3 Toistalon perheidylli
(Toistalon väki 1-3)
Kapteeni Juhannuslomalla ja onnellinen VäinöLomalle laivaltaan Raumalta saapunut Toistalon kapteeni taluttaa nuorinta poikaansa Väinöä, "joka nyt kolmivuotiaana ja omavaraisesti astelevana isänsä vesana paaperteli saman isänsä vieressä, jolle vielä vuosi sitten ja kaksivuotiaana oli äidin sylistä jokellellut tietämättömiä hyvästejänsä." Turvallinen isä kuvataan Väinön kaikkea ihmettelevästä näkökulmasta. Myös luonto saa oman osansa: "Kuinka riittää maailmassa jokaiseen koivuun noin paljon lehtiä suvisin", ihmettelee Väinö. Oliko se Pentti Saarikoski, joka kirjoitti: "Kun olin lapsi, ihmettelin vähän kaikkea"?Pitäjän pienemmistä (Ylistalon tuvassa) tutut Iso-Vileeni
ja Järvelin mainitaan, kun Herras-Manta arvuuttelee, olisivatko nämäkin
tulleet Juhannuslomalle kuten kapteenikin. Viime jaksossa esiintynyt Silja
tulee taas esiin, kun Väinö ymmärtää Siljan surun
vanhempiensa puheista ja Siljan ulkonäöstäkin: "Väinöllä
oli surku Siljaa ja sydäntä puri murhe siitä, että
Siljalla ei ollut yhtä hyvä olo kuin hänellä, joka
oli onnellinen ja joka käveli isän vieressä ja jolla oli
uudet vaatteet." Jo kolmivuotias osaa olla myötätuntoinen ja
osaa ottava - hyvin kasvatettu lapsi! Viimeksi mainittu sitaatti on taitavasti
kirjoitettu lapsenomaiseen muotoon.
Kirjailija vastuuntuntoisena pikkupoikanaToistalon vanhemmat veljekset Albert ja Anton, "kummallakin yllään vastuutiset tuliaispuvut" esitellään seuraavaksi. Alberthan on kirjailija itse, kuten Vesa toteaa viitaten Kilven Kirjeisiin. Pahantapainen Aku heittelee tiellä kiviä, mutta Albert estää nuoremman veljensä Antonin vastaavat kevytmieliset aikeet. Albert on kymmenvuotiaaksi jämpti poika, joka tuntee vanhemman veljen vastuunsa. Hän muistelee, miten oli "lukuvuoroilla Ylikylän porstuakamarissa Taalruutin kuulusteluilla hämmästynyt tyrmistyksiin asti kun samainen Aku silloin oli yhtä omina miehinään kuin nyt kiviä nakkelemassa kirkkotiellä kavunnut luonnollisena asiana tyhjälle tuolille Taalruutin vieressä." Siinä oli Albertilla aprikoimisen aihetta, "kuinka erilainen oli kukin ihminen, itse ja muut".Kapteenska-äidin auktoriteettiAlbert on kurinalainen poika. Äidin ei ole tarvinnut häntä juurikaan edes käskeä, torumisesta puhumattakaan. Hän on yleensä huomannut jo äidin katseesta, milloin ilonpito on menemässä liiallisuuksiin. Albertilla näyttääkin olevan tunneälyä, sillä hän huomaa niin herkästi muiden tunteet ja ottaa ne huomioon.Äidillä oli auktoriteettia muidenkin suhteen. Tuvassa hiljenivät
turhat hörinät kun tupakamarin ovi äkkiä avautui ja
kapteenska astui tupaan. Toinen esimerkki: kun "mennäsunnuntai-ehtoosti"
tällä samalla kalliolla, jolla nyt kuljetaan, tanssittiin Peli-Kallen
viulun säestyksellä, oli joku huutanut: "Kapteenska tulee!" ja
tanssit loppuivat siihen paikkaan tanssijoiden karatessa metsän suojiin.
Oltiin tulossa raamatunselityksiltä Langholmasta, joten oli sopimatonta
ilotella tällä tavalla. Kapteenska tähdensi paikalle jääneelle
Peli-Kallelle sävyisästi: "Kalle ajattelee nyt toiste paremmin,
eikä johda muita pahuuteen juuri kun on itsekin ollut neuvoa saamassa!"
