Perävainio Pirkko 
7 Airoseuroissa


Volter Kilpi oli omana aikanaan väärinymmärretty modernisti. Nykyisin hänen kirjailijalaatunsa, näkökulma- ja tajunnanvirtatekniikoiden taitava käyttö, on saanut niin lukijoita kuin kiitostakin. Kilven teksteissä ”kuuluu” Raamattu, Aleksis Kivi ja Kalevala, monet muutkin kirjailijamme tulevat mieleen. Merimatkaa-luvussa mieleeni tuli Lauri Viidan Moreeni. Samanlainen eteenpäinmenoa ilmentävä rytmi. 

Kilven kieli on todella omaperäistä. Samalla murrealueella kasvaneellekaan eivät kaikki sanat aukene. Parhaiten tunnistaa konkreettisia asioita tarkoittavat, mutta kaikki abstraktisempi on tulkittava vain asiayhteydestä. Kirjailija tuntuu olevan peräti luova, hän tekee omia sanoja, sellaisia jotka kuvaavat luontoa ja elämää, sanoissa on runsaasti vokaaleja, myös ”ääkkösiä”, konsonanteista on paljon käytössä l ja m. 

Vene, väki ja meri

Ensimmäisessä luvussa aistii, miten vene kulkee, soudun tahti tiivistyy. Väkisin tulee mieleen Sulkavan soudut, joissa kukin vene yrittää mahdollisimman nopeasti maaliin. Siinä on Lahdenperälläkin tekemistä, että pysytään väylällä. 

Hauska pätkä on Juuvanin Mustin kuvaaminen. Koira-parka juoksee pitkin rantaa veneen tahdissa. 

Lahdenperä voittaa kiusaajan

Kirkkoveneen soutu ei ole niinkään voimalaji kuin tekniikkalaji. Kukin taaplasi tyylillään ja ei aikaa kun ” väkilastinen paatti puserteli päisin omaa puskuaan melkein ikään kuin airojen apua ei enää olisi tarvittukaan”. 

Sama etiketti puheenaloittamisen suhteen kuin Alastalon salissa –kirjassa on voimassa tässä kolmannessakin osassa. Kun joku arvovaltaisempi on ensin avannut leukansa niin sitten voi Hermankin aloittaa. Miten kauniita mielikuvia hänellä onkin säätä ennustaessaan. ”Käynyt jo viimis yönä kihlaamassa meret omiksensa ja jättänyt sormuksensa kolmen tuuman korkeuksille kaislaan: kolmen kuulutusviikon jälkeen on lahtivesillä talven mitaksi aviojäätä!” 

Kotipaikkauskolliset Jojakim ja Tapani

Lämminhenkinen on kertomus Munakarin Jojakimista ja Toistalon Tapanista, velipuolista, jotka tapaavat kerran vuodessa, juhannuskirkossa. Silloin Munakarin keisari tulee yksinäiseltä saareltaan ihmisiin. Silloin veljekset vaihtavat muutaman sanan, jotka toistuvat vuodesta toiseen. Ne osoittavat kuitenkin välittämistä ja huolenpitoa. 

Nykyisin sähköpostien ja kännyköiden aikaan on todella vaikea kuvitella, että joku pysyy täysjärkisenä saarellaan seuranaan tosin kissa ja kuttu, viulu ja virsikirja sekä sorvi. Arkinen aherrus täyttää Jojakimin päivän. 

Samaa aherrusta on Tapanillakin, joka on Toistalon kotitonttu. Tapanista tuntuu joskus, että hänen pitäisi muuttaa velipuolensa seuraksi Munakariin, mutta kukas sitten katsoo Toistalossa asioiden perään. 

Varsinainen keskustelu

Soutumatkalla lähes kaikki pääsevät ääneen. Keskustelun aiheet ovat arkisia, mitään suurempia ei ole ilmassa, sillä kirkkoveneessä ei ole isosia muita kuin Toistalot ja Lahdenperä. Pitäjän pienemmille riittää puheenaiheeksi merimatka, papit, sudet ja heinänteko. Naisilla on sitten omat puhelunsa. 

Tässä luvussa kirjailija piirtää henkilöistään kuvaa näiden puheiden perusteella. Juuvanin vaari, Herman, Heikki ja Heisala sekä Byman tulevat eläviksi. 

Joosepin hurskas kurjuus

Vierniemen Joosepin tarina on murheellinen muistutus siitä, miten vähän elämä voi tarjota. Juoppo isä jättää perheensä, eikä Jooseppi saa häneltä yhtä lohdullista sanaa löydettyään tämän Amerikasta. Oma vaimo Sandra on hänkin ollut uskoton, halvaannuttuaan Jooseppi hoitaa tämän hautaan asti. 

