| (Luvut 6-10)
Isontalon ja Vähäntalon emäntien riita siis jää
puhkeamatta sättimiseksi kun Metänkylän Agata osuu viime
hetkellä paikalle ja kumppanien väliin - samanlainen puskuri
kuin Henriksson isäntien välissä vähän aikaisemmin.
Riita on vielä kerran puhjeta pistopuheista, mutta Agata saa tilanteen
tyyntymään lempein moittein. Hänellä on iän suomaa
arvovaltaa ja hän on tuntenut emännät jo lapsina sekä
taisi toimia lapsenpäästäjänäkin molemmilla. Lisäksi
hänellä on rauhanrakentajana Henrikssoniin verrattuna parempi
asema, sillä hän asuu omassa mökissä omalla maalla.
Herras-Manta
hukkasilmänä ja kiusankappaleena
Lisää väkeä marssitetaan mukaan. Muiden muassa Herras-Manta,
tämän naapurit Vainionperän Heikki ja hänen Karoliinansa
sekä Härmälän Herman, "valpas mies, jolla oli päänsä
ja silmänsä mukana siellä, missä hän itsekin liikkui
--- virkku mies vanhanakin, ja silmät aina kasvoissa kurin peleillä,
niin kaksisin kuin asuikin ja lapsettomana jo vuosimuistoilta kuuron Judittansa
kanssa yksinäisellä niemellään". Herman pääsee
taas puhumaan pitkästä aikaa ihmisten kanssa. Hän heittelee
huulia, kuten nykyisin sanottaisiin, ja vihjailee pilanpäiten mainittujen
kolmen naapuruksen kuuluvan samaan seurueeseen. Tämä ei kuitenkaan
ole sopivaa, sillä Herras-Manta oli "maailman lapsia ja suruttomia"
- kävi tansseissakin kuten nuoremmat. Liikkeellä on siis "kahden
kerroksen väkeä". Niinpä Karoliina, niin kuin Heikkikin
"pudotti kadotti Herras-Mantan hukkasilmänä ja olemattomana seurasta
ja kananmarssin kinteriltä". Varmemmaksi vakuudeksi Heikki toteaa:
"Kahden vaan ja enempää paitsi me tulemme kyykimme synteinemme,
kun ei useampi a ole ja yksikseen niemessä asutaan!" - Tässä
repliikissä esiintyy Kilvelle tavanomainen asian toisto. Vastaavanlainen
esimerkki poimittakoon Alastalon salista: piripintaisen totilasin perusteluna
oli "kun ilmaiseksi sai, eikä maksaa tarvinnut".
Vielä tulee pariskunnan taholta piikki Herras-Mantalle aviosäätyyn
viittauksen muodossa, johon Manta ei ole päätynyt. Kun Härmälän
Hermanni sitten kiusoittelee pariskuntaa ja vihjaa, että Heikillä
on jotakin mielenkiintoa naapuriinsa Herras-Mantaan - "kaksi vaimonpuolta
kintereilläsi" - Karoliina menettää lopulta malttinsa ja
haukkuu Mantan pahanpäiväisesti: "Niin herra pistänyt silmätikuksi
kiusan, ettei pyhiksikään pääse kiusankappaleesta irti,
vaikka koko muun viikon pitää elää ja kiukutella niin,
ettei saumoissansa jaksa ihminen pysyä!". Seuraavaksi on Mantan vuoro.
"Manta räiskähti ja silmät hijoivat kuin sahan hampaat parhailla
puremillaan ja syömisillään. --- pilkkaili uhkaili hän
ja kimitteli kamalia Karoliinan korviin." Kuitenkin riita kuivui Hermannin
hyväntuuliseen pilailuun, ja järki palasi.
Sosiaalinen kontrolli
pelaa ja "small talkia" puhutaan
Sosiaalinen kontrolli on yhteisössä säälimätöntä
ja terävään kieleen perustuvaa. Tänä päivänä
voitaisiin puhua koulu- tai työpaikkakiusaamisesta, jos näissä
yhteisöissä piikiteltäisiin tähän tapaan. Kuitenkin
tässä tapauksessa kumpikin osapuoli saa sanansa sanotuksi ja
riita asettuu ainakin sillä erää. Puheenaihetta vaihdetaan
nopeasti: "Jokos teidän Mansike on poikinut?" kysyy Karoliina Juditalta,
kuitenkin sitä ennen vielä paheksuttuaan: "Herman härisee
korvissa koko kirkkomatkan kuin paarmakärpänen korjuuniityllä,
ja puhelee kelvottomia niin, että siivo saa hävetä!" Hän
harmittelee kuitenkin itsekseen kun saa kuuron Juditan vieressä taas
kävellä ja "huutaa kurkkupiippunsa halki ja vereslihoille". -
Taitavaa sanailua kirjailijalta, kuten mielestäni kaikissa lainaamissani
esimerkeissä.
