Pihlanto Pekka 
9 Lopultakin kirkolla!

(Volter Kilpi, Kirkolla; Kirkkorannassa ja kirkkomaalla)

"Kirkkosillan kupeillako jo oltiin? Tottakin: ruovikko huojutteli harjaansa ja pitkoshirret häämöttelivät harmaata jonoaan silta-arkkujen niskoilla." Rantaan saapuminen aiheuttaa vielä harmaita hiuksia peräsimen varressa olevalle Lahdenperälle. Löyttyn kiven kohdalla tietysti lakattiin soutamasta niinkuin tavallisesti. Airoja vedetään sisään liian aikaisin, joten huopaaminen tuottaa vaikeuksia. Juuvanin vaari ja Henriksson toimivat maltillisesti kuten aina. 
 

Eikös äijä rähmi paattineen aivan Kihlakunnan laskupaikalla! 

Ollaan vähällä ajaa Sumpholman Ananiaksen päälle: "Saastaisen Ananias, eikös äijä rähmi paattineen aivan Kihlakunnan laskupaikalla sillan vieressä!" rämähti Lahdenperä. Ananias kuitenkin pääsee ketterästi viime hetkessä alta pois, ja Lahdenperällä on jo varaa naurahdella leveitä ja levollisia: "Ananiaskin asettunut paatteineen niinkuin lehmä mahoineen, vaikka ilman utaria keskelle tietä ja veräjänläpeä. --- Sumpholman Ananias on aina ollut niitä miettiväisiä miehiä, jotka makkaratikkua veistäessään tarvitsevat aikansa neuvotellakseen järkensä kanssa siitä, kumpi pää tikkua ensin on veistettävä kärjelle, toinenko vai mieluummin päinvastoin toinen pää." 

Lopulta ollaan sillan äärellä ja Brynolf on "käärimässä pestiköyttä siansorkkaan paanupuuhun". Veneestä purkautuminen kestää aikansa kuten lastauskin. Tyylejä on taas monia: hätäisimmät ryntäävät sillalle ennen kuin Kihlakunta on kunnolla kiinni. Tunkoa on ja tohinaa. Iso-Vileeni oli tietysti survonut itsensä Mantan jäljissä keulapakalle: "missäs hauki meressä, ellei uistimen haruilla." Lahdenperän Miina-emännällä on tosissaan kova kiire: poikettava Gustafssonin puodissa ja sisartakin oli Simulassa käytävä näkemässä ja saatava kahvitilkka suuhun. 

Myös Heisalalla on hoppu, mutta herää kysymys: "Kärpäsen puskiainenkos Heisalaa oli pistänyt takapintaan, kun vanha mies ja taloton, jolla ei ollut mitään asioita toimitettavina eikä nuortenkaan jäljissä juoksemista, tuuppii ja tönii kuin henki menossa ryngässä." Kaikessa kiireessä täytyy suulaan Heisalan lohkaista Ananiakselle: "Jeekuti sinunkin manuaariasi, kun oli joutua nipistyksiin Kihlakunnan ja sillan rakoon!" 
  

Hopunpito on merillä viimeisintä viisautta

"Eiväthän tietenkään kaikki sentään yhtä päättömiä olleet paatissa ja ensi mylläkkään rynnänneet." Juuvanin vaari lähtee aina viimeiseksi ja korjaa airot ojennukseen, koska sentään oli järkimies paatissa. Henrikssonia koskeva kuvaus muistuttaa Alastalon salin Härkäniemen harkitsevuutta: "Henriksson esimerkiksi luotsina ja merisääntöjen miehenä tiesi, että hopunpito on merillä viimeisintä viisautta yleisessä ylläkässä, ja istui paikallaan piitalla kuin pykälänmerkki merilaissa." Härkäniemestähän sanottiin: "Härkäniemi, jolla oli tottumusta ja merikokemusta vaikeissa paikoissa, tiesi - - - että tällaisissa täpäränterissä oli parasta pitää ajatuksissa pieni väli, ennenkuin tyhmyyksiä teki ja hätiköi." 

Vähäntalon Anders taas oli liiaksi vahingoniloinen hievahtaakseen paikaltaan niin kauan kuin näki kuinka Isontalon isäntä turhaan haki lovea, josta pujahtaisi sillalle: "Aivan kuin varis rantakivellä koipipolskassa ja siipivähdissä, kun näkee totkun meressä, mutta ei uskalla kastaa varpaitansa!" Tähän tapaan hän "tyydytteli sitä kateuden säkkiä, jota kutsui sydämekseen." Tapaamme siis tässä vielä tutut riitakukot. - Isontalon Vihtoriina sentään ymmärsi arvonsa, ja oli neuvonut - turhaan - Aatua jo kotona: "Että pysyt alallasi, etkä liiku ennekuin muutkaan paremmat, katsos esimerkiksi Toistalon kapteenia, ettet nouse, ettet nykäse jäsentäkään ja lähde paatista ennenkuin hänkään, niin uskotaan vertaiseksi." Taas se nokkimisjärjestys ja sosiaalinen hierarkia! 

