Paisuvampaa proosaa
Kirjailija Volter Kilpi käytti termiä "paisuvampi proosa" Kirkolle-teoksen
runonomaisista teksteistä. Luettuamme lukupiirissä koko trilogian,
tai yleensä puhutaan saaristosarjasta, on ainakin minulla tunne, että
olen ollut koko ajan tekemisessä "paisuvan" proosan kanssa. 1 631
sivua toivat eteemme pelkistäen yhden lokakuisen iltapäivän
vuonna 1865 (Alastalon salissa), seuraavan päivän (Ylistalon
tuvassa) sekä juhannuspäivän aamun vuonna 1883 (Kirkolle)
Kustavissa. Päädyin vuoteen 1883, kun laskin kirjailijan syntymävuoteen
1874 lisää 9 vuotta, jonka ikäisen kertoja Albertin sanotaan
olleen. Ulkonaisesti vähäisiin tapahtumiin sisältyy kuitenkin
koko ihmiselo, ihmisyyden, totuuden etsiminen. Kukaan yhteisön jäsen
ei ollut liian vähäpätöinen saamaan kirjailijan huomiota,
vähäisten nostamista ensimmäisiksi.
Jotain uuttaKirjailija sanoi kirjoittavansa tuleville suomalaisille lukijapolville. Hän tunsi maailmankirjallisuuden uutuudet. Arvaan vain hänen lukeneen James Joycea, Marcel Proustia ja William Faulkneria. Hekin kirjoittivat uuteen tyyliin. Kilpi muokkasi kieltä uudella tavalla. Hän tuntuu syytävän paperille tajunnanvirrastaan kaiken siellä piilevän. Lisäksi hän loi sanoja, ne voivat jäädä merkityksettömiksi lukijalle, ainakin ensimmäisellä lukukerralla. Hän myös sekoitti erilaisia kirjallisuuden luokituksia.Jotain vanhaaNiin antiikki, Raamattu kuin Aleksis Kivikin olivat kirjailijalle tuttuja. Niistä hän ammensi jatkuvasti. Ne olivat esikuvia, jotka hän oli imenyt itseensä jo äidinmaidossa. Saaristosarjaa lukiessa törmää näihin yhtenään ja välillä havahtuu, että nyt luenkin Kilpeä enkä Kiveä. Kilpi ahersi saaristosarjan kanssa pitkään. Hän suunnitteli tarkkaan, teki luonnoksia, uppoutui lapsuuden maisemiin ja muistoihin.Jotain sinistäSininen merkitsee tässä merta, jolla on suuri rooli kirjoissa. Lintukodon (Kilven kesäasunto Ströömin varrella) asukas näki edessään meren, joka oli muovannut koko seudun ihmisen elämän. Se antoi elinkeinoja, jotka nostivat väestön elintasoa, saivat sen tavoittelemaan henkisiäkin arvoja. Meri saattoi olla lempeä, niin kuin mittumaarin kirkkosoudussa, tai se oli julma peto, mikä nielaisi Ketoniemen Riikalta miehen.Jotain lainattuaRomaaneissa on paljon viittauksia mm. Raamatun teksteihin. Siellä on lisäksi merimiesjuttuja ja muita arkisia tarinoita, joita lapsesta asti kirjailijaksi aikova imi itseensä. Aina halutaan kuulla tarinoita, ja niitä riittää, kun pitää korvat auki. Nobel-kirjailija Faulkneria lainaten Kilpi sijoitti henkilöidensä mieleen korkeasti runollista kieltä. Niin voinee tehdä kun tunnustelee leskivaimon tai vanhentuneen suutarin mielenliikkeitä.Mitäkö opin?Opin rakastamaan kotiseutuani lisää. Opin uusia sanoja, proosarunoa, opin olla pelkäämättä tiiliskiviromaaneja. Tunnustan lukupiiriläisille, että Odysseus on jäänyt puolitiehen. Vielä aion mennä "Kadonnutta aikaa etsimään".
|
||
Palautetta |
||
Vesa Nuolioja: Kilpi ja Proust
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20010409 (20010409) o 
o AJK kotisivu o Kirkolle