Mitä tulee Härmälän Hermannin jutusteluun, se on
hauskaa luettavaa, mutta tosikko voisi sanoa, että kyseessä on
tyhjän puhuminen ja kielikuvien yletön viljely, josta puuttuu
informaatiosisältö lähes täysin. Tätä esiintyy
hyvin usein koko saaristosarjassa. Tämä on kaiketi sen ajan viihdettä,
joka meillä esiintyy "small talkina" ja TV-viihteessä. Olisi
mielenkiintoista nähdä tämän laatuinen paisuttelu saariston
murteella kirjoitettuna. Nyt vain sana siellä, toinen täällä
viittaa murteeseen, esimerkiksi "keräjät", "paljain päiten"
ja "isäpapa". Tämä rönsyilevä ja maalaileva puhetyyli
lienee Kilven keksimä tehokeino tai ainakin todellisessa elämässä
mahdollisesti esiintyneen tyylin huomattavasti liioiteltu muoto.
Itsellä ei ole
lapsen itikkaa tuvassa
Tämän kaiken lopultakin harmittoman torailun jälkeen tarinan
sävy muuttuu täysin, kun paneudutaan naimattoman Isontalon Siljan
polttavaan ongelmaan, ei-haluttuun raskauteen. Mattssonin Marjaana ja Herras-Manta
alkavat juoruta. Silja ja Pukkilan Verner ovat lapsesta alkaen leikkineet
keskenään ja sittemmin seurustelleetkin. Marjaana supattaa: "Ei
Pukkilassa miniöitä Isontalon tyttäristä katsota, vaikka
onkin tytärtä kuin teertä talon tyttärinä pesässä,
ja mitä Verner lystäileekin, niin isäpapa sanoo, kun tosi
vuoro tulee: tämän sinä nait, mutta tyhjät kaupat jätät
--- tytärrikas talo on perintököyhä paikka!" Tiedetäänpä
kylillä jo, mistä Pukkilaan aiotaan naida: "Tiedätkös
sinä, että Vernerille on jo katsottu morsian Isonpitäjän
puolelta ja Pukkila lainannut Aasten isolta Hylklältä parkinpykäysrahat
miniämyötäisten etupestinä ja käsirahana?" Naimakauppa
on todellakin kauppa, johon nuorilla itsellään ei ole mitään
sanomista. Tämän repliikin myötä saadaan samalla pieni
kytkentä Alastalon salin teemapiiriin. Puk kilallahan oli suuria vaikeuksia
parkinosuutensa rahoituksen järjestämisessä.
Marjaana kadehtii Siljan tilaa kun "itsellä ei ole lapsen itikkaa
tuvassa". Myös Mantan "kieli pisti myrkkyjänsä, koska kateus
kaiveli ja oma nuoruus mennyttä." Kilven ihmiset ovat usein raadollisia
olioita, jotka purkavat oman tilanteensa synnyttämää katkeruutta
muiden
niskoille.
Surraan sitte, kun se päivä
tulee
Akkojen puheet tulevat lopulta Siljankin korviin ja hän oivaltaa:
"Siis nyt olivat jo muutkin ja vieraat silmät huomanneet sen, mitä
itse pelkäsi ja mitä ei kotona aavistettu." Silja muistelee koko
romanssinsa läpi, häpeän ja ilon vaihdellessa. Asian laidan
kuultuaan Verner oli Siljan raukkamaisesti jättänyt ja tämä
sai yksin murehtia asiaa. Nyt Silja on jo henkisesti päässyt
eroon Verneristä ja aikoo keskittyä tulevaan lapseensa. Kilpi
kuvaa myötätunnolla ja nerokkaasti Siljan ajatusten tuskaista
pyörimistä ongelmansa ympärillä. Silja kokoaa lopulta
itsensä ja osoittaa saaristolaisen sitkeytensä: "Surraan sitte,
kun se päivä tulee, mutta nyt ei näytetä mitään!"
Hän päättää mennä illalla lypsyn jälkeen
uskoutumaan ja lohdutusta saamaan kummitätinsä Metänkylän
Agatan mökkiin.
Taas vanhuus ja
nuoruus napit vastakkain
Lukujaksomme päättyy rauhalliseen vaellukseen kauniin luonnon
keskellä. Väkeä lappaa koko ajan lisää jonoon,
jossa on "Lahdenperä kärkimiehenä parasta puhtiansa painamassa."
Pojat heittelevät kilpaa kiviä puiden latvojen yli ja tytöt
kirmailevat käsikynkässä poikia vilkuillen, kuten nuorten
tapa on. Vielä sentään tulee idylliin pieni särö
kun Lahdenperän vanha tarhapiika Fiia paheksuu tyttöjen menoa
mielessään: "Tuommoinen päätön teerenpeli ja poohakoiminen
selvillä aamupuolipäivillä julkisella pyhätiellä
kirkkoon kävellessä --- ymmärtäkööt sentään
hävetä!" Karahkaa hän antaisi näille niin kuin lehmillekin
tarhalla.
Vanhuus ja nuoruus nousevat taas vastakkain. Sama asetelma tuli esille,
tosin ymmärtäväisenä arvokkuutena Agatan ja emäntien
välejä selviteltäessä, ja varttuneiden naisten kitkeränä
kateutena Siljaa moittiessaan. Inhimillisiä heikkouksissaan ovat tosiaan
Kilven ihmiset kirkkotielläkin. Kuitenkin myös rauhanrakentajia
löytyy joukosta, erityisesti juuri Metänkylän Agata.
|
o AJK kotisivu o Kirkolle