9 Kirkonkellojen kumahteluun
" Tuon tutun, muinaisen rannan näen, näen huojaavat väkipalkit ja iloisen kirjavan vilkkeen kirmavalla sillalla, kuulen rientäväin askelten nopean kapseen kivikkoisella, männyn juurien suonimalla polulla. Loputon hälinöivä kiire, rientävä jono poimuttelevalla, metsän verhoihin häviävällä, neulaskuivalla polulla: vilkettä ja viuhketta, ohikirmaisevia poikaparvia, supattelevia, tirskuvia tyttörykelmiä, tanakasti astelevia vakaisia miehiä, nyykkiviä vanhoja vaimoja, sarkamustaa ja karttuuninkukallista, huivien hilskettä, hameiden kahinaa, korkojen kopinaa, puhelun sorinaa ja naurun helinää! Näen sinisen lahden suun, sen välkkeissä uusia kilpaavia veneitä, airojen lehdet vilahtavat silmänräpäyksen hopeaisina ilmassa ja välähtävät takaisin veteen, soutajain valkoiset paidanhihat hulmahtelevat tuulessa ja vaahtokiehkura keulan edessä pursuu korkeammaksi: kohta on sillan kupeilla oleva uusi venhe, toinen takanansa, Kihlakuntakin tulossa sataisin väein ja korkein keulapuin, ja sillan palkeilla uusi suihke ja kirjava kilpa!" Paatin purkaminenYhtä tarkasti kuin veneeseen meno kuvataan veneestä tulo kirkkorannassa: kuka hyppää ensiksi, kuka kenenkin jälkeen, kenen kanssa jutellaan.Surku tulee Lahdenperän Miinaa, jonka on ennen jumalanpalvelusta hoidettava ainakin neljä asiaa: käytävä kaupassa, pistäydyttävä siskon luona kirkkokahvilla, tavattava Ketoniemen Riikka ja pyydettävä häntä kehräämään pellavia ja pyydettävä Kaakkurin Regina pestaamaan Äärtalon teija-Malja Lahdenperään. Hämmästyttää että kauppa on auki sunnuntaina! Ystäviä ja vihamiehiäKirkkomatka oli hyvä paikka tavata sukulaisia, ystäviä ja tuttuja. Hermannilla oli tarve päästä lapsuuden ystävän Sumpholmin Ananiaksen kanssa juttusille ja kysyä tältä, joko tämä oli menossa papin puheille. Hän oli mielellään Marjaanan puhemiehenä. Miehet muistelivat mielellään muinaisia.Jo aikaisemmin on nähty, miten tärkeä suutari on talossa. Juuvanin vaari antoi huutia Bymannille, jota oli odoteltu turhaan. Nyt Isotalo ja Vähätalo kiistelivät, kumpi saa suutarin ensin. Silja, Milja ja Agata muodostivat naisryhmän, joka ymmärsi toistensa tuskan, yksinäisen naisen taakan. Keskustelu oli tuolloinkin parasta terapiaa. "Agata rakasti silminensä sekä Siljaa että Miljaa ja kaikkia ihmisiä niissä vaikeuksissa, joita ei hänellä enää ollut." Kuoleman aavistusVolter Kilvelle on pikkuveli Väinön kuolema ollut vaikea asia. Hän muistelee, miten viaton lapsi sanoi, että hän menee kirkkoon, Jumalan asuntoon, jos hän tulee kipeäksi.Albertin sydän vavahti, sillä hän tiesi veljensä olevan heikko. Äiti kertoi isälle, että Väinö on ollut koko kevään terve, mutta Albert näki, miten äiti oli kalvennut kasvoiltaan. Sitten Albert alkoi muistella äidinisän kuolemaa. Tai ei se ollut omakohtaista muistamista, vaan äidin kertomaa. Tuohon aikaan kuolema oli läsnä arjessa. Lasten kuolemia sattui usein ja vainajat pidettiin kotona hautajaisiin asti. ViimeistelyKirkkoon mentiin taatti- eli juhlavaatteissa. Kirjailija kuvaa humoristisesti, miten asun viimeistely tapahtui ennen kirkonmäelle menoa. "Juuri tässä nimittäin, ennen kuin saavuttiin ulos aukeoille metsästä, ja tiheikkö vielä kuitenkin tuuheana peitti tien vierustat, tuli kaikille, mitä naisväen-nimistä joukossa oli, tulinen kiire ja juoksu. Hameet oli kirvotettava solmuistaan niillä, joilla ne matkan varalta ja paatissa istumisen vuoksi olivat käärityt ylös, silkit haettava esiin nyyteistään ja solmittava päähän ja muutenkin silitettävä ja somistettava mitä vain oli matkan tuoksinassa mennyt epäkuntoon hiuksissa tai puvun nypeissä."Herras-Mantalla oli paljon askaretta, että sai itsensä kuntoon. Siitä sopi pikuu Fiinunkin ottaa oppia. Posket saatiin taskuliinalla hankaamalla punaisiksi. Ei ollut vielä naistenlehtiä ja make up -ohjeita. Agata solmi vanhemman poikansa Taavetin tuoman silkin solmuun leukansa alle ja tarvitsi tässä Siljan apua. Silja oli ottanut mukaansa luhdista mustan silkin, joka yleensä merkitsi lukevaista nuorta. Kirjailija tarkoittanee tässä uskovaista, mahdollisesti rukoilevaista. Rukoilevaisuudeksi kutsuttu herätysliike vaikuttaa vieläkin Kalannin ympäristössä. Vissi humaus ja hengen ylennysKirkolle-teoksen viimeinen luku on erittäin ylevää tekstiä. Pienen pojan mielistä kirpoaa kaikki se juhlallisuus, mitä on tuntunut muiden joukossa tutulla kirkkotiellä ja kirkonkellojen kumu. On mielenkiintoista miten kuuroutunut kirjailija kuvaa tarkoin tuon äänen.Albertin tavoin kaikki vakavoituivat kirkkomaalla. Itse kullakin oli siellä omainen nukkumassa ikiunta. Kustavin hautausmaalla oli monen hukkuneenkin hautakivi. Meri vaati osansa. Lapsuuden ikä ja vanhuuden kausi,
|
||||
Palautetta |
||||
Vesa Nuolioja: Vissi humaus
Asko Korpela: Veneen rantautuminen
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20010401 (20010330) o 
o AJK kotisivu o Kirkolle