimies ja suunnitelmatalouden kannattaja astuu kärkeen. Sivuutetaan peltokumpare, jossa hänen tuoksumuistinsa palauttaa mieliin sittemmin vaimoksi päätyvän tytön kohtaamisen.

5. Alun liikennekatsauksen jälkeen lähes uskonnollista tekstiä luomakunnan ylistykseksi. Varmaan ensimmäisen kerran lanseerataan sana tutka (tosin ruohon hilkkuva tutka).

6. Tässä taituroidaan jo paitsi sanoilla myös erikoisilla lauserakenteilla. Oliko Kilvellä kosketuksia aikansa modernisteihin? Millainen Volter Kilpi oli ihmisenä, noin vuolasko? Käsitykseeni on piintynyt kuva hyvin vakaasta miehestä.

7. Albertin sielunmaisemaa. Hänelle nämä maastot olivat arkipäiviltäkin tuttuja yksinäisyyden hakuretkiltä. Ilmetty Aleksis Kiven metsän poika: "täällä loikoi laakson vehmaissa ja varjoissa pähkinäpensaan".

Palautetta

Asko Korpela: Perin mielistynyt olen näihin

Asko:

Perin mielistynyt olen näihin Virolahden miehen värikkään lyhyisiin yhteenvetoihin. Oletko muuten tullut ajatelleeksi, että olemme ikäänkuin vastapari Pekalle ja Pirkolle, jotka ovat 'melkein kustavilaisia', Suomen eteläiseltä länsirannalta, me taas virolahtelaisina Suomen eteläiseltä itärannalta. Meri se on meilläkin, mutta aika erilainen.

Minä muistelen, että tutka, tutkain on vanhakin sana ja merkitsee tikkua jolla tutkitaan maasta (pellosta) että onko siellä mitä. Otettu onnistuneesti uusiokäyttöön.

Toden totta, aika samanlaisia ajatuksia on meillä monesta asiasta: Kilven kielestä, tämän tekstikohdan luonteesta, myös minä (varmaan muutkin) olen tullut käsitykseen Kilvestä vakaana herrana, vaikka aivan mahtavana taitelijana.

Meidän pitää satuttaa tapaaminen: ensi kesänä Kilpi-päivillä tai Virolahdessa joskus tai Nilsiässä (teillähän on vuoden päästä luokkakokous täällä Nilsiässä! - eikö niin).

Mon, 5 Mar 2001 00:38:30 +0200 (EET)

Vesa Nuolioja: Kilpi ja ismit

Vesa:

TR: ” 6. Tässä taituroidaan jo paitsi sanoilla myös erikoisilla lauserakenteilla. Oliko Kilvellä kosketuksia aikansa modernisteihin? Millainen Volter Kilpi oli ihmisenä, noin vuolasko? Käsitykseeni on piintynyt kuva hyvin vakaasta miehestä.”

Jos pyritään luokittelemaan Kilven suhdetta näihin ”ismeihin”, niin nuoren Volter Kilven kohdalla asia lienee helpompi tehdä kuin keski-ikäisen Kilven kohdalla. Mahtaako saaristosarjan kirjoittajan luokitteleminen olla kovin helppoa kirjallisuuden ammattitutkijoillekaan. Lisätutkimusta varmaan tarvitaan.

SKS julkaisi 1990 uusintapainoksen Kilven vuonna 1902 julkaisemasta Ihmisestä ja elämästä. Kirjan takakannessa sanotaan:

”Kun suomalainen kansallistunto vuosisadan alkuvuosina tapaili omaa ääntä, oli tuo ääni kansalliseksi virittyneen eurooppalaisen uusromantiikan ääni. Se kaikui Volter Kilven Bathsebassa, Parsifalissa ja Antinouksessa yleismaailmallisempana kuin varmaan täällä kenenkään muun suomalaisen kirjailijan tuotannossa."

Nuori Kilpi siis oli tutkijoiden mukaan romantiikan (tai uusromantiikan) edustaja.

Mainitun kirjan jälkisanassa suomalaisen kirjallisuuden professori Pirjo Lyytikäinen kommentoi Kilven artikkelia ”Nykyaikaisista taidepyrinnöistä”. Lyytikäisen mukaan nuori Kilpi oli jonkinlaista sukua modernisteille:

”Musiikillisuuden tai lyyrisyyden lisäksi modernin taiteen piirteenä korostuu sisäisyys. Tämä, samoin kuin Kilven kuvaama modernin maailman ja taiteen levottomuus ja vaikutelmaherkkyys ja kokemus todellisuuden kaoottisuudesta, viittaavat jo eteenpäinkin, varsinaisen modernismin piirteisiin. Kilven artikkelin optimistinen perussävy, usko taiteen voimaan luoda elämän kauhistavaan kaaokseen ”sointua ja selkeyttä” ja kaunista järjestystä, edustaa kuitenkin sitä romantiikkaa, jolle varsinaisessa modernismissa ei enää ollut sijaa.” (Ihmisestä ja elämästä, SKS 1990, 199).

Kilpi oli oppineisuutensa ja ammattinsa (Turun yliopiston ylikirjastonhoitaja) vuoksi syvällisesti perillä erilaisista kirjallisista virtauksista. Oliko hänellä toimivia kontakteja esimerkiksi modernisteihin, on kuitenkin toinen asia. Kilpihän oli 16-vuotiaasta alkaen huonokuuloinen ja myöhemmällä iällä kuuro. Sekin aiheutti eristyneisyyttä. Hänen kirjeenvaihdostaan saa sellaisen käsityksen, ettei hän ainakaan paljon tapaillut modernisteja sen paremmin kuin muitakaan kirjailijoita. Toisessa yhteydessä jo lainaamassani Kilven kirjeessä Lauri Viljaselle vuonna 1934 hän kertoo itse eristyneisyydestään näin:

”Kun tähyän ympärilleni, en tiedä ainoatakaan ihmistä, jolle, olematta koomillinen omissakin silmissäni, saattaisin alkaa tilittää kirjallista tragiikkaani. Niin yksin ja yksinäinen olen kirjallisessa työssäni – olen sitä ollut likipitäen kautta koko elämäni, - että koko maassa en tunne ja tiedä ainoatakaan ihmistä, jolle voisin vähälläkään myötätunnon luottamuksella puhua mahdollisista sielullisista ahdingoistani. Sanon likipitäen kautta koko elämäni, sillä pieni poikkeus on siinä, että Juhani Siljoon olin muutaman vuoden ajan ennen hänen kuolemaansa liittynyt täydellä sielullisella luottamuksella ja vastavuoroisuudella, ainoana kirjailijanamme, johon voin sanoa olleeni persoonallisessa kosketuksessa.” (Kirjeitä, 175).

Oliko nuorena kuollut Juhani Siljo modernisti? Viisaammat vastatkoot?

Lähetä palautetta!