Agata myöskin ikänsä takia on levollinen ja rauhoittelee Henrikssonskaakin: "Istutaan me niinkauan, että ovat toiset menneet, niin autamme sitte itseämme ja toinentoistamme ja pääsemme ylös!" Nuorten kepeä juoksu tekee hänet vähän haikeaksi. Samalla hän pelkää jo vähän Fiinun puolesta, kun aivan takana kaapaisemassa ovat Lahdenperän Eevert ja Ylisenpään Brynolf. Vielä äsken Fiinu ilakoi lapsena kedolla ja pyydysteli perhosia, ja nyt kaikkoilee jo ja kukaties yhtä tietämättömänä, vaikka kurokäsin, toisilla vaarallisemmilla tanhuvilla. "Agata laski kätensä ristiin ja muisti Miljankin ja tuoreeltaan Siljan, sekä soi, että Fiinun tie olisi oleva helpompi." Näin taitavasti kirjailija taas vaihtelee näkökulmaa - kevyestä sanailusta ja turhanpäiväisestä arvoaseman tavoittelusta elämän raskaisiin peruskysymyksiin. Erilaisia ovat ihmiset ja heidän ajatuksensa kirkkotielläkin. 
 

Pidätkös nyt sanasi ja menet papin puheille kohta?

Hermannilla on omat rutiininsa kirkkomatkalla. Hänen on päästävä puheisiin Sumpholman Ananiaksen kanssa. Nyt kun Ananiaksen paatti on ryskinyt kiviin rannalla, sopii vedota vanhapoika-Ananiaksen sanaan, jonka mukaan vasta sitten kun hän on ensin ilmisilmin ja pakipäivällä soutanut paattinsa kölin kiviin, häneltä voi odottaa elämän haahtensa kölin kolistelemista vielä karisempiin vesiin ja avioliiton haminoihin. "Pidätkös nyt sanasi ja menet papin puheille kohta?", virnuilee Hermanni. Tämä nuotti oli tuttua näille naapuritorppien muinaisille pojanvesoille. Ananiaksen vastaus on tylyhkö: "Kyllä sinulle Herran ajan laarissa vielä pitää olla mitattu vuosia paljon ja monta, jos on tarkoitus, että sinäkin niin kauan elät, että sinäkin leuastasi järkipuhetta päästät!" Noin heillä oli tapana veistellä ja virkistellä muinasia. - Monta muutakin herkullista kohtausta näytellään, ennenkuin kirkko alkaa näkyä; mm. suutari Bymanin saamisesta taloon taistellaan. Näyttää yhtä hankalalta kuin tänä päivänä remonttimiehen palkk aaminen. 
  

Toistalon perheenkään onni ei ole särötön

Agata tapaa suunnitelmiensa mukaisesti Siljan ja Miljan sekä lähtee etenemään tiellä näiden avustamana - "epä-ikäisenä ryhmänä". Kuten tiedämme, apu on kuitenkin molemminpuolista. Siljalle Agata ehdottaakin: "Tulisit ehtoosti käymään Metänkylään, ellei sinulla muuta menemistä ole, niin minullakin olisi hupaa tuvassa, kun muuten istun pyhä-ehtoon yksin!" 

Näkökulman ja tunnelman vaihdoksista puheen ollen: Toistalon perheen kävelyä seurattaessa syntyy järkyttävä tunnelma pikku Väinön puheista kun tämä viittaa Hakalan Elsan kuolemaan keväästi - samaan tapaan kuin Pitäjän pienempien Aurinkotytin tanssissa. "Albertin vavahti sydän, hän tiesi, että Väinö oli heikko ja sairasteli usein". Äidinkin silmä oli sävähtänyt. Toistalon perheenkään onni ei ole särötön. 
 

Kukas tuolla karisteli neulasrisuja alushameensa tärkkiliepeistä? 

