5 Juhannus hullaannuttaa kaikki
Takki riisuttava, villasärpin solmua löysättäväLahdenperä kulki edelleen joukon kärjessä. Auringon helotus sai säntillisen isännän riisumaan takin ja hän mietti paitahihasillaan miten heinä kasvaa niitulla niin, että miten sitä saa niitetyksikään. Miten kauniin kuvan Kilpi maalaa eteemme kukkivista kirsikkapuista ja saa jopa kirsikan maun suuhun. Lahdenperän yksivakaa renki-Juha kulki taaempana. Hän rohkeni isännän esimerkin mukaan hellittää villasärpin (kaulahuivin) solmua löysemmälle.Pellavan valkaisu, juurikkaantaimetSe häristä puhuu, joka härillä ajaa. Jos ajatteli Lahdenperä niittuansa, niin emäntä Miina pohti, miten tällaisella säällä olisi pellavakangas sopinut levittää valkaistumaan. Alakylän Karoliinan lanttumaan kohdalla ajatukset lensivät omiin Ojapellon taimiin. Nuoret eivät arkisia askareita ajatelleet. Mikäs olisikaan ollut sen ajan nuorille parempi paikka tutustua toisiin. Aikuisten valvovan silmän alla, mutta kuitenkin omassa joukossa.Aurinko teki kaikki hyviksiKirkkokansa kulki juhlamielellä. Kesän paras hetki kirvoitti kaikilta hyviä sanoja ja muistoja. Vanhat muistelivat omaa nuoruutta. Ihmeen elävästi juhannus toi mieleen omat häät, jotka olivat olleet 30 vuotta tai jopa 60 vuotta sitten, kuten Agatalla. Siljallakin oli muisteltavaa viime juhannuksesta, kun oli Verner olemassa ja tanssit koivikkohaassa. Tai olisiko nuoriso karkeloinut Pietarinkalliolla, entisellä tanssikalliolla? Herman kyseli Heikiltä, oliko tämä koskaan pureskellut kallioimarteen juurta. Vanha kansa muuten uskoi, että tämä sananjalka puhkesi kukkimaan juhannusyönä.Juuvanin vaari Miinan muisti vainMuiden tapaan Juuvanin vaarinkin mieleen tuli muinainen juhannusaatto. ”Tuossa juuri, tuolla kun on Tärtin mäenkari ja rinteen kupeella lato ja sen takana koivu, ja vieressä pihlaja ja niitten juurilla kielon varpua ja muutakin ruohonheinää, siinä minä minun Miinani muinen kerta äkkäsin juhannusaattoissa, kun tyttö oli saunan jälkeen lähtenyt ehtooseen ja juossut Vännilästä Uudenniitun poikki hakaan hakemaan kukkasia ja lehden hajua luhtiinsa pyhiksi.” Vaarin muistikuva on tuttu monelle suomalaiselle, siinä kulminoituu kotimaisen elokuvan klassikkoteema. Eroottista, mutta kaukana pornosta. Vielä 2000-luvulla suomalainen koristaa juhannuksena kotinsa koivuilla ja saunoo.Luonnon ylistystäIhminen aivan hullaantui kesäaamun tuoksuista, väreistä ja äänistä. Jos on Kilven teksti näillä kirjan vaiheilla täynnään ihmeellisiä ilmauksia, uudissanoja ja outoa tekstiä, niin viidennen luvun pari sivua ovat kuin jotakin luonnonkirjaa, joka ei hevin aukene. Kaunista se on, etenkin ääneen lausuttuna. Pitäisi melkein olla kuten katekismuksessa käskyn perästä, että mitä se on?Juhannus- ja joulukirkko yhtä juhlaviaAlbert, kirjailija itse, on selvästi tunneihminen. Alkusointuiseen tyyliin hän on ladannut kuudennen osan täyteen alitajunnan mielikuvia, jotka ovat tallentuneet lapsen sieluun ja jotka tulevat kirkkaina jälleen esiin aikuisiässä. Kaikki se tunnekuohu, olotila, onnellisuus tuntuu vain voimistuneen. Kaikki sulaa yhteen, niin juhannus kuin joulukin, suomalaisten tärkeät etapit vuoden kierrossa. ”Lapsen tiedonko kaukalonmitta siis mittaisi mielen soudon siintomatkat,” kirjailija kysyy.Albertin piilopaikkaAlbert oli lapsi, joka viihtyi itsekseen. Joskus hän kätkeytyi Toistalon saliin. Mutta usein hän kipaisi Vännilän rannoille, maailman selän taakse. Tänne lahden pohjukkaan päätyi myös kolmen kylän väen kirkkomatkan maaosuus. Merimatka oli edessä. Kihlakunta odotti rantahuoneessa. |
||
PalautettaAulikki Kari: Onpa täsmällistä analyysiä!
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20010303 (20010303) o 
o AJK kotisivu o Kirkolle