Ei tarvinnut äidin korottaa ääntään - viesti meni
muutenkin perille.
Rakkauden silmällä näki Albert äitinsäAlbert ihmetteleekin: "Mistä oli äidillä tuo hänen malttinsa, joka oli sekä leppeä että ehdoton, hellä ja hellittämätön, ja joka sekä velvoitti että auttoi ja käski ihmisen olemaan parastansa?" Albertin mietteet muodostuvat oikeaksi ylistyslauluksi äidille. Ei ole jälkeäkään niistä kaunoista ja kateuksista, jotka leimasivat teoksen alkupuolta tai siitä elämän surkeudesta, jota joidenkin Pitäjän pienempien mielessä kyti elämän loppuun saakka: "Rakkauden silmällä näki Albert äitinsä, ja sulki riemuin ja suruin kiitollisuuden suuruutta rintaansa."Erinomainen on siis äiti, jonka onnistuneen kasvatustyön tulokset
näkyvät poikien käytöksessä. Huomattakoon, että
isä oli jatkuvasti pitkäänkin poissa merillä. Tässä
olisi miettimisen aihetta nykyisin lastensa kanssa epätoivoisesti
"taisteleville" vanhemmille. Edellä mainittu kiviä nakkeleva
Aku on täysin vastakkainen esimerkki: puree, jos rangaistaan, ja kiroo,
jos torutaan, nimittää äitiään ämmäksi
kotona, kun ei ole halu totella.
Turvan ja turvallisuuden uho isässäVanhemmistaan kiitollinen - kypsyyden osoitus sekin - Albert ryhtyy muistelemaan kokemuksiaan isästä. Katsellessaan Väinöä taluttavaa isää ja muistellessaan itseään samassa asemassa Albert ihmettelee: "Mikä turvan ja turvallisuuden uho isässä olikaan?" Isä on sankari, joka on merellä selviytynyt monesta tiukasta paikasta. "Luja oli isä kouraltaan ja nopea tarttumalta …. Mutta mistä oli isällä miessävyn ohella se sulan kilo silmissä ja hyvän tahto posken muhoissa? --- Mies laatuisa kätellessä, mutta kynteväkin käpäliltänsä, jos lakeus ymmärretään lampaudeksi…". - Hyväntahtoisuutta siis, mutta särmääkin tarvittaessa, ja vielä leikkisyyttäkin: "Isähän oli näin tuoreiltansa ja kotio palanneena hilpaa kauttaaltaan … mutta kotona vasta oikein valloillaan, kujeseppä päivät päästään."Myös isä osoittautuu omalla tavallaan "täydelliseksi"
Albertin silmissä. Tarkkaa, mutta ehkä vähän puolueellista
analyysia nyt kun isä on taas kotona, pitkään poissa oltuaan.
Silloinen merielämä vei isän pois kotoa jopa tehokkaammin
kuin nykyinen ihmisestä kaiken irti ottava työelämä,
mutta se ei näytä pilanneen isän ja pojan välejä.
Isän luonne ja esimerkillinen käyttäytyminen ratkaisevat.
Oma sanonta näyttää niin lattealtaKilven loistavaa tekstiä on vaikea kommentoida: oma sanonta näyttää niin lattealta sen rinnalla. Tapahtumien kuvaus ei sano paljoakaan varsinkaan sellaisille, jotka eivät ole itse vielä teokseen tutustuneet. Siksi onkin mielekästä viljellä paljon sitaatteja oman jutun höysteeksi. Jakso onkin sopiva päättää Albertin monisärmäiseen analyysiin suhteestaan isäänsä: "Isäänsä Albert ihmetteli; ihmetteli ja ihasteli; kunnioitti, kavahti ja oudosti omasteli, tuota vierasta ja tutunläheistä miestä." |
||
Palautetta:Vesa Nuolioja: Kilven tekstiä vaikea kommentoida
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20010215 (20010215) o 
o AJK kotisivu o Kirkolle