Vielä kerran mennään maallisempiin touhuihin ja kuvauksiin, ennen hiljentymistä ja kirkkomaalle tuloa. Naisten oli kiiruhdettava metsän turviin asuaan viimeistelemään: Hameet oli kirvotettava solmuistaan ja silkit haettava esiin nyyteistään ja solmittava päähän. Tässä puuhassa Vähäntalon Justiina pääsee ajatuksissaan kadehtimaan ja paheksumaan Isontalon Vihtoriinan silkkisaalia: "Kuin mikäkin Jerusalemin Juditta, joka luulee Holoferneksensä istuvan kirkonpenkissä!" Muitakin on metsässä: "Kukas tuolla karisteli neulasrisuja alushameensa tärkkiliepeistä, ellei Herras-Manta taatissaan? Kas vaan ja peilikin, pieni peililasin palanen hänellä oli lykätty johonkin puvun laskokseen, koska se nyt oli käsissä." - Agatakin on sinne poikennut Siljan seurassa - Milja oli jatkanut matkaa. Agatan silkkihuivi tuo mieleen vanhemman pojan Taavetin, joka oli sen joskus tuonut tuliaisena. Nyt ovat molemmat pojat hävinneet maailmalle - Taavetti ja Frans - eikä Agata tiedä ovatko he elossakaan enää. Omaa lastenlasta Agata ei koska an saanut syliinsä nostaa! Optimismi kuitenkin voittaa: "Vaikka sopiikos sitäkään murehtia ja olla epäkiitollinen? Olihan sittenkin saanut sekä rakkautta jakaa että liittymystä kokea." 
 

Saapuu juhannuskin juhannuksen takaa, vaikka hankien alta uutena aina 

Kirkkomaalle saavutaan ja kellojen kumu kuuluu yhä kovempana. "Albert väen joukossa ihmetteli, kokosi korviinsa ja hiljeni mielessänsä. Mikä valta todella kelloilla, kun tässä läheni!" Tunnelma muuttuu hartaaksi ja iäisyyteen viittaavaksi. Ihmiset hajaantuvat kirkkomaalle omaistensa hautoja katsomaan. Agata jääkin viimeiseksi henkilöksi, jota kuvataan - lukuun ottamatta nimetöntä kirkonvartijaa, joka aivan lopuksi sulkee kirkon ovet seurakunnan jälkeen. Albertin silmin nähdään Agatan seisovan lahonnen puuristin edessä. Agatan mies oli kuollut parhaassa iässään, kun he molemmat vielä olivat nuoria, hukkunut Maantakana ja jättänyt vaimon ja kaksi pientä lasta. 

Luku ja teos päättyvät kirkonkelloja kuvaaviin runoriveihin ja kumpujen tunnelmiin. "Ikinen suvipäivä enää vain kaartui kirkkotarhan yllä ja kummut jäivät yksinäisyyksiinsä. Ikinenkö virsikin, veisu seurakunnan, hartautta kantavainen, kirkon seinäin sisäpuolella? Yhteisenäkö humisi väistyneitten, väistyväisten yksivakaa virsi, polvi polvelta samana, vaikka veisaajat vaihtuivatkin? Saapuu juhannuskin juhannuksen takaa, vaikka hankien alta uutena aina." 
  

 

Palautetta 

Vesa Nuolioja: Muinaisten veistely

Vesa: 

Jotenkin viehättää nopeatempoisena ja repivänä nykyaikana tuo tarinoissa yhä uudelleen toistuva verkkainen ajantaju. Kuten Pekka esimerkiksi toteaa, Hermannin rutiineihin kuuluu naljailla Ananiakselle kerran vuodessa naimisiin menosta. Siis kerran vuodessa! Myös Munakarin Jojakim ja Toistalon Tapani sanoivat ehdottomasti samat vuorosanat joka vuosi toisilleen. Tuntuu melkein siltä, että tämmöiset muutamat sanomiset on koettu niin tärkeiksi, että niiden vuoksikin pitää juhannuskirkkoon päästä. Mitäs sitä turhia hötkyilemään. Kun yhdet kokkapuheet vuodessa saa lohkaista, niin johan sille asialle sitten vuoden itsekseen naureskelee, että tulipahan sanotuksi.

Sun, 1 Apr 2001 19:23:48 +0300 (EET DST)
vesanuo@kymp.net
 

Pekka Pihlanto: Verkkaista oli

Pekka: 

Tämä tapaus todellakin osoittaa, miten verkkaista elämänmeno silloin oli. Nykyisinhän kiire ja tilanteiden sekä käytäntöjen jatkuva muuttuminen on jo käynyt rasitukseksi niin työelämässä kuin muutoinkin. Tosin ihmiset voivat hiukan torjua tätä trendiä - esimerkiksi säilyttämällä tiettyjä tapoja ja traditioita siitäkin huolimatta, että jotkut pitävät niitä aikansa eläneinä.

Wed, 4 Apr 2001 09:55:16 +0300 (EET DST)
pekka.pihlanto@tukkk.fi
 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20010405 (20010330) o o AJK kotisivu o Kirkolle