Volter Kilven kuvaus isänsä paluusta kotiin meriltä juhannukseksi
on edellisten lukujen jatkoa. Parissa luvussa on myös paljon konkreettista
toimintaa: miten perheenpää otetaan vastaan ja miten tuliaisia
jaetaan sekä miten nuori kippari selvisi aikoinaan Kaitaisen neitsytmatkan
haverista.
Taavetti kuin joulupukki
Isän kotiintulo on suurta juhlaa. Kirjailija kuvaa miten kukin perheenjäsen
kohtaa tilanteen. Miehen ja vaimon tapaaminen on kilpimäistä
rakkauden kuvausta. Voisi sanoa sen kertovan hyvin viktoriaanisesta suhteesta,
mikä sinänsä on virkistävää nykyisessä
kaikkialla näkyvässä aggressiivisessa seksikuvauksessa.
Kilven tapaan tervetulosuukkokin annetaan perheen kuopuksen välityksellä!
Kilven lapsuudessa ei varmasti joululahjoja jaettu, mutta isän merimatkalta
tuomia tuliaislahjoja voi niihin verrata: Väinölle huilu, Eerikille
hevonen rattaineen, Antolle laiva pullossa ja Albertille simpukka. Silmiini
pisti myös appelsiinin tuominen. Se oli harvinainen etelän hedelmä
vielä 1950-luvullakin. Ja osasihan maailmanmies ostaa vaimolleen korean
leninginkin.
Kapteeni laivassa, jumala
taivaassa
Saaristosarjan Alastalon salissa –osassa oli Albatrossin tarina, Pitäjän
pienemmissä Kaaskerin Lundström ja Kirkolle-kirjan Toistalon
väessä kertomus siitä, miten Kaitaisten kapteeni selvisi
Amsterdamin konsulin, suomalaisen Töttermanin ansiosta kuiville. Merihaverissa,
josta Jalavan Kari kertoo, toisena osapuolena olleen hollantilaislaivan
lasti meinattiin maksattaa suomalaiskipparilla, vaikka hän olikin
syytön ja vielä pelasti miehistön hengen. Olisiko osasyynä
vaatimusten esittämiseen ollut suomalaiskapteenin nuori ikä.
Tarina kaikkineen on hyvä merimiesjuttu ja vielä varmasti tosi.
Tässäkin suhteessa isä nousee Albertin silmissä. Loppuosassa
luonnon kuvaus on minusta panteistista. Luonnossa on jumaluus. Paisuvampi
proosa päättää luvun ylväästi. |
o AJK kotisivu o Kirkolle