Mikä toi tämänkin yksinäisen miehen joka-ainoa pyhä muitten joukkoon ja kirkkopaattiin? Kirjailijan sanoin: ”Jooseppi olisi tuntenut itsensä perki köyhäksi ja jätetyksi, ellei olisi kirkossa käynyt ja kirkkopaatissa ihmisten joukossa istunut.” 

Kirkossa käynti saattaa olla vieläkin yksi syy poistaa yksinäisyyttä. Kirkon penkissä yksinäisyys hellittää edes hetkeksi. 

Laineiden laulu

Kilven uusien sanojen luominen kukoistaa erityisesti hänen paisuvassa proosassaan tai runossa. Alkusoinnut ja rytmit vievät mukanaan kuin laineet veneen. Lukija tajuaa, että kirjoittaja on syytänyt tekstiä paperille jonkinlaisessa transsissa, kiihkossa, omasta tajunnanvirrastaan. Se on Kilven ominta, luoksepääsemätöntä, kiehtovaa. Sitä on pakko lukea uudelleen ja uudelleen. Tämä Merimatkaa-jakso on täynnä erilaisia tekstejä: pitkää ja lyhyempää proosaa, osa on saanut omat otsikot. Luovaa ja kokeilevaa jos mikä. 
         

Palautetta 

Vesa Nuolioja: Kuinka käy suomen kielen?

Vesa:  Pirkko: "Merimatkaa-luvussa mieleeni tuli Lauri Viidan Moreeni. Samanlainen eteenpäinmenoa ilmentävä rytmi."

Oikein hyvä vertaus. Itsekin totesin jossakin aikaisemmassa yhteydessä, että Viita ja Kilpi olivat sukulaissieluja siinä mielessä, että molemmille oli erittäin keskeistä ikään kuin kuunnella ja maistella sanoja ja kielen rytmiä lähes loputtomiin. He olivat kieliperfektionisteja. Parhaimmillaan ollessaan he saavat syntymään nimenomaan kulkemisen kuvaukseen liittyvän rytmin, joka on hyvin vaikuttava. Muistuu mieleen esimerkiksi Alastalosta muuan kalaparven kutunousun kuvaus, joka ehdottomasti pitäisi säveltää.

Viime viikon keskiviikkona (14.3) tuli kuluneeksi päivälleen 150 vuotta siitä, kun ensimmäinen suomen kielen professori M.A.Castrén astui virkaansa. Ne, jotka yrittävät ajaa tankeroenglantia vähän joka paikkaan Suomessa, eivät ymmärrä Matias Aleksanterin henkisestä perinnöstä mitään. Suomalainen moderni yhteiskunta on luotu aivan keskeisesti nimenomaan suomen kielen avulla. Jos suomesta luovutaan, se merkitsee yleistä yhteiskunnallista taantumista. 

Tue, 20 Mar 2001 09:39:24 +0200 (EET)
vesanuo@kymp.net
 

Kalevi Lepo: Toivottavasti käy hyvin

Kalevi:  Edellä olevaan Vesa Nuoliojan väitteeseen löytyy uskottavan tuntuisia todisteita samaisen keskiviikon Helsingin Sanomien (Christer Laurénin) Vieraskynä-kirjoituksesta. 

Wed, 21 Mar 2001 10:18:58 +0200 (EET)
kalevi.lepo@ce.tut.fi
 

Vesa Nuolioja: Laurén oli yksi kimmoke

Vesa:  Kalevi Lepo on näköjään ollut tarkkana. Minulta Laurénin artikkeli meinasi lipsahtaa vahingossa ohi, mutta lukupiiriimmekin kuuluva Leo Salo onneksi hälytti ja ilmoitti, että olipa järkevä artikkeli. Ehdottomasti oli ja artikkelin vaikutus oli osaltaan syynä edellä olevaan älähdykseeni. 

Wed, 21 Mar 2001 18:51:00 +0200 (EET)
vesanuo@kymp.net
 

Pirkko Perävainio: Nouse, riennä suomen kieli!

Pirkko:  Äidinkieli on aarre, jota on varjeltava ja viljeltävä. On surullista huomata, että esimerkiksi lauseessa "Tässä Kustavilaisessa kirkko soudussa Juhannuksena on kilpailun tuntu" on kolme alkeellista virhettä, jotka näyttävät menevän läpi monen nuoren kirjoituksessa, jopa lehtikielessä. Englanti sotkee, niin ettei enää tiedetä mikä kirjoitetaan yhteen ja mikä isolla alkukirjaimella. On oikein että nuoria pyritään saamaan kirjojen pariin. Sisällöntuottajan tulee hallita muutakin kuin tekniikan. 

Wed, 21 Mar 2001 22:17:24 +0200 (EET)
p
 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Pirkko Perävainio ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20010321 (20010319) o o AJK kotisivu o Kirkolle