Pihlanto Pekka 
Vaellus kirkolle alkaa

(Luvut 1-5)

Jälleen on käsissä yhden päivän romaani. Kuten kirjan takakannessa kerrotaan, Kirkolle on kuvaus matkanteosta, kyläläisten vaelluksesta vehmaitten juhannusmaisemien halki rantaan, soudusta auringossa läikehtivän järven yli tutulle kirkkomaalle. Mutta ei sentään järven, vaan meren yli, sillä Kustavi on meripitäjä Turun saaristossa!

Kilpi katsoi Saaristosarjansa muodostavan yhtenäisen kaaren ja Kirkolle on sen viimeinen osa. Silti voisi viimeksi mainitussa ehkä nähdä ihmiselämän symbolisen kuvauksen. Elämä alkaa optimismin kesässä, kirjan ensimmäinen rivin sanoin: "Kuinka onkaan suvinen päivä elämää täysi…". Ja kirkkotarhalle päädytään sekä jäädään, sillä paluumatkaa ei kuvata. Kilpi itse huomautti, että Alastalon salissa, ja samalla koko sarja, alkaa prologilla, jossa kertoja muistelee mennen polven ihmisiä Kustavin kirkkomaalla, ja Kirkolle päättyy samassa paikassa (vrt. Vesa Nuoliojan lainaamaa Pirjo Lyytikäisen näkemystä, jonka mukaan Kirkolle-teoksessa ollaan symbolisesti elämän tiellä, matkalla kuolemaan).
 

Lahdenperästä ensimmäisinä 

Kauimpana asuvat Lahdenperät lähtevät ensin, niin kuin aina muulloinkin. Kysymyksessä on tuttu lautamies Alastalon salista. Lautamiehen arvolle sopiikin olla ensin liikkeellä antamassa lähtömerkkiä niille taloille, joiden ikkunasta Lahdenperäläisten saapuminen havaitaan. Muut tulevat sitten mukaan vuorollaan kun Lahdenperän kulkue osuu kohdalle. Itse Alastalon isäntäkin mainitaan, mutta vain ohimennen, silkkihuivin lahjoittajana. Kuten huivin saaja Lahdenperän emäntä muistelee, silloin "mennävuosina Alastalo oli juossut talossa metsäasioissa ja muissa laivanrakennuspakinoissa, ja oli tuonut sen, niin kuin sanoi, Hullin tuomisina ja muina kahvin ja suunavausten hyvittäjäisinä lahjaksi ja sovunhierojaisiksi kaupoissa". Näin tarina kytkeytyy parin henkilön kautta, ohuesti tosin, Alastalon salissa -teokseen. Soleniuksen suutaroimat varsisaappaat taas liittävät teoksen Pitäjän pienempiin.

Matkan edistyessä kertoja kuvaa kulkijoiden ohi lipuvaa maisemaa. "Vähäntalon sauna lemahteli aattoisia löylyntuoksuja seinistänsä ja vihdaslehväksien tuoreita hajuja porraseteisistänsä". Juhannuspäivässä siis ollaan. Joukko kasvaa koko ajan. "Täys' tusina jo meidän niemestä!" tuumii Lahdenperäkin.
 

Riitakukkojen talot 

Vähäntalon ohitettuaan Lahdenperälle tulee mieleen Vähäntalon ja Isontalon riitaiset välit. Näinhän liikkeellä olevan ihmisen ajatus etenee: kulkutien vierestä poimitaan ajattelemisen aihetta. Lahdenperä ei "näin pyhäisittäin ja kirkkohankkinoissa tällä haavaa hyväksynyt ollenkaan naapureitaan". Lukija saa perusteellisen kuvauksen "mokomien riitakukkojen ja keräjäsäkkien" väleistä. Outoja tekoja tuottaa konflikti, joka jatkuu ja jatkuu. Tuleepa mieleen israelilaisten ja palestiinalaisten itse itseään ruokkiva kiista, joskaan ei ihmishenkiä sentään menetetä tässä talojen välisessä vihanpidossa.
 

Vähäntalon lähtökiireitä ja "melko kesy elukka koto-oloissa" 

Näkökulma siirtyy Vähääntaloon sisälle, missä isäntä on vielä parranajopuuhissa ja nyökätessään ikkunasta Lahdenperälle saa haavannaarmun poskeensa. Piika Fiinu taas kurkkii ohi astelevaa Eeverttiä, Lahdenperän isopoikaa. Nuorten keskinäistä silmäilyä taas, hieman samaan tapaan kuin Alastalon salissa, mutta vielä varovaisen alustavaa luonteeltaan.

Fiinun jälkeen esitellään Vähäntalon emäntä Justiina. Vaateparren valinta on hänellä vielä kesken. Pitäisi tietää, mitä muut naiset laittavat päälleen, erityisesti kuinka Isontalon Vihtoriina pynttäisi itsensä. Uuteen kirjavaan sarssipukuun Justiina kuitenkin päätyy ja muuttaa jo tekemäänsä päätöstä nähtyään Lahdenperän Miinan pukeutuneen "körttimustiin ja holohameisiin ikäänkuin vielä olisivat talvet ja paastot tekstievankeliumeina almanakassa!"- Vähäntalon isäntäväen keskinäinen asetelmakin selviää kun itse jo myöhässä oleva emäntä alkaa sättiä isäntää: "Anders, missäs sinä viivyttelet ja kuhnailet? --- Vuoden ajast'ajatko sinä luulet tarvitsevasi poskipieliesi rapsimiseen, kun et jo ole valmis ja menossa? --- kaljuina posket kuin imulapsen leuka." Kuten kertoja huomauttaa: "Oikeastaan on naitu mies, vaikkapa puskupäinenkin luonnonlahjoiltansa ja kova jukura naapurienvälisissä otsarysyissä, usein kuitenkin melko kesy elukka ja taipuvainen luontokappale koto-oloissa ja lähiriidoissa eukkonsa kanssa…". - Seli tyskin tulee, sillä Anders oli naitu taloon ja Justiina talon oikea perijä. Jälleen tuli haava Andersin poskeen, mutta liukkaasti on hän pian ulkona ja pihaveräjällä niin, että "itsekin ällisteli ympärilleen".
 

Luotsi ahtaassa väylässä Ison- ja Vähäntalon välissä 

Vähäntalon Andersilla käy huono tuuri, sillä Isontalon isäntä Aatu, kiistakumppani viidentoista vuoden ajalta, astuu juuri samaan aikaan tielle. "Kun Aatullakin kuitenkin oli sama lahja kuin Andersillakin, se nimittäin, että hänkin osasi ummistaa senpuolisen silmänsä, jonka kureilla naapuri kulloinkin oli arvion ja todennäköisyyden mukaan liikkumassa, sarvilyhdyksi, joka ei tarpeettomia ottanut kärkiinsä, vaan jätti vuoheksi ja tienoheiseksi vierellensä sen, joka ei huomaamista ansainnut, niin tapahtui nyt siten, että naapurit ja keräjäveikot kumpikin --- saapuivat samanaikaisesti ja askelviereisesti yhteiselle tienristeyksellensä kylki kylkeen."

Asetelma on varsin koominen ja liioiteltukin, varsinkin kun tilanne jatkuu ja naapurit tulevat kävelleeksi vierekkäin toinen toiseensa vilkaisematta. Tilanne ei laukea, vaan parivaljakko saa kiinni luotsi Henrikssonin ja alkaa astella tämän kahden puolen ikään kuin toista ei olisi mailla halmeilla. Henriksson-parka joutuu tasapainoilemaan vastaillessaan isäntien puheisiin. Tasapuolisuuden vaatimus on ehdoton, sillä Henriksson "on itsellinen, eikä talollinen, ja on mökki toisen maalla". Luotsikipparin varmuudella hän tästä täpärästä tilanteesta selviytyi, kun hän "haastoi kuin olisivat Kaanaat ja maat, joissa maito ja hunaja vuotaa, jo vähintäinkin tanhua-aitojen takana levittelemässä ketorinteittensä rikkaita kalteita" vastatessaan samanaikaisesti kummakin isännän vuodentulotoiveita ylistäviin puheisiin. Kun toinen isäntä sitten puhuu lehmistä ja toinen hevosista, Henriksson on taaskin kiperässä paikassa. "Luotsinjärki oli kuitenkin tälläkin erällä valpas ja valveillaan Henrikssonin pääkopassa --- hän alkoi viisaana puhua lampaista, jotka kajoomattomillaan vielä olivat viatonta ja vaaratonta jutunaihetta korvaan kummallekin vieripuolelle."
 

Yhteen osuivat siis emännätkin 

Isäntien kohtaamisen farssi toistuu, vähän toisella tavalla tosin: "Yhteen siis osuivat emännätkin nyt tiellä, mutta he eivät kurkistelleet eri tolille ja omiin tuuliviireihinsä, kuten isännät varhemmin … vaan vaimopuolisten taidoin väänsivät he naurua ja hymyilivät maireita toisilleen sillä puolella naamaa, joka oli toista kohden…". Näin siinä mennään ja ajatuksissa kadehditaan toinen toistaan - valkoisia hampaita, perintökäätyjä, "tukan paljoutta ja hiustaakan määrää", hartiahuivia jne. Myrkyllisiä pistopuheita jaellaan puolin ja toisin: "Tämä oli harmitonta puhetta olevinaan…., mutta se joka hiukankin tunsi…, hän tiesi, että käärme saattaa olla sähisevä palanen, mutta ihmisen kielenkärki kuitenkin myrkyllisempi pistoksiltansa." Pistopuheen seurauksena olisi saattanut syntyä "sellainen suumeteli ja särkevä sanankimitys, että varikset kylästä olisivat kaikonneet kolmanteen pitäjään", mutta näin ei kuitenkaan tarvinnut tapahtua, kuten seuraavassa lukujaksossa tullaan havaitsemaan.
 

Lopuksi: Maalliset kaunat ja sosiaaliset kuviot kirkkomatkalla 

Näin siis kirkkomatkalla - kauniin luonnon keskellä - isäntien ja emäntien maalliset kaunat ja kateudet pysyvät esillä ja tulevat mestarillisesti kärjistäen ja pilke silmäkulmassa kuvatuiksi. Vähän aikaisemmin tuotiin samassa kevyessä hengessä esiin Vähäntalon isäntäväen sisäiset jännitteet.

Yhteisön sosiaalinen arvojärjestys pilkahtaa esiin luotsi Henrikssonin suhteissa talollisiin - hänellä ei ole varaa suututtaa kumpaakaan vastaamalla ensi toisen puheisiin, vaan puheenvuoron on sovittava repliikiksi kummallekin. Koko teos alkaa sosiaalista asemaa korostavalla tapahtumalla: lautamies lähtee ensin liikkeelle ja antaa lähtömerkin muille - ei pelkästään sen takia, että asuu kauimpana - vaan myös siksi, että on lautamies. Täytyy Isontalon emännän jossakin välissä mainita sekin, että Aatu on Alastalon kapteenin orpana äidin puolelta - mikä tietysti merkitsee sosiaalista pääomaa. - Viitaten aluksi mainittuun vertaukseen kirkkomatkasta elämänä voisi todeta, että lapsuus ja nuoruus ovat tämän alkujakson valossa leikkisää ja todellakin lapsellista aikaa! 
 

Palautetta 

Kalvi Lepo: Mistä teoksesta on peräisin...?

KL  "Keräjäsäkkeihin" viitaten, kysymys: mistä teoksesta on peräisin seuraava lause?: "Maaseudulla naapurit ovat aina juonitelleet toisiaan vastaan, toivoneet toisilleen vitsauksia, kehnoja satoja, taloudellista perikatoa, mutta hädän hetkellä he ovat tulleet auliisti avuksi." Se on (Sunday Timesin mukaan) nykykirjailijoista parhaan, J.M. Cootzien Häpeäpaalun (suom. 2000, Otava) puolivälistä. Maaseudun naapuri'sopua' ja onnea ovat lukuisat kirjailijat kuvanneet. Alastalon salissa -teosta luettaessa joku luonnehti Kilpeä humoristiksi ja suureksi paisuttelijaksi. Nyt kirkkomatkan alkumetreillä paisuttelu nousee taas korkeisiin - jotenkin lämminhenkisiin - mittoihin. Hieman lattealta minusta on tuntunut, kesken Kilven, "paras" kirjailija, kun hän ei kunnolla tunnu pääsevän edes päähenkilönsä ajatuksiin. Cootzien Michael K. on kyllä hyvä. Kummallakin kirjailijalla on puolensa - niin kuin on onneksi meillä lukijoillakin. 

Asko Korpela: Sosiaalinen pääoma 

AJK:  " ...että Aatu on Alastalon kapteenin orpana äidin puolelta - mikä tietysti merkitsee sosiaalista pääomaa." 

Mielenkiintoinen käsite: sosiaalinen pääoma. Minua on jo pitkään askarruttanut vastaava taloudellinen näkymätön ja vaikeasti mitattavissa oleva eli tieto- ja taitopääoma. Niillä on täysin kiinteään ja rahassa ja kappaleina, määrällisesti mitattavissa olevaan pääomaan verrattavissa oleva vaikutus tuotantoprosessiin. Kuitenkin niiden osuuden mittaaminen ja varsinkin poiston laskeminen esim kansantulolaskelmia varten tuntuu hyvin vaikealta. 

Mitä Pekka sanoisi tästä?
 
PPI:  Käytin termiä aika löysästi kuvaamaan "näyttävien" sukulaisuussuhteiden tuottamaa (tai niillä tavoiteltavaa) arvostuksen lisäystä yhteisössä. - Professori Paavo Okko on käsitellyt vuonna 1999 virkaanastujaisesitelmässään (julkaistu Kansantaloudellisessa Aikakauskirjassa) osaamispääomaa.Lähetän ko. artikkelin eri viestinä tiedostomuodossa. Lisäksi Valtiontalouden tiedotuskeskus on julkaissut jotakin sosiaalisesta pääomasta ja siitä lienee tulossa erillinen tutkimusohjelma. 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän.

Kirjoita tähän nimesi:

..ja sähköpostiosoitteesi:

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela.

Asko Korpela 20010202 (20010202) o o AJK kotisivu  o Kirkolle